torstai 2. huhtikuuta 2009

Lost in Tarsus

 

Eilen Adanan reissumme jälkeen päätimme pysähtyä Tarsuksessa, joka sijaitsee 20 km päässä Mersinistä, samaisen verran matkaa on myös Adanaan. Asukasluku 300 000. Osa Mersinin lääntä.

Tarsus (Tarsos) on historiallisesti hyvin merkittävä kaupunki ja sen historia ulottuu jopa 9000 vuoden päähän. Se on nähnyt kreikkalaisen, roomalaisen sekä persialaisen valtakunnan. Jopa Aleksanteri Suuri marssi kaupungin läpi armeijoineen. Historiassa Tarsus oli tärkeä kaupankäynnille Lännen ja Idän välillä.  Kristityille Tarsus on myös tärkeä kaupunki, sillä siellä sijaitsee Tarsuksesta kotoisin olevan Pyhän Paavalin kirkko samoin Seitsämän nukkuvan luola. 

Tarsus yllätti meidät täydellisesti. Emme ennen olleet siellä käyneet koska luulimme ettei paljoa nähtävää ole, mutta joka paikasta löytyi historiaa. Kaupungin ilmapiiri olikin aivan erilainen verrattuna vaikka Adanaan tai Mersiniin. Yllätyimme siis positiivisesti ja vietimme unohtumattoman päivän kierrellen.

Tässä kuvia Tarsuksen vanhasta kaupungista jossa yhä edelleen pystyi henkimään historiaa ja kuvittelemaan itsesi asumaan näissä vanhoissa upeissa taloissa. Niissä ei taideta enää asua, mutta useiden rakennusten alakerroissa oli marketteja sekä liiketiloja.

IMG_4207 IMG_4209 IMG_4212

IMG_4220  Pyhän Paavalin kirkko

IMG_4227 IMG_4234 IMG_4238 Huomasin myös että samaan aikaa järjestettiin Tarsuksessa sekä Adanassa 17-vuotiaiden jalkapalloturnaus jossa yhtenä osaanottajana oli Suomi.

IMG_4289Muutenkin tuntui että etenkin Adanassa näkyi olevan paljon turisteja liikkeellä reput selässään. Törmäsimme pariinkin reppuilijaan ja teki mieli huutaa että “Turisti” mutta sitten oma ulkonäkö tuli mieleen ja eihän se olisi sopivaa :D

IMG_4299  Päivämme kruunasi mahtava illallinen keskustan varmaan ainoassa kunnon ravintolassa, jossa ei ollut ketään meidän lisäksi :D Ruoka oli hyvää ja halpaa, joten mikä voisi olla parempaa :) Kuvankin ehdin siis ottamaan vasta kun oltiin jo syöty: en pystynyt laskemaan haarukkaa alas edes sekunniksi :D

6 kommenttia:

  1. Ihanaa löytää tuollaisia helmiä ja vieläpä ihan kotinurkilta! Täällä lumen ja loskan keskellä tulee kyllä kateelliseksi noista kesäkeleistä (yli 15 astetta tarkoittaa mulle jo kesää...)

    Peukut pystyssä Adanan reissun takia ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä mielenkiintoisesta matkasta Tarsukseeen;en ole koskaan kuullutkaan kaupungista ennen. Näyttää mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
  3. En ole minakaan kuullut Tarsuksesta. Mutta Turkki onkin iso maa ja paljon olisi tutkimista. İhania kuvia vanhasta kaupungista.Antalyassa on tuota samaa rakennustyylia vanhassa kaupungissa.
    Minullakin peukut pystyssa!

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania taloja siellä.Ja tuo viimenen ruuan kuva:P.Sai veden kielelle,vaikkei kokonaista ateriaa näkynykkään.Niin ikävä sinne =(

    VastaaPoista
  5. Ihana päivä teillä ollut! :)
    Tuo on parasta, kun vahingossa löytää ihania paikkoja!
    Upea tuo kirkko! Ja muutenkin kivoja kuvia :) Ja nami mitä ruokaa!

    Kivaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
  6. Ihan tutun näköistä maisemaa, kuvassa on jopa kaverini kämppä. Joo Tarsus on ihan kiva paikka. Me mennään sinne taas syksyllä. Odotan jo.... Onnea raskaudellesi ja toivon menestystä!

    VastaaPoista