Näytetään tekstit, joissa on tunniste reseptit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reseptit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Helppo tiramisu

Tämän herkun ohje on myös jäänyt antamatta. Pyydän anteeksi sitä odottaneilta.

DSCF9306

Tarvitset:

* Valmiin keskeltä halkaistun täytekakkupohjan (peruspohja)

* lasillisen vahvaa kahvia

* pieni loraus konjakkia

* Puoli litraa maitoa

* 3 munankeltuaista

* 2 täyttä rkl vehnäjauhoja

* 1 täysi rkl maissitärkkelystä (perunatärkkelys sopii kait)

* 2 pussia vaniliinisokeria

* 2 dl sokeria

unohtui: * 1 pkt (200gr) normaalia perussulatejuustoa (labne turkiksi)

* päällystämiseen kaakaojauhetta (ei juomajauhetta)

Aloita kakkupohjan kostuttamisella. Sekoita kylmään lasilliseen vahvaa kahvia (murukahvi sopii hyvin) loraus konjakkia (voi olla ilmankin). Irrota kakkupohjat toisistaan varovasti ja kostuta kummatkin pohjat kahvilla.

Siirrytäänpä sitten täytteen valmistamiseen.

Laita kattilaan maito, siihen munankeltuaiset, jauhot, vaniliinisokeri sekä sokeri. Sekoita kunnolla välttäen paakkuuntumista. Jos paakkuja syntyy niin suosittelen tehosekoittimen käyttöä.

Sekoita tärkkelys pieneen tilkkaan vettä ja lisää sekin kattilaan. Lämmitä seosta kokoajan sekoittaen niin kauan kunnes se paksuuntuu ja muuttuu vanukasmaiseksi. Lisää seokseen sulatejuusto ja sulata se joukkoon sekoittamalla. Anna seoksen jäähtyä noin 15 minuuttia.

Varovasti lisää seosta alimmaiselle kakunpohjalle tasaisesti noin 1,5 cm paksuisen kerroksen verran. Laita sen päälle päällimainen kakunpohja ja lisää loput seoksesta kakun päälle tasaiseksi paksuksi kerrokseksi. Ohut kerros vielä peittämään reunoja ja kakku on valmis.

Tiramisun on parasta pysyä jääkaapissa ainakin 4 tuntia ennen tarjoilua jotta se täysin jäähtyisi. Ennen tarjoilua ripottele kakun päälle kerros kaakaojauhetta.

Afiyet olsun!

lauantai 28. maaliskuuta 2009

Cezerye – Mersinin herkku

Edellisissä postauksissa kaivattiin cezeryen ohjetta suomeksi. Tässä on yksi helppo ohje, jonka netistä löysin. En ole itse tätä kokeillut joten en tiedä minkälainen lopputulos tulee olemaan. Olisikin kiva saada palautetta niiltä jotka tätä ohjetta kokeilevat.

6a00d83451e9a369e200e54f176f418834-640wi Tarvitset:

* 2 vesilasillista (n. 4 dl) raastettua porkkanaa

* 4 rkl sokeria

* 1 vesilasillisen (n. 2 dl) vettä

* 30 kpl petibor keksejä (marianne keksien kanssa samanmakuisia)

* puolikas vesilasillinen (n. 1 dl) rouhittua saksanpahkinaa tai pistachio pähkinää

* 1 teelusikallinen ruusuvettä

Päällystämiseen:

* 1 dl kookoshiutaleita

Valmistus:

Porkkanaraaste, vesi ja sokeri lisätään teflon-kattilaan ja kiehautetaan kerran. Miedolla lämmöllä annetaan pehmentyä suljetun kannen alla 5 minuuttia.

Keksit murennetaan pieniksi paloiksi. Ota porkkanaseos pois hellalta ja anna sen hiukan jäähtyä. Jäähdyttyä lisää joukkoon murennetut keksipalat.

Lisää seokseen haluamasi pähkinärouhe sekä ruusuvesi. Sekoita käsin massasta tahmainen taikina.

Kostutetuin käsin pyöritä taikinasta pienia palloja (tai minkä muotoisia vain haluat) ja pyörittele ne lopuksi kookoshiutaleissa. Halutessasi voit päällystää cezeryen myös erilaisilla pähkinärouheilla. Päälle sopii myös suklaakuorrutus :)

Jäähdytä valmista cezeryeta jääkaapissa ainakin tunnin ennen tarjoilua.

Afiyet olsun!

lauantai 24. tammikuuta 2009

Tulinen valkosipulipippurilevite/tahna :)

Näin tämän tahnan eilen telkkarissa yemekteyiz-ohjelmassa ja päätin sitä heti kokeilla aamupalalle, koska mieheni rakastaa juuri tämäntyylisiä levitetteitä.
Sitä voi käyttää leivän päällä tai mausteena ruokalautaselle, antamaan jymyä ruoalle :)

Tarvitset (tätä voi tietenkin tehdä vähemmän):

* 2 dl tulista punaista pippuria (jauhetta) (kirmizi pul biber)
* noin 1,5 dl öljyä (mieluiten auringonkukkaöljyä, aycicek yag)
* Maun mukaan 6-8 valkosipulinkynttä hienoksi silputtuna
* Lisäys: pieni loraus balsamicoa. Tämä oli alkuperäisessä reseptissä mutta koska meillä ei ollut balsamicoa niin en sitä lisännyt. Balsamico lisätään ennen öljyä seokseen ja sekoitetaan uudelleen.

Laita pippuri astiaan ja ripottele päälle valkosipulisilppu. Sekoita. Kuumenna öljyä hieman hellalla. Lisää lämmin öljy asteittain astiaan, sekoitellen seosta välillä. Lämmin öljy edesauttaa valkosipulin tuoksun ja maun leviämisen koko seokseen. Valmis tarjoiltavaksi :) Ja oli kyllä tosi hyvää!! Jopa minäkin tykkäsin! :)

Tätä käytetään pieninä määrinä, mutta seos säilyy hyvin huoneenlämmössä myöhemmäksikin :)


Afiyet olsun! :)

perjantai 23. tammikuuta 2009

Tänään alkoi loma

Tänään oli mieheni vika päivä koulussa pariin viikkoon. Todistukset jaettiin ja päivä päättyikin jo puoleltapäivin. Kahden viikon lomapätkä siis alkakoot :)

Olen pari päivää miettinyt että mitä tässä nyt kirjoittaisi, koska ei elämässä kovin paljoa mitään ole tapahtunut. Eilen käytiin pitkästä aikaa markkinoilla (viime kerrasta kaksi viikkoa) ja ostettiin ensi viikon ruoka-aineisto. Samalla markkinoiden vaate/krääsä-puolelta ostimme tuliaisia Istanbulissa asuvien ystävien lapsille: muovailuvahaa, leikkiauto, hiuslenkkejä sekä ihana fleece-puku ystävämme alle vuoden ikäiselle tyttöselle :) Vielä pitäisi ostaa muutamia "aikuisten" lahjoja ystävillemme kuten koristeita kotiin (ajattelitte varmaan jotain muuta, ehei :D). Aiomme kaikille tutuillemme viedä paketit cezerye-makeista, joka on Mersinin kuuluisin herkku.

Cezerye on tehty keittämällä raastettua porkkanaa sokerissa pitkään jonka jälkeen siitä muodostuu pehmeä toffeentapainen herkku. Valmistaessa massaan lisätään myös joko hasselpähkinää tai pistasio pähkinää. Massasta yleensä tehdään iso dönerin muotoinen pala josta sitten dönerin tapaan viilellään annoslevyjä. Levyt vielä viimeiseksi kierrätetään yleensä kookoshiutaleissa. Levyjä päällystetään myös pähkinöillä, jolloin siitä tulee oikea pommi :) Hinta per kilo on noin 3 EUR eli kalliista herkusta ei ole kyse. Cezerye-kauppoja löytyykin joka kulmasta Mersinissä :)


Ensi viikko on siis valmistelua Istanbulia varten ja toivottavasti parin Istanbulista tulleen ystävän tapaamista. Meillä on myös pienenä ongelmana Istanbulin lentojemme aikataulua, sillä koneen lippuja ostaessamme oli tarkoitus lähteä klo 19.30, mutta lähtöaika muuttuikin 21.30:een. Tämä tarkoittaa että olemme Istanbulissa, Sabiha Gökcenin lentokentällä, Aasian puolella, klo 22.30 - 23.00. Sieltä on bussikuljetus Taksimille, Euroopan puolelle, mutta sen jälkeen ollaankin vähän sormi suussa koska "yleisten" viimeiset vuorot lähtevät klo 24.00. Me emme suurella todennäköisyydellä ehdi millään Taksimille ennen viimeisiä vuoroja. Tarkoituksena olisi ottaa sitten taksi, vaikkakin onkin yöaikaan kallista plus että Istanbulissa harvoin törmää rehelliseen taksikuskiin. Matkustajia kierrätetään sekä käännytään "vahingossa" väärään suuntaan, jolloin saadaan lisää liksaa taksimittariin. Vältämmekin takseja viimeiseen tippaan asti, koska kokoajan pitää olla kyydissä varuillaan, korvat höröllä ja katse tiukasti taksimittarissa. Unohtamatta tietenkään että toisen silmän pitää tarkasti myös seurata missä mennään.

Olen jo vähän suunnitellut mitä tekisin Istanbulissa. Päivät tulevat olemaan kiireisiä. Miehelläni on pariksi päiväksi omaa ohjelmaa joten pari päivää pystyn seikkailemaan vapaasti. Ajatuksissa olisi käydä ainakin massivisilla katumarkkinoilla ja IKEA:ssa, Otogar:in (ison bussiaseman) vieressä. Se on lähellä meidän majapaikkaa :) IKEA:ssa en olekaan vielä käynyt kertaakaan, joten varmasti sekoan paikan päällä kun pääsen hipelöimään kaikkea "tuttua". Järki lähtee viimeistään ruokaosastolla :D Olenkin varautunut matkaan tilavilla matkalaukuilla joita en aio pahemmin vaatteilla täyttää.

Yhtenä päivänä aiomme myös vierailla Avcilar-kaupunginosassa asuvan serkun luona, joka odottaa kaksosia! :) Siellä suurella todennäköisyydellä yövymme yhden yön ja matkustamme suoraan lentokentälle (tällä kertaa Atatürkin lentokenttä Euroopan puolella). Yhtenä päivänä aion myös mahduttaa joukkoon vierailun vanhassa toimistossani tervehtimässä työkavereitani ja juoruilla viimeiset kuulumiset :) Ehkä samalla reissulla käytän hyväkseni myös Taksimin alennusmyynnit. Niin vähän aikaa, mutta todella paljon shoppaamista *huokaus* :D

Tää viikonloppu otetaan rennosti. Tännepäin on luvattu sadetta taas, joten uloskaan ei kovin tee mieli lähteä. Ensi viikolla lämpötilat nousevat jo yli kahdenkymmenen asteen! Ei se kesä ole kovin kaukana enää :)

Hyvää viikonloppua kaikille! :)

maanantai 19. tammikuuta 2009

Vetää hiljaiseksi

 

Olen tarkoituksella ollut hiljainen blogialalla viime päivinä. Kuultuani blogiystävien blogeihin tehdyistä ala-arvoisista hyökkäyksistä, oma blogaaminenkin piti laittaa suurennuslasin alle.  Toivon mukaan tälläiset tyhmät hyökkäykset eivät jatku vaan jokainen arvostaisi blogaajan yksityisyyttä sekä mielipidettä. Jokainen voi perustaa blogin jossa tuoda esiin omia mielipiteitään vapaasti. Turha ruveta toisten blogeja sotkemaan. Raukkamaista.

Uusi viikko alkoi ja aika rauhallisesti ollaan menty muutenkin. Viime viikolla mieheni sai vähän lisätöitä joten lisäeinestiä tiedossa :) Olemme käppäilleet ulkona joka päivä ja nauttineet yllättävänkin lämpimästä ilmasta.

Pari viikkoa vaan jäljellä Istanbulin matkaan. Tuliaisia muille ei olla ostettu yhtään mutta itselleni olen niitä löytänyt kivasti  :D Yhdessä kaupassakin sain suoraan sanottuna pitää kynsin ja hampain kiinni yhdestä valitsemastani vaatteesta, koska 3 ihmistä sitä käsissäni hipelöi ja kehui kuinka kaunis se olisi heidän päällään/tyttärensä päällä. Uskomatonta! Vielä kassalla yksi otti sen kassan tiskiltä käsiinsä ja kyseli onko näitä muita. Sanoin vain kassaneidille että mun pitää ostaa se tosi nopeasti koska pian en tule sitä näkemään. Se on mun! Mä näin sen ensin! :D

Ensi viikolla ollaan vähän kiireisiä koska tännepäin on tulossa pari ystäväperhettä joiden kanssa tapaamme. Ensi tiistaina menemme myös Adanaan toivon mukaan aloittamaan hoidot nyt kunnolla.  En aio tällä kertaa kovin paljoa hoidoista kirjoitella, koska pelkään niin paljon että "nazar" (paha silmä) vesittää koko jutun. Sanon vain nyt että kahden seuraavan kuukauden sisällä voi jotain tapahtua, lopputuloksen kyllä ilmoitan :)

Ruokapuolella en ole kovin erikoiselle linjalle lähtenyt. Viime viikon erikoisuus oli paistinpannulla tehty margarita pizza, jonka reseptin näin Martha Stewartin ohjelmassa. Se oli tosi helppo, yllättävän nopea ja maukas iltaruoka, suosittelen.

Ohjeen löydätte täältä (videon kanssa, englanniksi): Simple Suppers Margherita Pizza

Toivon kaikille hyvää alkuviikkoa :)

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Sunnuntaishoppailua :)

Eilen oltiin vain kotona, joten tänään päätettiin tehdä jotain. Sää oli todella huono: kylmä, sateinen, harmaa. Mitä tälläisenä päivänä tulee tehdä? No tietenkin shoppailla :D

Me söimme aamupalan ja aamupalan jälkeen valmistin illallisen etukäteen että kotiintullessamme olisi heti valmis ruoka pöytään :) Tänään me syötiin nohut (kikherne)-ruokaa, joka on hyvin yksinkertainen mutta herkullinen. Ekaksi lihakuutiot kypsennetään kattilassa ja lisätään joukkoon silputtu sipuli. Sipulin pehmennettyä joukkoon lisätään 2-3 rkl tomaattipyreeta tai paprikapyreeta (tulista tai mietoa), sen jälkeen vähän kuumaa vettä, kiehauta. Lisää haluamasi mausteet (chili, mustapippuri, suola, lihaliemikuutio). Anna vielä hetken kiehua. Lisää kikherneet ja sekoita. Lisää kuumaa vettä niin että kikherneet ovat peittyneet. Keitä painekattilassa 25 minuuttia, normaalissa kattilassa 45 minuuttia. Syödään säilykepippurien (tursu) ja riisin kanssa.

Suuntasimme autollamme ensimmäiseksi Forum-kauppakeskukseen, jossa vietimme pari tuntia. Mitää ei tullut ostettua, sillä hinnat ovat vielä kalliita. Parin kuukauden päästä kaikki talvivaatteet ovat loppuunmyynneissä, jolloin todella halvalla löytää hyvää tavaraa :) Mielessä on myös tietty Istanbulin katumarkkinat, joita varten aion säästää rahaa. Kärsivällisyys on siis valttia :) Oli kuitenkin kiva hypistellä kaikkea kivaa uutta ja haaveilla mitä voisin sitten myöhemmin ostaa.

Forumista lähtiessämme mieleeni muistui Ebrufinin blogista lukemani Kipan 1 ja 2 TL:n päivät, joten eikun suuntaus kohti Kipaa. Siellä olikin sitten sotatanner valmiina ihmisten etsiessä kuumeisesti alennustuotteita ja tapellessa viimeisistä kappaleista :D Me hiljaisesti sivulta seurailimme tapahtumia ja teimme löytöjä. Oli kyllä todella halpaa! Taas tuli ostettua aivan liikaa, etenkin herkkuja :) Tuolla on kaapissa odottamassa pari palaa suklaakakkua sekä kermavaahdolla täytettyjä suklaakuorutettuja munkkeja, nam :P


Seuraavalle viikolle meillä ei ole mitään erikoista suunnitteilla. Pikkuhiljaa täytyy ruveta ostamaan tuliaisia Istanbulin tutuille ja ystäville. Ruokalistaa erityisesti mietin. Maanantaina teen taas täytettyjä paprikoita, loppuviikosta mieheni haluamia hampurilaisia. Yhtenä päivänä on ehdottomasti hamsia tehtävä. Opin muuten wikipediasta että hamsi on sardiini :) Enpä olisi Suomessa asuessani pystynyt kuvittelemaan että joskus rakastaisin sardiineja :)

Hyvää alkuviikkoa kaikille :)

keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Kasvislasagne/Mousaka

Tämän ohjeen keksin aikalailla päästäni. Tehty lasagne ajatuksella mutta lasagne-levyt on korvattu munakoisolla.

Tarvitset:

* 3 isoa ja pitkää munakoisoa

Tomaattikastiketta varten (tomaattikastikkeen voi tehdä aivan kuten haluaa, oma versioni alla)
* 5-6 tomaattia
* 1 sipuli
* 4 valkosipulinkynttä (maun mukaan vähemmän tai enemmän)
* 2-3 vihreää paprikaa (biberiä)
* 1 rkl tomaattipyrettä
* mausteita maun mukaan: chilipippuria, mustapippuria, suolaa, kuminaa, hippu currya.

Besamel kastiketta varten
* 2 rkl voita/margariinia
* 2 rkl vehnäjauhoja´
* 3 vesilasillista (6 dl) maitoa

Kuorrutukseen:
juustoraastetta (parmesan, edam, emmental, maun mukaan)

Pese ja leikkaa munakoisot pituussuunnan mukaan pitkiksi paloiksi. Liota niitä suolavedessa ainakin 30 minuuttia jotta munakoison katkeruus häviäisi. Huuhtele ja kuivaa ne talouspaperilla. Paista munakoisolevyjä öljyssä todella kuumalla pannulla noin minuutti kunnes kumpikin puoli on saanut väriä.

Valmista tomaattikastike. Pehmitä pilkotut sipuli, paprikat ja valkosipuli pannulla öljyssä. Lisää paloitellut tomaatit. Anna hautua vähän aikaa ja lisää kuumaan veteen liotettu tomaattipyre. Sekoita kunnolla. Mausta. Hauduta kannen alla noin 15 minuuttia.

Valmista besamelkastike. Sulata voi/margariini pannulla ja lisää joukkoon jauhot. Sekoita. Sekoitellen anna jauhojen hiukan paistua voissa. Lisää sekoittaen maito ja kiehauta, edelleen kokoajan sekoittaen. Kiehuessaan kastike sakenee. Voit lisätä mausteita kuten mustapippuria, currya tai chilipippuria, mitä vain haluat.

Sitten kokoamaan. Uunivuokaan asetellaan ekaksi pohjalle kerros munakoisolevyjä. Niiden päälle tomaattikastiketta, tomaattikastikkeen päälle besamelkastiketta. Tämä toistetaan vielä toisen kerran niin että päällimäiseksi jää besamelkastiketta. Besamelkastikkeen päälle ripottelet juustoraastetta ja se on valmis uuniin. 175 astetta noin 20 min tai kunnes juusto on sulannut ja ruskistunut.

Kakkujen ohjeet laitan lähipäivinä. Nyt seuraan Avrupa Yakasi-komediasarjaa :)

perjantai 19. joulukuuta 2008

Mandariinihillo

Päätin tänäkin vuonna panostaa hillojen valmistukseen (mieheni rakastaa sekä tulee todella halvaksi tehdä itse) ja heti ekaksi vuorossa oli siis mandariinihillo. Viime talvena kälyn kanssa tehtiin sitä pari purkkia jotka menivät heti parempiin suihin. Tehtävänä olisi vielä greippihilloa (kyllä, greipistäkin voi tehdä hilloa), appelsiinihilloa sekä appelsiini-mandariinihilloa. Myöhemmin kesää lähestyessä pakolliset mansikkahillot sekä toivon mukaan myös aprikoosihillo on tehtävä. Viime vuonna en ehtinyt aprikoosihilloa tehdä sillä matkustimme parhaimpaan aprikoosiaikaan juuri Marmarikseen.





Mandariinihillo:

Tästä ohjeesta tulee noin 8 dl valmista hilloa.

Tarvitset

* 5-6 suurikokoista mandariinia (mieluiten siemenettömiä)

* 1 kg sokeria

* 500 - 600 gr vettä (vähän vajaa litran laitoin minä)

* 1 sitruunan mehu


Aluksi mandariinit pestään ja kuoritaan. Kuoria keitetään vähäisessä vedessä noin 5-10 minuuttia jonka jälkeen ne pienennetään pienen pieneksi silpuksi/mössöksi joko monitoimikoneessa tai haluamassasi silppurissa.

Mandariinien palat erotetaan toisistaan ja jos sisällä on siemeniä, ne tulee poistaa rikkomatta palan muotoa. Valkoiset kuidut palojen ympäriltä tulee myös puhdistaa mahdollisimman hyvin.

Valmista sokeri-vesiseos. Lisää kattilaan vesi ja sokeri. Keitä noin 15 minuuttia kunnes seos on vähän paksuntunut.

Lisää sokeriveteen mandariinin palaset sekä hienonnetut kuoret. Sekoita kunnolla ja anna seoksen kiehua liedellä kunnes hillon koostumus on sopiva (voi kestää lähemmäs tuntia). Testaan koostumuksen tipauttamalla pisaran hilloa pieneen astiaan jonka pistän pakastimeen pariksi minuutiksi. Jos viilennettyään hillo on paksuuntunut sopivasti, tarkoittaa se sitä että hillo on valmis.

Lopuksi sekoita joukkoon sitruunamehu ja anna vielä kiehua minuutin verran.

Kaada valmis hillo kuumana puhtaisiin säilytyspurkkeihin ja anna jäähtyä. Jäähdyttyä sulje kannet.

.....ja eikun syömään!! :)

perjantai 14. marraskuuta 2008

Päivän lopputulos


Koko päivän uurastuksen jälkeen lopputulos oli tämännäköinen:




(huono kuvanlaatu, olen pahoillani)


DSCF8920



Ruokana oli siis tomaattikeittoa, uunissa lihapullia vihannesten kanssa sekä jälkiruoaksi suklaa-chilikakkua. Kakku lässähti vähän, joten kuva ei ole parhaimman näköinen mutta maku oli hyvä :)


Lopputuloksena oli hyvin tyytyväinen mies joka kyllä vieläkin kyselee että oliko tänään joku erikoinen päivä kun tälläistä tein. Ei hänelle tule mieleen edes mikään merkkipäivä :D


Ohjeita:


Tomaattikeitto


1 rkl oliiviöljyä


2 kpl valkosipulinkynttä


1 kpl sipuli


500 g tomaattia


1 kpl kasvisliemikuutio


1⁄2 tl sokeria


1⁄2 tl mustapippuria


1 tl kuivattua basilikaa


1 tl kuivattua timjamia


1 tl suolaa


8 dl vettä



  1. Kuullota murskatut/paloitellut valkosipulinkynnet ja pieneksi silputtu sipuli oliiviöljyssä.

  2. Lisää sekaan pieneksi kuutioidut tomaatit (poista kova keskusta) , mausteet ja vesi.

  3. Anna kiehua hiljalleen 20-25 minuuttia

  4. Valmiin keiton käytin vielä blenderissä jolloin siitä tuli ihanan täyteläistä.

Suklaa - chilikakku (mudcake)


200 g tummaa suklaata (käytin maitosuklaata)
200 g voita
200 g sokeria
4 kananmunaa
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2-3 tl chilipippuria (jauhetta)
1. Sulata suklaa ja voi vesihauteessa, lisää chilijauhe ja sekoita tasaiseksi.
2. Vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaahdoksi ja lisää suklaa-voiseos, siivilöi joukkoon vehnäjauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu.
3. Kaada taikina irtopohjavuokaan (halk. 24 cm), jonka pohjalla on leivinpaperi.
4. Paista kakkua 150 asteessa 15 minuuttia ja sen jälkeen 200 asteessa 10 minuuttia.
5. Kakun sisuksen pitää jäädä kosteaksi ja meheväksi. Pinnalle voi ripotella tomusokeria koristeeksi.
6. Kakun voi tarjota myös vatkatun kerman kera (3 dl kuohukermaa).


Afiyet olsun!

maanantai 20. lokakuuta 2008

Kısır



Tästä ohjeesta tulee alkupalat 5 hengelle ja jos haluatte niin tätä voi syödä myös pääruokana, silloin se riittää 3 hengelle (kahdelle isonälkäiselle) :)


Ainekset:


7-8 ruohosipulia

puolikas nippu persiljaa

4 valkosipulinkynttä

1 sipuli

1 ruokalusikallinen tomaattipyreetä

1 ruokalusikallinen paprikapyreeta (biber salcasi)

2 juomalasillista kuumaa vettä

1 teelusikallinen suolaa

2 juomalasillista hienoa bulguria (köftelik bulgur)

1 ruokalusikallinen minttua

2 ruokalusikallista punaista chiliä (maun mukaan voi olla vähemmänkin)

1 ruokalusikallinen mustapippuria

puoli desia sitruunamehua

puoli desia oliiviöljyä

muutama tuore mintunlehti

tomaattiviipaleita koristeluun


1. Ruohosipulien valkoiset osat halkaistaan keskeltä kahtia ja vihreiden osien kanssa ne pilkotaan hyvin hienoksi silpuksi ja laitetaan sopivaan astiaan. Persilija, valkosipulinkynnet ja sipuli myös hienonnetaan pieneksi silpuksi ja lisätään ruohosipulien sekaan. Sekoita ja peitä kannella (hajun välttämiseksi).


2. Liota yksi ruokalusikallinen tomaattipyreeta ja ruokalusikallinen paprikapyreeta yhteen juomalasilliseen kuumaa vettä niin että ne ovat täysin liuenneet. Levitä bulgur leveän astian pohjalle ja lisää tämä liuos bulgurin päälle. Lisää perään toinen juomalasillinen kuumaa vettä ja teelusikallisen suolaa. Sekoittele bulguria välistä kunnes se on imenyt kaiken nesteen itseensä. Tämä voi kestää 10-15 minuttia.


3. Kun kaikki neste on imeytynyt bulguriin lisää siihen aikaisemmin valmistamasi persilja-valkosipuli-ruohosipuli-sipuli sekoitus ja sekoita.


4. Lisää järjestyksessä ensimmäisenä mausteet, sitruunamehu, oliiviöljy ja tuoreet mintun lehdet (jos haluaa) sekä sekoita kunnolla.


5. Asettele tarjoiluastiaan ja koristele reunat tomaattiviipaleilla. Halutessa voit myös lisätä päälle kurkku -ja sipuliviipaleita.


Afiyet olsun :)


tiistai 14. lokakuuta 2008

Ruokapuolelta: lämpimät tonnikalaleivät



Nämä leivät ovat omia suosikkejani ja syönkin niitä liiankin paljon :) Todella nopea ja helppo valmistaa. Tonnikalan ystävälle kelpaa varmasti!

Huom! Resepti on tehty oman makuni mukaan. Voit tietenkin lisätä muutakin leipien päälle kuten tomaattia tai chiliä.

Tarvitset kaksi viipaletta haluamaasi leipää (jos käytät ruis/monivilja yms leipää ruoasta tulee täyttävämpi), purkin tonnikalaa, sipulia, haluamaasi juustoa (itse käytän kasar juustoa eli edam tyylistä mietoa juustoa) sekä teelusikallisen tomaattipyreeta.


Aseta kaksi leipäviipaletta mikroa kestävälle lautaselle. Pilko sipulista haluamasi määrä rinkuloita jotka sitten asettelet leipien päälle. Lisää pieneen kulhoon teelusikallinen tomaattipyreeta. Näiden päälle lisää valutettu tonnikala ja sekoita niin että tomaattipyreetä on joka paikassa.


Leipien päälle sitten levität tämän tonnikalaseoksen tasaisesti peittäen kummatkin leivät. Päälle pari juustoviipaletta per leipä ja sitten koko tekele mikroon noin minuutiksi. Valmiiden leipien päälle voit lisätä oreganoa.


Hyvää ruokahalua :)