Valimeren Kisat 2013 Mersinissa

Mersin on jo pari vuotta valmistautunut henkisesti ja fyysisesti noihin isoihin kilpailuihin joista kukaan meista ei ollut aikaisemmin kuullut. Kun Istanbulin mahtikaupunki hakee vuoden 2020 olympialaisia, jaa Mersinille valittavaksi vain tallaiset pikkukisat. Kymmenen paivan verran kesakuussa olisi tarkoitus juoksuttaa, hypyttaa, loikkauttaa ja muutenkin vain kilpailuttaa osaanottajia Valimeren alueen maista. Hehkutukset ja odotukset ovat kovat ympari Mersinia. Totuus jaa luultavasti huomattavasti vaiemmaksi.

Tassa pari viikkoa sitten yhden ystavamme kanssa juttelimme aiheesta. Han on aikamoinen realisti eika usko kisoista mitaan isoa yleisomenestysta tulevan. Kuinka moni turkkilainen on valmis MAKSAMAAN ja menemaan katsomaan lajeja, joista heilla ei ole yhtaan tietoa?! Ehka jalkapallo ja yleisurheilu voivat olla ne kaksi lajia joihin katsojia ehka puoli katsomollista loytyy, mutta entapas ne muut lajit kuten kasipallo, voimistelu, kiekoheitto, karate tai judo? Ainoastaan niissa lajeissa joissa turkkilaisilla on mahdollista voittaa muutama katsoja loytyy. Mutta mista loytaa sit ne kolme-neljakymmenta tuhatta katsojaa lisaa? Ulkomailta? En usko.

Ystavamme mielesta tuohon aikaan Mersinin kaupunki aikoo jakaa kaikille tyontekijoilleen vapaalippuja sellaisiin lajeihin jotka eivat myy. Samoin opettajat (joilla on tuona aikana seminaareja) "paasevat" ilmaiseksi katsomaan vaikka vesipalloa! Katsomot on taynna ja paattajat myhailevat kun telkkarissa nakyy "menestys".

Toinen asia joka mietityttaa on kisoja varten rakennetut urheiluhallit ja -tilat. Ne on rakennettu sellaisella valonopeudella etta ajatuksia herattaa rakennusten kestavyys. Olen asunut Mersinissa jo melkein 6 vuotta, joten nykyisen kaupunginhallinnon uskomaton sahlays ihan perus kaupunginjohtamisessa on tuttua.

 Katuja tehdaan miten sattuu ja se kestaa kuukausia (yksi kino hiekkaa odottaa siis tekijoita monta kuukautta). Seuraavana vuonna tehdyt kadut revitaan pois ja tehdaan uudestaan. Eika ne tehdyt kadut mitaan kaytannollisia ole. Katukivet on aseteltu hienonhienon hiekan paalle joten ensimmaisen sateen jalkeen kadut on kuhmuraisia ja taynna kuoppia kun se hiekka sielta alta lahtee liikkeelle. Monet autotietkin tehdaan samalla taktiikalla. Joka vuosi sitten uudestaan. Viime vuonna kisoja varten asfaltilla paallystetyt tiet ovat jo ihan kuoppaisia. Kuopat sit paikataan asfalteilla joten teilla ajaminen paikoin muistuttaa metsatiella menoa. 

Tassa ovat tyontekijat tekemassa tata "mahtavaa" katua

Rannat ovat roskia taynna, puistoissa penkeista puolet on rikki, leikkipuistoista puuttuu portaita tai liukumakia. Hyvaa mainosta Mersinille! Kolme vuotta sitten valitin asuinalueeni hallinnolle kirjallisesti viereisen puistomme huonosta kunnosta. Vastaus oli etta "puisto on suunnitelmavaiheessa ja sen teko alkaa lahiaikoina". 3 vuotta on kulunut eika kukaan ole puistoa tehnyt. Ainoastaan isoimpia kuoppia yritetaan paikkailla hiekalla, joka tekee siella kavelysta aivan jarkyttavaa!! Etenkin lastenvaunuja tyontaessa monet kirosanat lensi kun juutuin jokaiseen kuoppaan.

Kuva rakennettavasta yleisurheiluareenasta

Tama kuva on urheilijoille rakennettavista asuntoloista jossa rakenteet murtuivat: 6 tyontekijaa loukkaantui

Siis, tallaisia "palveluita" tarjoava kaupunginhallinto aikoo lapikayda kansainvaliset urheilukisat. Pelottavaa ajatella! Kaikki nuo urheiluhallit sijaitsevat ihan keskella ei mitaan. Sinne ei ole minkaanlaista julkista kuljetusta, jolleivat he sitten hyvin suunnitellusti kesalla aio tahan muutosta tehda. Urheiluhallien ymparilla on slummeja, peltoja ja isoja roskalajia. Katuja ja teita ei ole. Olemassaolevat tiet ovat peltotien tasoisia. Tehtavaa on paljon ja aikaa 3 kuukautta!

Ajattelenkin etta uutisissa saadaan Turkin menestyksen sijasta lukea minka urheiluhallin katsomo romahti tai minka hallin katto lensi. Toivomme vaan peukut pystyssa ettemme nolaa itseamme!!! Ja jos ajattelette menenko katsomaan kisoja, vastaukseni on: en! (tai toisin ajatellen, missas lajissa niita komeita, puolialastomia miehia onkaan?! nyt paasis varmaan eturiviin niita ihastelemaan :)

Syvaluotaus pariin turkkilaiseen "ongelmaan"

Tanaan lasten kanssa puistossa ollessani tapahtui jotain joka sai minut mietiskelemaan. Mietiskelemaan teoriaa siihen MIKSI monet turkkilaiset ovat tottuneet syyttamaan aina muita ongelmatilanteissa seka riidoissa. Koskaan loytamatta itsestaan vikaa.
Tilanne oli tama: keinutin tyttoani keinuissa ja viereen ilmestyi pienempi tytto leikkimaan, ilman ketaan valvomassa (hyvin yleista). Onnistui sitten kalauttamaan paansa vieressa olevaan tyhjaan keinuun ja rupesi itkemaan. No mina sitten kovalla aanella voivottelin etta missahan sinun aitisi on!? (eika tama ole viela se ongelma) Aiti juoksi viiveella tyttonsa luokse ja yritti rauhoitella. Ja seuraava dialogi sai minut varpailleni:
Aiti: Mihinka sattui, kuka sinua loi? (Puistossa ei ollut kukaan muu kuin mina ja lapseni)
Tytto osoitti sitten ekaksi minun tyttoani, sitten keinua. Viimeiseksi keinujen lahella pyorassa istuvaa poikaani.
Aiti: Ai hanko sinua loi?! Voi tuhmaa. (Samalla vinkaten meille etta nyt on pakko keksia joku syyllinen, olkoot se syyllinen tai viaton).
Aiti meni sitten poikani luo ja pyysi poikaani olemasta lyomatta tyttoaan uudestaan. Poika-parkani oli aivan hammentynyt koska eihan han lyonyt. Syy oli siina etta tytto itse loi paansa leikkiessaan keinuun.
Samalla minulle tuli mieleen turkkilainen tapa rauhoitella lasta jos han osuu johonkin tai kaatuu tai muuta samanlaista. He kysyvat ekaksi etta mita tapahtui, miten kaaduit. Lapsen selitettya he sitten heti innostuvat:. "Hah, tuhma lattia/seina/kulma. Anna kun lyon sinua!" Sen jalkeen lapsaistaan joko lattiaa/seinaa/kulmaa, jonka jalkeen lapsi yleensa on jo rauhoittunut. Tata olen nahnyt TODELLA monessa perheessa. Olisiko tassa jotain peraa?! Lapsen kompelyydesta, virheista opetetaan syyttamaan jotain muuta?! En itse koskaan tee tata vaan kerron etta itse kompastuit/loit/kaaduit ja etta pitaa olla varovainen. Ei saa juosta ym. Miehenikin onneksi on samalla linjalla tassa, mutta anoppini valista tata tekniikkaa kayttaa. Mieheni kylla todella monesti loytaa nopeasti muiden virheet eika katso omiansa :)

Toinen ongelma, KOULUTUS! KOULUTUS ON NIIN ŞART ("Tarpeen").
Minulla on todella hyva tutkimuskohde eli anoppini asuntola. Siella on 120 asuntoa ja suurin osa asukkaista ovat kotoisin paaosin ita-Turkista. Tama asuntola on siis aika hyva geopoliittinen leikkaus turkkilaisesta huonosta koulutustasosta. Silla Turkin koulutustaso paranee aina lanteen mennessa. Idassa koulutus on todella huonoa.
Tassa anopin asuntolassa on sahkolaskujen kanssa ongelmia. He maksavat tuplahintaa sahkosta sen takia koska asuntolan johto ei halua tehda sopimusta sahkoyhtion kanssa (pitka tarina). Anyways, tanaan ihan sattumalta meidan kateemme osui heidan viimeisin sahkolaskunsa. Laskun summa oli ihan jarkyttava verrattuna sahkon kayttoon. Mieheni laski laskussa (kasinkirjoitettu) olevat summat yhteen ja huomasi virheita. TAMAKAAN ei ole ongelma vaan se etta kalyni, joka hanen perheessaan on ns. paremmin asioista tietava naispuolinen, ei ymmartanyt miten sahkolaskua lasketaan! Han ei tieda mitka numerot lasketaan yhteen jotta saadaan se lopputulos. Tiedan monta siella asuvaa naista, tunnen heidat anopin ja kalyn kautta, jotka ovat paljon vahemman tietavia ja alikoulutettuja (jos ovat edes kouluja kayneet). Ja yleensa naiset ovat niita jotka laskuja seuraavat koska ovat kotona koko paivan. Miehet sitten maksavat. ONGELMA on se etta naita ihmisia ollaan voitu vieda kun possua sakissa sen takia etteivat osaa laskea. Anoppini oli maksanut aivan liikaa sahkosta viime kuussa, ja nyt tarkistamme jokaisen kuun laskuja tietaaksemme onko nain tapahtunut joskus muulloin. Mutta ajatellaan nain. Jos joka kuukausi tai edes kerran vuodessa veroitetaan ylisummia sahkosta eika kukaan koskaan tata tajua, koska eivat osaa laskea, niin minkalainen tilanne tallainen on!? Koulutusta tarvitaan Turkkiin todella paljon. Tana iltana sen tajusin enemman kun koskaan! Turkki ei koskaan tule menestymaan tai paasemaan eroon tallaisista varkaista ja hyvaksikayttajista jollei yleinen koulutustaso rupea nousemaan ympari maata. Me aiomme protestoida tasta asuntolan johdolle ja vaatia toimia sahkon hinnan alentamiseksi. Mutta valitettavasti 120 asunnosta emme saa tueksemme kovin montaa. Koska he eivat asiaa TAJUA! Uskomatonta!

Tama olikin aika erilainen postaus mutta toivon mukaan ymmarsitte pointtini.
Hyvaa uutta alkavaa viikkoa kaikille! :)

Nykyaikaako?

Jo pidemman aikaa televisiossa, sanomalehdissa ja kaduilla nakee mainoksia tuotteista joita lapsi voi kayttaa "ilman aikuisen valvontaa ja apua". Mainoksissa poikkeuksetta lapset ovat "innoissaan" tuotteen kimpussa aidin istuessa sohvassa juoden teeta ja lukien jotain sisustuslehtea. Lastenkanavatkin mainostavat kymmenia kertoja paivassa esimerkiski aanikirjoja joita lapsi voi kayttaa ilman aidin apua jos haluaa oppia lukemaan tai yleensa oppia jotain ennen koulua. On nukkeja jotka puhuvat. On ruokalautasia joista lapsi voi syoda ihan itse kaatamatta sisaltoa aidin "iloksi" lattialle. On lasten lempparihahmojen "puuhapaketteja" jossa "riittaa lapselle tekemista yksin moneksi tunniksi. Viimeinen tippa oli mainos jonka nain eraan paikallisen sanomalehden nettisivulla: Menkaa te lomalle, tuokaa lapsenne koripalloleirille! (okei, ei ehka pahin esimerkki tasta asiasta, mutta toi taman aiheen mieleeni)

Mihinka yhteiskunta on menossa? Onko lapset nykyaan jonkinlainen haitta, josta pitaisi aitien paasta eroon? Joiden pitaisi itse ruveta opiskelemaan YKSIN jo alle kouluikaisea? Mihinka on havinnyt ne vanhanaikaiset nuket, joita sai itse pukea, jotka eivat puhuneet mutta jotka sopivat niihin kymmeniin leikkeihin joita mielikuvitus keksi? Tietenkin naitakin nukkeja myos on, mutta miksei niita ole mainoksissa? Lapset tietenkin haluavat sen jonka nakevat 10 kertaa telkkarissa. Lasten on ehdottomasti saatava viettaa aikaa vanhempiensa kanssa, opiskellen ja leikkien, YHDESSA tai sisarustensa kanssa. Turkissa on vielapa miljoonia kotiaiteja joilla on enemman aikaa kasissaan kun esimerkiksi eurooppalailla kanssasisaruksillaan. Aikaa vietttaa lastensa kanssa, itsekin oppien jotain muuta. Miten olisi vaikka seurapelit, kirjojen lukeminen yhdessa, elokuvien katsominen, askartelu, leipominen ym? Valitettavasti moni kuitenkin valitsee ne kotityot, ruoanlaiton ja ystavatapaamiset, lahettaen lapsen kadulle leikkimaan koko paivaksi. Tai sitten naemma ostamalla tallaisia setteja joilla lapsi pysyy hiljaisena kotonaollessaan. On uskomatonta valista huomata minkalaisia mainioita ratkaisuja turkkilaiset kotiaidit ovat loytaneet ongelmiin koskien kotinsa siistinapitoa tai ruoanlaittoa, mutta harvemmin sita kuulee mistaan erikoisesta leikista jonka he ovat tanaan lastensa kanssa keksineet....

Tama kirjoitus on hiukan provosoiva eika sita kirjoittaessa ole ajateltu taysin jarjella... :)

Hyvaa alkuviikkoa kaikille lukijoille...

Viime päivien plussat ja miinukset

+ Anoppi siirsi tulonsa kuukauden päähän (tuuletustanssit on tanssittu salaa keittiössä)

+ Huomenna vietetään ystävien kanssa elokuva-iltaa ja pääsen taas kestimään kera herkkujen. Ajattelen tehdä pizzaa sekä jotan kivaa makeaa. Elokuvana Eternal Sunshine of the Spotless Mind sekä ehka The Curious case of Benjamin Button.

+ Lauantai-aamuna kokoonnumme koulun opettajien sekä heidän puolisoidensa kanssa buffet-aamupalalle yhdessä rannalla olevista kahviloista. Pitääkin varoa ylensyömästä huomeniltana.

+ Musiikkina pyörii näinä päivinä soittimessa Deep Forestin Deep Brasil sekä One Republicin Dream out loud-albumit. Voi että kun tuovat hymyn kasvoille! :)

+ Mieheni sai lisätöitä Istanbulin työnantajaltaan.

+ Huomenna on PERJANTAI!! :D

+ Vanminut t-paita on tilattu :)

- Nuhapöpö vaivaa. Eilen oli koko päivän päänsärkyä sekä nenä tukossa. Tänään jo parempi, kiitos panadolin sekä vitamiinien. (+ mieheni piti minusta huolta eilen täydellisesti: tilattiin ruokaa ulkoa sekä illalla kävi ostamassa mun lempparijälkiruokaa sateessa)

- Mieheni sai tänään jonkun älyttömän puheripulin ja on aamusta asti tykittänyt minua useilla poliittisilla puheenaiheilla pyrkien saamaan keskustelua aikaiseksi. Iltaan asti jaksoin kuunnella, mutta en enää kestänyt vaan karkasin tänne blogimaailmaan sekä pistin kuulokkeet korville. Tuolla mieheni hekottelee sohvalla Kurtlar Vadisi-sarjan kanssa. Kunhan on vähän aikaa hiljaa ja saan potea nuhaani hiukan rauhassa.. :) Itsekin ihmetteli ääneen juuri kuinka tänään on niin hirveästi puhunut :) Ties mikä pöpö tuokin oli...

- Vieläkään ei ole -70 % alennukset alkaneet vaatekaupoissa! Mikä kestää!!??? Ja vielä väittävät että kriisi on meneillään. Alentakaa niitä hintoja sitten!! Ovat juuttuneet -50 % eli normaalihintoihin.

Ja mitä parasta, isoin PLUSSA: Tälläistä listaa katsellessa huomaat edelleen että elämässäsi on enemmän plussia kun miinuksia :)

Hyvää viikonloppua kaikille! Toivon mukaan teidänkin elämässänne on plussat voitolla! :)

Tunteet valloillaan viime päivinä

Tunteet ovat myrskynneet pari päivää ekaa kertaa elämässäni näin voimakkaina.

Neljän päivän kirjamaratonin aikana tunteilin lukemieni tarinoiden (romantiikkaa tietenkin) kanssa. Pää on täynnä vaaleanpunaisia päiväunelmia. Musiikkia kuunnellessa rupeaa kyyneleet valumaan, ei väliä mitä musiikkia kunhan vaan vähän melodia minua miellyttää. Onko kukaan itkenyt kuunnellessaan heavy rock-musiikkia?? Onkohan koko juttuun pääsyyllinen se että on taas "se aika kuusta"? Tiedä sitä, mutta koko viikonloppu meni ihan pieleen nenäliinojen kanssa nyyhkyttäen.

Vatsassa on perhosia, kylmät väreet hiipivät selkärangassa, iho kananlihalla, onnellisuus ja suru vyöryvät sisälläni. Mitä ihmettä tämä on? Toivon mukaan tämä on vain vaihe joka menee ohi pian...Kuka älykäs sanoi että lukeminen kannattaa? Olen koukussa...

Huomenna alkavat hoidot (aivan varmasti, paperiasiat kunnossa)...

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!!

Takatalvena voi vaan kotona istuskella

 

Voi herranjestas kun viime päivät on ollut viileätä! Vaikka lämpötilat on 15 asteen paikkeilla niin ilmankosteuden takia pikkuinenkin viima tuntuu jäiseltä. Ulkona käytiin maanantaina kun aurinkokin paistoi: ajateltiin että olis lämmintä. Väärin! Onneksi ei olla sentään vilustuttu. Ulkoilun jälkeen on mahtavaa nauttia kuppi kuumaa teetä :)

Näinä päivinä olen täysin kadonnut elokuvien ja kirjojen maailmaan. Joka ilta katson ennen nukkumaanmenoa jonkun leffan sekä päivisin luen kirjoja. Tällä hetkellä työn alla on Twilight-elokuvan takana oleva Twilight kirjasarja. Ekan luin ennen elokuvan katsomista (vertailun vuoksi), mutta täytyy sanoa että Twilight- leffa oli aivan mahtava verrattuna siihen. Ihana rakkaustarina! Olen vielä heikkona vampyyrielokuviin, sillä pienestä asti luin (ahmin) Pikku Vampyyri-kirjoja, Narnia-kirjoja sekä muita tälläisiä fantasiakirjoja. Nuorempana lemppari tvsarjani oli Buffy.  Sen jälkeen Angel-sarja. Vieläkin rakastan näitä sarjoja sekä kirjoja. 

Me seuraamme miehen kanssa mielenkiinnolla paikallisvaalien vaalitaistelua. Joka päivä on eri puolueiden puolelta jotain uutta "mutaa" toisen suuntaan lentämässä. Oikein välistä hävettää katsoa kuinka poliitikot käyttävät hyväkseen ihmisten tietämättömyyttä. Totuudet katoavat tuhansien valheiden joukkoon. Täällä Mersinissä on pitkään ollut CHP vallassa. Etenkin Istanbulin jälkeen silmäni heräsivät siihen kuinka huonosti asiat täällä oikeasti ovat. Kadut on muhkuraisia laaduttoman asfaltin käytöstä, työttömyys on suuri (jo paljon ennen talouskriisiä), mitään erikoista kaupungintoimintaa ei ole (esim Ramadanin aikaan ei ollut edes YHTÄ tapahtumaa, vaikka monessa kaupungissa Ramadanin aikana etenkin iltaisin on erilaisia juhlallisuuksia), kaupunkisuunnittelua ei ole (kuka tahansa saa rakentaa mitä tahansa minne vaan). Julkiset kulkuneuvot ja niiden reittiverkosto aivan surkea. Kuilu rikkaiden ja köyhien välillä todella suuri eli kaupunki on jakaantunut kahtia: köyhien ja rikkaiden asuinalueisiin. Kurdiongelmia (kaupungin väestöstä varmasti 60 % kurdeja) kuten mielenosoitukset. Koulut aivan surkeita,eikä vaihtoehtoja ole. Pakosta joudumme muuttamaan, toivottavasti tulevan, lapsemme koulutuksen takia. Kulttuuritarjonta kesäisin ihan ok, eli konsertteja ja teattereita on, mutta ketä ne palvelevat? Rikollisuus kukoistaa: iltaisin ei voi meidän asuinalueella liikkua ulkona turvallisesti. Aseet sekä puukot heiluvat ahkerasti. Tietenkin jokaisessa kaupungissa on omat ongelmansa joita ei ole helppo ratkaista mutta olen sitä mieltä että Mersin tarvitsee muutoksen. Tänä vuonna vaaleissa sama kaupunginjohtaja on CHP:ltä ehdolla, harmittavaa!

Miksei Mersin voisi olla samanlainen kuin Antalya tai vaikka Izmir jossa CHP on myös kaupungin johdossa?! Tappelimme eilen mieheni kanssa CHP:n edustajien kanssa jotka mainostivat vaaliehdokkaita. He kysyivät että olemmeko tyytyväisiä kaupungin toimintaan ja sanoimme ei. Emme ole nähneet mitään muutosta puolessatoista vuodessa. Heidän vastauksensa oli että 10 vuotta sitten nämä alueet olivat aivan hirveitä, 10 vuodessa ollaan tehty todella paljon. Sanoin että hyvä, näin voi olla, mutta miksi viimeisenä 1,5 vuotena ei mitään olla tehty?! 

Esimerkkinä "työskentelystä": meidän asuntolan viereiset tiet revittiin auki ja jätettiin kuukaudeksi ihan sellaisenaan odottamaan asfalttia, joka pari viikkoa sitten viimein tehtiin. Nyt tiet ovat jo aivan hirveässä kunnossa, muhkuraisia sekä kuoppia täynnä. Kiva kun sen asfaltin teitte! Isot mainokset kyllä on että meidän kaupunginjohtaja työskentelee. Jep jep!

Kunpa olisin päässyt tässä vaaleissa vaikuttamaan, mutta kansalaisuutta ei ole vieläkään kuulunut. Helmikuun puoliväli on takaraja, sen jälkeen on taas pakko mennä oleskelulupaa pidentämään.

Tänään vaikka ilma on tosi kylmä, menemme ulkoilemaan. Mieheni käy silmälääkärillä tarkastuttamassa toisen silmänsä sillä on ruvennut näkemään sillä huonommin kuin toisella. Sen jälkeen käymme Forum-kauppakeskuksessa katsomassa ystävänpäivä-lahjaksi saamalleni kukalle uutta isompaa ruukkua sekä multaa. Ruoan teen kohtapuoliin valmiiksi iltaa varten ettei tarvitse sen kanssa hermoilla :) Tänään tarjolla purjosipuli-riisimuhennosta :) Tervetuloa illalliselle! :)

Hyvää torstaita kaikille!

Keskiviikko keskellä viikkoa

Viikonloppuna ei tapahtunut mitään kovin erikoista. Ainoa mainittava asia on että törmäsimme mieheni serkun mieheen, jotka ovat olleet meille yli vuoden "suuttuneita" syystä, joka ei edes minuun ja mieheeni liity. Mainitaakseni tämä ongelma on myös aikoja sitten asianomaisten ohelta ratkaistu sekä serkut itse ovat tehneet monia anteeksiantamattomia virheitä, mutta näiden serkkujen vihanpito meitä kohtaan vain jatkuu...hohhoijaa. Juttelimme asiasta serkun miehen kanssa sitten ja ilmaisimme kantamme selvästi. Eipä ole sen jälkeen heiltä mitään kuulunut. Ei sen puoleen, eipä ole minulla kovin paljon intoa pitää yhteyttä ihmisten kanssa jotka voivat omien virheidensä takia olla vihaisia meille näin pitkän ajan.

Viikko jatkui yhtä rauhallisesti. Olemme vain olleet kotona. Huomenna olisi tarkoitus käydä poliisilaitoksella hakemassa mun oleskelulupani, samalla ehkä kipaistaan kipassa :D Tänään tuli myös sähkölasku: 150 TL eli 75 EUR, talvilämmitys on kallista :(

Uutispimento jatkuu ja olen todellakin kyllästynyt telkkarissa sodan uhreilla mässäilyllä. Joka kanavalla näytetään päivittäin uhreja, pommeja, itkeviä lapsia ja naisia. Siis todella ahdistavaa. Eikä tässä nyt oikein ole mitään tehtävissä kun vain katsoa. Eilen myös 10 Gazassa loukkaantunutta palestiinalaista lennätettiin Ankaraan hoidettavaksi. Enemmänkin olisi haluttu tuoda mutta neuvotteluissa ei myönnetty kuin 10 loukkaantunutta.

Tässä haluankin kysyä teiltä että mikä on teidän mielestänne kaikkein tehokkain tapa jolla palestiinalaisia voitaisiin auttaa? Miten yksilö voi vaikuttaa tähän konfliktiin? Rahalahjoitukset? Rauhanmarssit? Mielestäni rauhanamarssit ovat aivan turhia, niistä ei pahemmin ole ollut apua niin Irakin sodassa kuin tässäkään konfliktissa. Israil viisveisaa kansainvälisestä mielipiteestä. Rahalahjoitukset taasen tuntuvat olen turhia kun Israil pommittaa myös apujärjestöjen sairaaloita sekä turvapaikkoja sekä vaikeuttaa apujärjestöjen toimintaa. Olemme tästä huolimatta antaneet pienen summan eräälle avustusjärjestölle.

Boikotista ollaan myös puhuttu monella palstalla. Me olemme mieheni kanssa jo pitkään boikotoineet israliliaisia ja amerikkalaisia tuotteita/yhtiöitä kuten Coca-Cola company (Fanta, Sprite, Damla), Pepsi, McDonalds, Burger King. Samoin Nestle, Nescafe, Danone (hyvästi rakastamani Activia), Shell sekä British Petrol ovat boikottilistalla. Jos tällä on jonkinlainen vaikutus, edes pienoinen Amerikan tai Israilin talouteen niin olemme tyytyväisiä. Monet eivät tunnu uskovan boikotin vaikutuksiin mutta mielestäni se on parasta mitä voimme tehdä. Onneksi Turkissa on todella monia turkkilaisia tuotteita, joilla voidaan helposti korvata ylläolevien yritysten tuotokset ja samalla tietenkin tuetaan turkkilaista tuotantoa.

Facebookissa on perustettu ryhmiä joihin sadat tuhannet ihmiset ovat liittyneet. Auttavatko nämä? Pystymmekö vaikuttamaan mitenkään? Uskon että monen toiveet on Obamassa, mutta en usko että hän mitään pystyy tekemään. Amerikka on niin juutalaiskorruptoitunut että Amerikalla ei ole varaa olla Israilia vastaan.

Katsokaa sivustoa : http://www.ifamericansknew.org/

Vuoden 2008 ikimuistoinen uhrijuhla

 

Tämän vuoden matka anoppilaan jäi muistoihini erityisesti tapahtumiensa takia. Aloitan alusta.

Lähdimme lauantaina kohti Pazarcikia jonne meidän ei ollut tarkoitus kiirehtiä ollenkaan, vaan rauhallisesti ajaa pysähdellen sekä matkasta nauttien.  Pysähdyimmekin kerran tien reunalle vihreän pellon vierelle.

Huomasimmekin että olimme pysähtyneet kuuluisan Adanan Incirlikin sotilastukikohdan viereen, josta esim. USA pommittaa/on pommittanut Irakia.  Sinne laskutui juuri iso sotilaskone, josta päättelimme sen olevan tuo tukikohta.

Hsss...näitä sotilastukikohtia ei saisi valokuvata, mutta otimme riskin. Älkää kertoko kenellekään :D

Anoppilaan saapuessamme koimme yllätyksen: mieheni Marmariksessa asuva veli ja "ei terve" vaimonsa olivat tulleet lastensa kanssa yllätyksenä myös anoppilaan.  Siinä sitten puitiin tätä yllätystä koko ilta, koska tämä myös tarkoitti sitä että lapsiperhe nukkuu ainoassa lämmitetyssä huoneessa. Yhteen huoneeseen sai UFO:n eli infrapuna lämmittimen, mutta yksi perhe joutui nukkumaan ihan ilman mitään. Anoppini ja kälyni nukkuvat aina kylmässä huoneessa joten heitä tämä ei niin haitannut.  Jos olisimme tienneet että he ovat tulossa olisimme ottaneet mukaan Mersinistä meidän oman lämmittimen, täten kaikki olisivat lämpimiä.  Parin todella kylmän nukutun yön jälkeen (siellä lämpötilat oli öisin lähellä nollaa, päivisin about 15), saimme sumplittua huoneet ja lämmittimen niin että kaikki olivat tyytyväisiä.  Me saimme lämmittimen :D

Sunnuntai menikin sitten valmisteluissa sekä uhrattavan pässin ostossa. Me sekä Hollanista tullut lankoni uhrasivat tänä vuonna koska Marmariksessa asuvalla langolla ei ole kuulema yhtään rahaa (vaikka olemme kuulleet monelta taholta aivan muuta).  Tapansa mukaisesti  lankoni "ei terve" vaimo ei nostanut kättään missään vaiheessa auttaakseen edes yksinkertaisimmissa uhrijuhlan valmistelussa tai edes katsonut lastensa perään.  Meitä kaikkia ärsytti.

Tässä meidän poppoo (paitsi mieheni joka kuvasi) syömässä illallista: raakoja bulgurpullia, ns. yoğurma köfte, kaikkien paitsi minun suosikki, mutta söinkin vanhoja ruokia :)

Uhrijuhlan ensimmäinen päivä, maanantai. Aamulla söimme kunnon aamupalan jonka jälkeen anoppini varaamat miehet tulivat uhraamaan uhrimme.  Tätä tehdessä en koskaan katso rituaalia vaan pysyttelen tiiviisti sisätiloissa.  Tänä vuonna Pazarcikin katuja ja etenkin markkinoita kävellessäni, joissa näitä eläimiä myydään, rupesin ensimmäisen kerran voimaan pahoin. Ajatus jo siitä että ne ovat nyt täällä mutta huomenna kuolevat (silloin oli sunnuntai) oli kuvottava. Onneksi sain tämän tunteen nopeasti tukahdettua, muuten juhla ei olisi kovin onnistunut.

Pässit teurastettiin, pilkottiin paloihin ja sisäelimet pestiin, sekä pakattiin. Heti teurastuksen yhteydessä jaettiin lähimmille naapureille heidän osansa ruhoista, muut tuotiin kotiin jossa yhteisvoimin luut eroteltiin sekä liha erotettiin hyvään rasvattomaan ja jauhettavaan rasvaiseen lihaan. Lankoni "ei terve" vaimo pakotettiin pyytämällä tekemään lihan paloittelua, mutta jo parin tunnin työn päästä hän tuli taas hellan viereen valittamaan kuinka väsyttää sekä päätä särkee, sekä nukkui. Haa, haluan myös mainita sen että lankoni on ainoa joka lasten perään katsoo, hän syöttää, nukuttaa, leikittää, käyttää vessassa, komentaa ja opettaa. Lankoni muutenkin työskentelee koko kesän 18  h päivässä ja kotona hänellä on vielä lapset katsottavana: öisin hän jopa herää lasten itkuun ja heitä lohduttaa.  Kahdessa vuodessa lankoni hiukset olivat muuttuneet aivan harmaiksi sekä polvet ovat jo alkaneet pettää. Kaikkia taas ärsytti.

Työt saimme kolmin voimin, minä, kälyni sekä Hollannin lankoni vaimon kanssa loppuun lähemmäs klo 20.00. Lihat pussitettiin ja pakastettiin.  Miehet grillasivat lihoja jo aikaisin päivällä joten illalla töiden lomassa me sitten uudestaan syötimme ja juotimme ihmiset, "ei terveen" nukkuessa lämpöisen hellan vieressä.

Toinen päivä alkoikin sitten tapahtumarikkaasti. Oli tarkoitus että kolme veljestä: mieheni, Hollannin lankoni vaimoineen sekä Marmariksen lankoni anopin kanssa kiertäisivät sukulaiset Gaziantepissa sekä appini kotikylässä, Evrissä. Autoon ei olisi koko poppoota lapsineen edes mahtunut.  Täten päätimme että minä, "ei terve" lapsineen sekä kälyni jäävät kotiin kun muut sukuloivat.  Minulle tämä oli kiva yllätys koska en oiken tykkää kierrellä sukulaisia, siellä on aina hirveä tungos ja päpätys. Syötetään ja juotetaan väkipakolla kunnes olet ähkyssä unohtamatta tietenkään naisten juorupiirit, joihin minunkin odotetaan osallistuvan.

"Ei terve" ei ottanut uutista kotiinjäämisestä hyvin ja pakkasikin kimpsunsa ja kampsunsa ennen ketään muuta lähtiäkseen oman äitinsä kotiin, koska myös he asuvat Pazarcikissa. Sinne hän sitten lähti lasten kanssa mitään sanomatta tai toivottamatta, kuten tapaansa kuuluu.  Tämä taisi olla miehelleni viimeinen pisara ja hän sitten räjähti. Hän ekaksi vaati isointa Hollannin veljeään puuttuman tilanteeseen jotenkin, koska vanhimmalla veljellä on suurin vaikutusvalta perheessä. Mieheni vaati että joku kertoisi langolleni ("ei terveen" miehelle) kuinka huonosti "ei terve" käyttäytyy eikä tämä ole hyväksyttävää. Loppujen lopuksi, puolitoista tuntisen matkan sukulaisten luokse, koko autossa ollut poppoo, anoppi sekä veljekset sekä veljen vaimo, antoivat piiskaa "ei terveen" miehelle. Kertoivat kaikki huonot kokemukset ja mitä "ei terve" on sanonut, tehnyt ja ollut tekemättä, niin Pazarcikissa kuin Marmariksessa viime kesänä. Kuinka istuu vain kun muut tekevät töitä. Kuinka epäkunnioittavasti hän käyttäyttyy niin lankoani itseään kuin muita sukulaisiamme kohtaan. Marmariksen lankoni istui koko matkan hiljaa, ei sanonut mitään. Läksytys oli pakko tehdä sillä koko asia oli jo karannut käsistä.

 

Jäimme kälyni kanssa kaksistaan, tiedottomina autossa käytävästä keskustelusta. Saimme täten rentouduttua koko päivän ilman lapsia ja mököttävää "ei tervettä". Siivosin kodin kaikki huoneet, veimme jauhettavat lihat jauhettavaksi, pussitimme jauhelihat sekä pakastimme ne. Loppupäivän katsoimme yhdessä telkkaria ja nautimme rauhallisuudesta. Tietty pari kertaa tuli myös tuttuja vierailulle toivottamaan hyvää uhrijuhlaa joten heidän kanssaan rupattelimme.  Muutenkin päivä sujui rattoisasti, siihen asti kunnes sukuloivat saapuivat kotiin. Marmaris lankoni oli aivan hiljaa, kaikki muutkin selvästi hiljaisia. "Ei terve" ei ollut tullut kotiin lastensa kanssa vaikka kello oli jo 23 joten anoppini todella vihaisesti vaati Marmaris lankoni hakemaan vaimonsa vaikka väkipakolla takaisin kotiin. Täällä Turkissa on tapana aina että naimisiin mennessä erityisesti juhlien aikaan anoppila on tärkeämpi kuin oma perhe, etenkin jos järjestetystä avioliitosta on kyse.  Anoppilassa autetaan, otetaan vastaan vieraita sekä syödään.  Morsian ns. siirtyy häiden aikana kotoataan anoppilaan, jonka jälkeen anoppi pitää huolta hänestä. Äidin sekä oman perheensä kanssa voi tietenkin tavata, keskustella ja vierailla, mutta yöt kuuluu olla siellä missä aviomieskin on eli anoppilassa.

Lankoni haki lapset sekä vaimonsa kotiin, he selvästi olivat tapelleet matkalla. Kaikki leikkivät vähän lasten kanssa, tuntui että jää alkoi sulaa.

Seuraavana aamuna (meidän viimeisenä aamunamme) huomasimme parannuksen "ei terveen" käytöksessä. Hän alkoi tulla keittiöön etsimään jotain tehtävää, mutta ei aktiivisesti tietenkään.  Aloimme myös itsekin olemaan positiivisempia "ei tervettä" kohtaan, koska täten palkitsimme hänen parannustaan. Juttelimme normaalisti ja selvästi päivän mittaan käytös parani. En tiedä sitten onko tämä minkälainen enne mutta olimme kaikki tyytyväisiä. Toivon mukaan Marmaris lankoni saa asiat kuntoon vaimonsa kanssa ja hänen käyttytymisensä paranee HUOMATTAVASTI.

Me suuntasimme Hollannin lankoni ja vaimonsa kanssa takaisin kohti Mersiniä tuona samaisena päivänä (keskiviikkona). Ennen lähtöä Hollannin lankoni läksytti vielä erikseen "ei tervettä" käytöksestään ja toivoi hänen parantavansa sitä. Ainakin "ei terve" tuli meidän perään vilkuttamaan, joka ei ollut tavanomaista :D

Saavuimme perille myöhään illalla ja söimme nopean illallisen. Eilinen päivä oli taas kiireinen mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa, kuvia tiedossa :)

Tässä siis meidän uhrijuhlan raportti. Tapahtumarikas ja TODELLA mielenkiintoinen juhla siitä tuli. Toivon mukaan kaikesta huolimatta tästä tulee käännnekohta "ei terveen" ja lankoni keskinäisessä suhteessa sekä suhteessaan muita kohtaan.

Adanan reissu

Oletko koskaan tuntenut olevasi natsien vankileirillä? Sain eilen kokea tämän "kunnian" ihan omakätisesti Adanan reissullamme.

Jotta me saataisiin seuraavat hoidot käyntiin pitää meidän hakea raportti että olemme sopivia koeputkihedelmöitykseen (eli olemme läpikäyneet 3 inseminaatiota, olemme sopivan ikäisiä jne). Näitä raportteja myöntävät ainoastaan valtion sairaalat. (Tästä lisää kommenteissa)

Eilen päätimme siis aamusta hoitaa ensimmäiseksi raportti Adanan Cukurovan yliopistollisessa sairaalassa. Myöhemmin meidän oli tarkoitus mennä tapaamisiin lapsettomuussairaaloiden kanssa.

Koko megakokoinen yliopiston sairaala oli kuin the Cube. Käytäviä joka puolella, ei viittoja, ei mitään hajua minne täytyy mennä. Jokaisen oven takana tuntui olevan uusi mysteeri, joidenka ratkaisemisessa oli auttamassa turkkia huonosti puhuvat, vielä vähemmän tietävät muut "asiakkaat". Siellä sitten antoisan vartin harhaillessamme ja juostessamme löysimme oikean osoitteen, jossa alkoi sitten se tuttu valtionsairaaloiden värssy: Ei täältä vaan tuolta X huoneen ovelta. Kiersimme siis ovelta ovelle yrittäessämme saada edes TIETOA mitä meidän pitäisi tehdä. Vihaiset lääkärit huitoivat meitä ulos ja odottelimme tunnin verran ovien ulkopuolella jos joku voisi edes VÄHÄN olla avuksi. Huom! Sinun itse piti kokoajan roikkua lääkäreiden hihoissa että he jotain sanoisivat. He eivät TODELLAKAAN kerro mitään oma-aloittesesti.

Saimme kaiken tarpeellisen tietää juuri ennen kuin lounastauko alkoi. Kyllä, valtion toimilaitoksissa/pankeissa on lounastauko 12.30 - 13.30 välillä jolloin MITÄÄN ei tehdä. Tietenkin tämän tietojen annon aikana nämä lääkärit murensivat viimeisetkin toivot nopeasta toiminnasta sanomalla että meidän inseminaatiot on tehty "väärässä" sairaalassa ja että niitä ei hyväksytä (tämä tieto oli väärää onneksi, ylilääkäriltä saimme hyväksynnän, eikä meidän tartte uudestaan inssejä tehdä). Samoin hormonitestejä pitäisi tehdä, tuhat ja yksi erilaista paperia tuoda ja heti tänään olisi tehtävä ultraäänitutkimus. Voi luoja!!

Mekin pidimme lounastauon romanttisesti autossa parkkipaikalla. Olin kotona jo valmistanut voileipiä sekä hedelmiä syötäväksi. Sairaalan pihat olivat täynnä ihmisiä kaikkialta, jotkut olivat jopa pystyttäneet telttoja pihalle. He varmaan olivat jonkun pitkäaikaisemman sairaan läheisiä jotka majoittuvat sairaalassa ollakseen omaisensa lähellä.

Näytös 2: Ultraäänitutkimus. Lounastauon jälkeen minun oli tarkoitus päästä ultraääneen. Tauon aikana koko osasto oli täyttynyt taas ihmisistä ja sama odottelu sekä ovillä kyttäily alkoi siis. Noin tunnin odottelun ja hihoissa roikkumisen jälkeen saimme tietää että meidän on avattava kansio sairaalaan ja sen jälkeen vasta pääsemme tutkimuksiin. Hampaita kiristellen sitten kansio tehtiin ja annettiin asianomaisille. "Me kutsutaan teidät sitten, me mennään jono järjestyksessä" oli sanat jotka kuulimme kun ojensimme kansion lääkärille. Sitten se alkoi, 1 tunti, ei mitään, 2 tuntia ei mitään! Meidän muut tapaamisajat olivat jo todella lähellä eikä kukaan kutsunut mihinkään tutkimukseen! Huom, odottelen yhä edelleen tutkimushuoneen oven vieressä jotta saan heti sanottua jotain lääkärille jos onnekkaasti hänet näen. "Meillä on jonoa, odottakaa" oli aina vastaus.

Vihdoin sitten 2 tunnin odotuksen jälkeen pääsin ultraääneen mutta minkälaiseen ultraääneen??!!?? Meitä kutsuttiin 8 henkeä yhtä aikaa ultrattavaksi. Pienessä ultraäänihuoneessa oli kahden MIESlääkärin lisäksi 5 naista, muut odottivat oven takana koska eivät huoneeseen mahtunut. Huoneessa oli pikkuruinen pukukoppi jossa meidän pitäisi alaosat ottaa pois ja lakana kääriä ympärillemme. Yksi kerrallaan meidät ultrattiin siinä kaikkien silmien edessä ja kaikilta kysyttiin koko naistauti/lapsettomuus-historia, kaikkien edessä. Olin jo aikaisemmin nähnyt kun samassa vastaanottohuoneessa jossa odotin lääkäriä 3 muun naisen kanssa, yhdelle naiselle taka-alalla tehtiin inssi! Koko toimenpide oli hyvin nähtävissä meille kaikille. Häntä vielä hyvin avoimin sanoin meidän kaikkien edessä sitten neuvottiin mitä seuraavina päivinä tehtäisiin. Käytävillä myös avoimesti kaikkien edessä keskusteltiin hoitojen kulusta potilaiden kanssa. Siis järkyttävää! En ole koskaan tuntenut itseäni niin arvottomaksi kun eilen tuolla sairaalassa. Aivan kuin olisimme jotain karjaa, joille liukuhihnatyyliin sitten hoitoja tehtiin. Vaikka lääkärit olisivat hokeneet "Heil Hitler" kokoajan, en olisi yhtään hämmästynyt. Sairaalasta puuttui ainoastaan kaasukammiot, muu rekvisiitta oli valmis kidutushuoneineen.

Saimme loppujen lopuksi, yhteensä 3,5 tunnissa, ultraäänitutkimuksen suoritettua jotta pääsimme jatkamaaan muihin sairaaloihin. Yhteensä vietimme sairaalassa aikaa lähemmäs 5 tuntia!!! Ainoastaan valmiin listan hakemisessa ja ultraäänitutkimuksen suorittamisessa.

Nämä yksityiset sairaalat olivatkin onneksi aivan oma lukunsa. Vaikka olimme reippaasti myöhässä palvelu pelasi ja lääkärit olivat kaikki mukavia. Odotushuonet olivat valoisia ja isoja, varustettuna isoilla plasma telkkareilla jossa pyöri jokin leffa tai yhdessä paikassa national geographic. Juotavaa oli tarjolla samoin lukemista. Mahtavaa.

Mutta monilla näistä yksityissairaaloiden lääkäreista tuntui olevan aivan eri käsitys hoitojen kulusta ja tarvittavista toimenpiteistä. Jokaisella vastaanotolla kuulemassani esittelyssä tuntui olevan pääteemana kolmen-neljän kirjaimen yhdistelmien viljely mahdollisimman useasti jolloin koko toimenpide alkoi kuulostaa avaruusteknologialta: MOH, ISCI, USCI, HIH, HÖH, blaaahh.....

Varmaan tällä tekniikalla he sitten 'hurmaavat' asiakkaansa (vau, osaa näin paljon ulkomaalaisia sanoja, varmasti hyvä!). Miten ne jaksavatkin hymyillä sitä tekohymyään ja kertoa niitä samoja juttuja aamusta iltaan. Me käytiin vaan kolmessa sairaalassa mutta meidänkin tekohymy alkoi lopussa hiipua. Tämä on varmaan sitten sitä "ammattitaitoa" jota lääkärit täällä tarvitsevat. Kuka pitää parhaimman shown? Kenellä on valkoisin hammasrivistö? :)

Kun väsyneenä pääsimme kotiin myöhään eilen illalla ja saimme syötyä kunnolla ensimmäisen kerran koko päivänä, meille jäikin arvuuteltavaksi kenen säihkyhymy oli se parhain ja kenelle olemme valmiit maksamaan mittavia summia että haaveemme toteutuisi? Se selviänee seuraavien viikkojen aikana.

P.S Päivän parhain kohta oli kun mieheni toi aamulla minulle ruusuja. Niitä illalla rättiväsyneenä katsellessani onnellinen mieliala tuli taas takaisin :)

Kun rumuus menee vielä rumemmaksi

Kaikkihan varmaan tuntevat nämä suomalaiset kansallismonot eli crocsit. Niitä on viime kesä kauhisteltu jopa täällä Mersinissä, jossa niitä kenkäkaupoissa varmaan jouduttiin antamaan ilmaiseksi koska ne ei vaan menneet kaupaksi. Mieheni sisko olikin keksinyt niille oivan käyttötarkoituksen: alaturka-vessan vessatohvelit. Siellä "ainutlaatuiselle mukavuudelle" onkin enemmän käyttöä. En ole kenenkään jalassa niitä täällä kaupunkikuvassa nähnytkään.

Asiaan, tänään selailtuani nettiä tormäsin crocsien evoluution seuraavan vaiheeseen: TALVI-crocseihin! Eli turkkivuorisiin niihin samoihin hirvityksiin. ARGH! Eikä tämä ollut vielä kaikki. Crocseista on kehittynyt aivan mielettömästi erilaisia versioita ja muotoja.

Maistiaisia "ihanasta" tarjonnasta plus niiden lyövät mainoslauseet (sain kyllä naurut):

Mammoth- huippusuosittu Talvi-crocs (siis suosittu muuallakin kuin Suomessa??doubt it) Eihän kenenkään tulisi luopua crocseista edes talven ajaksi, ei ei.

Nadia - Ihana ja tyylikäs (Anteeks???!!!) talvijalkine

Ja viimeiseksi, Viking - menevälle miehelle (sopii kuulema "täydellisesti kaupungilla hengailuun")

Näitä ja monia muita rumeluksia voi jokainen ihalla osoitteessa www.crocs.fi .

Kyllä näinä aikoina koetellaan ja kunnolla...

Tänään iltapäivästä postitimme anopin ja mieheni siskon takaisin kotiinsa. Me kiirehdimme taasen lääkäriin ottamaan muutamia verikokeita tässä kuussa toivottavasti aloittamiamme lapsettomuushoitoja varten. Sieltä sitten kotiin ja ehdin jo levähtää sohvalle lepäämään ja nauttimaan yksinolosta, kun mieheni puhelin soi. Eikös se vaan ole mieheni sedän tyttö, joka asuu Hollannissa ja jota en ole koskaan tavannut, ilmoittamassa että saapuu meille huomenna perheensä kanssa pitkälle vierailulle. Apua!!

Tykkään kyllä vieraista mutta viimeisen kuukauden aikana vieraita on ollut aivan liikaa. Mulla on pinna kireenä ollut viimeisen viikon ajan jo muutenkin, johtaen kunnon limanuhaan joka ei vieläkään ole parantunut. En ymmärrä miten kaikki vieraat pakkaantuu näin yhteen nivohkaan. Kahden kuukauden päästä on Kurban Bayram (uhrijuhla) jolloin taas odotamme vieraita ulkomailta, sitä ennen mieheni täti (joka asuu myös Hollannissa) voi saapua vierailulle. Pari päivää sitten puhelimessa niin kertoili. Siihen väliin sitten lapsettomuushoidot jotka vie mut työkyvyttömäksi viikon ajaksi. Tässä kyllä pinnaa ja hermoja koetellaan kunnolla...

Kaiken lisäksi tänä iltana meidän asuntolan keskusalueella on Sanliurfalaisten kurdien hääjuhla (mistä tunnistan: vieraiden kimaltelevista vaatteista sekä erityisestä urfalaisten käyttämästä huivista), eli kurdilainen musiikki pauhaa korkealla volyymilla. Telkkaria saa huudattaa kuullakseen jotain....argh....

Ainoa pakokeino tänä iltana taitaa olla lasillinen punaviiniä...