perjantai 2. joulukuuta 2011

Ihanaa viikonloppu alkaa



Tama viikko ei ole mennyt ihan niinkuin Strömsössa.

Sita minun aikaisemmin mainostamaani autoa ei sitten ostettukaan. Syyna se etta myyja oli HUIJARI! Mieheni alkoi epailemaan asiaa koska loysi netissa toiselta sivulta saman auton ilmoituksen eri nimella. Pyysi minuakin soittamaan miehelle potentiaalisena ostajana joka sitten oli viimeinen tikki: mies heti myisi auton minulle jos vaan antaisin pienen kasirahan. Noh, samana paivana mieheni sitten meni pankkiin perumaan rahansiirron ja sielta sitten suoraan poliisilaitokselle tekemaan rikosilmoitusta. Poliisit olivatkin innoissaan saamaan kiinni tallaisen miehen ja tekivat hyvin perusteellisen ilmoituksen. Toivon mukaan huijari saadaan kiinni. Noh, me ei onneksi menetetty mitaan rahallisesti, ei mitaan muuta kuin aikaa.
Autonmetsastys jatkuu :)


Tama viikko on muuten ollut ihan perusarkea. Tosin astianpesukoneeni on edelleen rikki. Korjaaja olisi vaihtamassa uutta ohjelmakorttia, koska vanhassa oli vikaa. Hintaa tulisi 150 TL. Mutta han olisi myos valmis ostamaan koko koneen 50 TL:lla. Ajattelimme menna viikonloppuna katsomaan uusia tiskikoneita josko vaihtaisimme ihan uuteen. Onhan toi vanha ollut meilla jo 5 ja puoli vuotta...

Vaihdoimme myos internet-palveluntarjoajaa talla viikolla. Tiistaina miehet tulivat asentamaan uudet yhteydet. Olemme olleet jo lahemmas kymmenen vuotta Turk Telekomin asiakkaita. Maksamme kuitenkin ihan mielettomia internet seka puhelinlaskuja vaikka meilla ei edes ole toimivaa lankapuhelinta kotona. Eli 80 TL joka kuukausi meni internettiin seka puhelimeen. Seka viime viikkoina meidan internet katkeili varmaan 100 kertaa paivassa (en liioittele), soittaessa TT:lle he lupasivat hoitaa asian eika viikon ajan mitaan tapahtunut. Noh, se oli sitten viimeinen pisara. Viime kesana meidan tanne asennettiin kaapeliverkosto kaapeli-internettia varten. Vaihdoimme sita tarjoavaan Uydunettiin ja nyt maksamme kuussa vain 39 TL internetista SEKA kaapelikanavista, joita meilla on nyt 160 kappaletta, sisaltaen HD-seka dokumenttikanavia (kuten National Geographic, Animaux etc.). Saatiin viela modeemi seka tv-boksi kaupan paalle. Hienoa! Ainakin ollaan alustavasti tyytyvaisia...

Annoin juuri lapsille muovailuvahaa, voi luoja, toivon mukaan tama ei ollut iso virhe....

Hyvaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Heti aloin epäilemään kun sanoitte antavanne käsirahan ja kyselin kuinka luotatte siihen. Turkissa ei kannata luottaa tuntemattomiin tuollaisissa asioissa. Eli sitten rahat vasta kun ostos on konkreettisesti teillä :) Mutta onneksi ei kerinnyt tapahtumaan mitään vakavampaa!

    Yritin muistella minkä ikäisenä poitsu sai käsiinsä ekat muovailuvahat...Hmmm. Ja mitä siitä tuli :D

    VastaaPoista
  2. Minulla on kanssa TTNET.Ollut koko ajan.Juuri loppui kahden vuoden sopimukseni,ja sain 12 kuukauden kampanjahinnan 34 liiraa kuukaudessa.
    Onko tuo teidan uusi DİGİTÜRK:in?

    VastaaPoista
  3. Siivetön: Onneksi ei sentaan annettu isoa summaa vaan jotain 20 EUR. Mutta se mies oli soittanut viela miehelleni ja pyytanyt 300 TL lisaa!!! Kuulema vaimo oli sairaalassa...torkeaa! Onneksi ei maksettu...

    Sateenkaari: Meidan uusin tarjoaja on Uydunet. Sinulla on tosi hyva hinta internetista! Onko se limitsiz? Meillekin TTnet soitti sen jalkeen kun oltiin suljettu liittyma. Yrittivat saada meidat takaisin heidan asiakkaikseen lupailivat 3 kk ilmaista nettia yms. 10 vuoden ajan eivat tehneet yhtakaan tarjousta meille, ja kaikenlisaksi liittymaa sulkiessa "loysivat" vanhoja velkoja, jotka oli korkojen ym kanssa noussut sitten 185 TL! Kukaan ei vaan meille tata velkaa ole maininnut. ERITTAIN torkeaa!!!

    VastaaPoista
  4. Jestas noita huijareita; toivottavasti saavat kiinni ja tuomituksi moinen toiminta! Onneks ette menettänyt paljoa rahaa ... Tsemppiä auton etsimiseen ja sopivan hintaisen astianpesukoneen löytämiseen! :)
    Haliterkut <3

    VastaaPoista