torstai 29. lokakuuta 2009

Blogihiljaisuus jatkuu…

 

Meillä on alkanut viimeiset odotusajat. Raskausviikkoja on takana 31 + 4. 34 viikkoa yritän täyttää jotta lasten terveyden kannalta ei mitään suurempaa ongelmaa tulsi. 36 viikkoa olisi ideaali, silloin lapset  pääsisivat heti kotiin. Tällä viikolla pistettiin keuhkoja kehittävää lääkettä jotta lasten keuhkojen kehitys nopeutuisi. Tällä tavalla myös lapset eivät toivon mukaan tarvitse hengitystukea synnyttyään etuajassa (toivottavasti eivät synny).

 

Anopin tultua olen ollut viimeiset kolme viikkoa vuodelevossa, vaikkakin kerran pari viikossa piipahdan edelleen ulkona. Pitkään jaloilla olo on alkanut rasittaa enkä jaksa enää kävelläkään paljoa. Tämä on tietenkin jo ihan normaalia tässä vaiheessa. Muita isoja ongelmia ei ole ollut. Välistä tuntuu aivan kun harjoitussuppareita olisi pari tai sitten vaan lapset pyörii masussa. Tyttö oli jopa kahden viikon aikana pyörahtänyt ympäri niin että nyt potkii jaloillaan alapäätä :) Pojukka on pysynyt hyvin pää alaspäin. Yllättävän vähän mitään kipuja tai muuta on ollut. Lepo on todella tärkeää.

Viime maanantaina oli taas lääkärintarkastus. Ensimmäisessä sokerirasituksessa sokerit olivat hiukan ylhäällä jonka takia minulle tehtiin 3 tunnin sokerirasitus. Tässä vain yksi arvoista oli korkea, joka tarkoittaa sitä että minulle on mahdollisuus kehittyä raskausdiabetes. Lääkäri kylmästi vaan kielsi kaiken makean.  Sitä yritän myös noudattaa. Syön vain paljon hedelmiä.  Muutenkin veirkokeissa on ollut paljon arvoja alhaalla ja pari yläkantissa, mutta lääkärin mielestä ne eivät ole tärkeitä. Hemoglobiinikin on hiukan alhainen (113) normaalia sekin tässä vaiheessa. Aloitin syömään jo kuurimaisesti  johanneksenleipäpuun hedelmistä valmistettua siirappia, joka erityisesti on hyvää raskaana oleville runsaan kalsium ja raudan lähteenä.  Maitoa menee runsaasti samoin juustoa. Aamuisin syön myös kuurittain saksanpähkinoita. Tarkkana saan olla mitä syön :) Vauvojen parhaaksi.

Ensi keskiviikkona mennään taas lääkärille. Tästä lähtien käydään lääkärissä useammin, nyt 10 päivän välein, sen jälkeen viikon välein. Lääkäri määräsi minut vesikuurille ja juonkin jo lähemmäs 5 litraa vettä päivässä. Sairaalakassi ollaan valmisteltu sekä tänä viikonloppuna viimeistellään lasten huone. Miehelläni on koulun puolesta loppuviikko lomaa. Tänään juhlitaan 86 vuotiasta Turkin tasavaltaa. Meällakin liehuu lippu parvekkeella.

Iskä kävi myös ja vierailu sujui tosi kivasti. Isä myös suunnittelee tänne osa-aikaista vuosittaista muuttoa ja katselivatkin mieheni kanssa alustavasti asuntoja.   Iskällä on jo joulukuun liput ostettu joten katsotaan löytääkö silloin sopivan asunnon jopa. Kivaahan se on kun lapset saavat isoisänsä asumaan lähelle :)

Blogin hiljaisuus tulee jatkumaan koska en pysty kovin paljoa istumaan tietokoneen äärellä. Seuraavan kerran kuulumisia kirjoittelen vauvojen synnyttyä.  Mahdollisuuksien mukaan päivittelen kuulumisia Facebookissa.

16 kommenttia:

  1. Onnellista odotuksen loppuaikaa! Koeta kestää! Hieno ajatus tuo isän tulo lähimaisemiin.

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, etta siella hyvin jaksellaan! Mukavaa loppuaikaa, yrita mahdollisuuksien mukaan nauttia olostasi :)

    Hyvaa Tasavallanpaivaa Istanbulista!

    VastaaPoista
  3. Onpa aika kulunut nopeasti ja olet jo loppuvaiheessa! Pidän peukkuja että kaikki sujuu hyvin,loppuraskaus, synnytys ja että vauvat pysyvät siellä masussa mahdollisimman kauan,

    VastaaPoista
  4. Hei mulla on ollut kaksi kertaa raskausdiabetes ja Suomessa ainakin sanottiin että hedelmäsokeri on lähes yhtä paha kuin tavallinen sokeri, esimerkiksi kun oli kesä ja olisin halunnut mansikoita syödä niin oli rajoitus, kaksi desia sain kerrallaan syödä. Ja tämä siis koski kaikkea, ihan jos halusin jugurttia ostaa niin fruktoosi ei ollut suotava makeutusaine...

    Toki tiedot ovat voineet muuttua mutta varmuuden vuoksi haluan tämän sulle kertoa, sen verran pisti silmään tuo että syöt paljon hedelmiä.

    Oikein hyvää loppuajan odotusta, toivottavasti pienokaiset pysyttelevät kohdussa tarpeeksi pitkään!

    VastaaPoista
  5. Ja viela ,Hyvaa tasavallan paivaa naapurista.

    VastaaPoista
  6. Voi,miten ilahduin postauksestasi.İhanaa kuulla,etta edelleen kaikki on hyvin.Olet paljon ollut ajatuksissani.
    Jokainen varmaan ymmartaa,ettei blogien paivitttaminen ole nyt se tarkein asia.Tarkeinta on sinun ja pikkuisten hyvinvointi.
    Onpa mukavaa,etta saat isasi lahellesi,vaikka osaksikin vuotta.
    Toivon,etta pienen postauksen laitat tannekkin lasten synnyttya,koska en harrasta facebookkia ollenkaan.
    Toivon talle loppuraskaudelle onnellisia paivia,ja synnytyksen hyvin sujumista,seka korkeimman suojelua teille kaikille.

    VastaaPoista
  7. Kiva kuulla sinusta pitkasta aikaa!! Toivon hyvaa vointia jatkossakin! Tuo isasi sinne muuttaminenhan olisi janna juttu.

    VastaaPoista
  8. Tsemppiä viimeisille viikoille ja toivottavasti vauvelit tosiaan pysyvät kasvamassa ja kehittymässä mahdollisimman pitkään!! Ja pidä sinä veriarvot kurissa hyvällä ruokavaliollasi :)
    Jännityksellä odotan jo postauksia ja päivityksiä, kun lapset ovat turvallisesti tulleet maailmaan! :)

    kiva kuulla, että saatte isäsi myös mahdollisesti "naapuriksi" edes osaksi vuotta - lapsille ja isoisälle varmasti ihanaa kun pääsee useammin näkemään ja todistamaan kehitystä :)

    ISO HALI!!

    VastaaPoista
  9. Ihana kuulla sinusta välillä. Aika on tosiaan mennyt nopeasti, meidän mielestä ainakin. Tiedän, että odottavan aika ei aina mene niin nopeasti.

    Toivon sinulle kärsivällisyyttä loppuviikoille, helppoa synnytystä ja ihanaa vauvantuoksuista arkea sitten kun sen aika on. Ja voi miten mukavaa, jos isäsi muuttaa lähelle.

    ps. tosiaan hedelmäsokeri on ihan yhtä pahis sokeriarvoille, joten kohtuudella sitäkin.

    VastaaPoista
  10. Onnellista odotuksen loppuaikaa!

    VastaaPoista
  11. olipa kiva kuulla,että voit hyvin ja raskaus etenee toivotulla tavalla.Yllä oli toinenkin kommentoinut tuota raskaus ajan diabetesta,kummitytölläni oli myös muutama vuosi sitten kyseinen uhka odotusaikana.Hän sai tietenkin ohjeeksi välttää makeaa,samoin hedelmän syöntiin tuli rajoitus,vain kaksi hedelmää päivässä.Tuo johanneksen leipäpuun hedelmä siirappi on kovin ravinteikasta ja varmasti hyvää,mutta siältää sokeria rutkasti,se kuuluu varmasti varottavien listalle,siinä kuin sokeri+hunajakin.Oikein hyvää odotusaikaa ja onnea matkaan!Päivität sitten kun jaksat!
    t.Uppis

    VastaaPoista
  12. Kiitos kaikille kommentoijille:)

    Marja-Leena: Kiitos!

    Karoliina: Hyvaa tasavallan paivaa myos sinulle! :)

    Yaelian: Kiitos, samaa toivomme myos mekin :)

    Anonyymi: Kiitos paljon varoituksestasi! Tiedan etta jotkut hedelmat sisaltavat enemman sokeria kuin toiset ja joitan hedelmia voi syoda enemman kuin toisia, etenkin happamat hedelmat ovat syotavia kuten vihreat omenat. Viinirypaleet yms eivat ole hyvaksi. Yritan kuitenkin hillita niidenkin syomista.

    Sateenkaari: Voi kiitos paljon :) Ihanaa kuulla etta minua ollaan kaipailtu. Toivon mukaan kaikki sujuu hyvin. Hyvaa tasavallan paivaa myos naapuriin (tosin myohaisesti) :)

    anumorchy: Kiitos paljon! :) Isan muuttaminen olisi kylla kiva juttu, saisin lapsenvahdin ainakin :D

    Maamaa: Kylla, minullekin se on tosi kivaa kun isoisa paasisi lastenlapsiaan nakemaan useasti :) Muutenhan tapaamiset olisi vain pari kolme kertaa vuodessa muutaman viikon ajan eika se tietty ole mitaan. Katsotaan mita tuleva tuo :)

    mizyena: Kiitos paljon toivotuksistasi ja varoituksistasi. Pyrin hillitsemaan myos hedelmien syontia heti :)

    Ebrufin: Kiitos! :)

    Uppis: Kiitos myos sinulle tiedoista. Pyrinkin sitten valttamaan myos tuotakin siirappia, vaikkakin vain yhden teelusikan per paiva sita syonkin. Sokeria ja hunajaa en muutenkaan kayta onneksi :) Kait se ruokavalio tasta sitte muovautuu pikkuhiljaa, kunhan vaan paasen hirveasta makeanhimosta eroon :)

    VastaaPoista
  13. Hienoa, etta kaikki on hyvin!
    Onnea ja jaksamista loppusuoralle!
    Voi(kaa) hyvin!

    VastaaPoista
  14. Kaikkea hyvää odotukseen ja synnytykseen. Voikaa hyvin!

    VastaaPoista
  15. Ihanaa, tänne oli tullut kuulumisia. :) Ihan mielettömän hienoa jos teiän isä muuttaisi sinne osa-aikaisesti! Waude. :) Saa vauvelit sitten yhden suomi-taatonkin lähistölle. Oikein hyvää vointia loppuraskauteen Heli. Seurailen Facebookista tapahtumia. Halaus. <3

    VastaaPoista