lauantai 7. maaliskuuta 2009

Näin naistenpäivän aattona hieman vaaleista

Otsikko on muistutus blogin miespuolisille lukijoille (jos niitä on) että huomenna olisi aika muistuttaa sitä parempaa puoliskoaan edes naistenpäivätoivotuksella. Muistakaamme tytöt myös muistuttaa heitä tästä :D Vuodessa on 364 miesten päivää mutta vain YKSI naisten päivä.

Ebrufin kirjoitti eilen mahtavan kirjoituksen Turkin nykypäivän aihepiireistä. Kunnallisvaaleihin on noin 20 päivää aikaa ja kilpailu ehdokkaiden välillä kiihtyy. Ajattelinkin kirjoittaa hiukan yksityiskohtaisemmin Turkin vaalikäytännöstä.

Näissä kunnallisvaaleissa valitaan siis kaupunginjohtaja, eri kaupunginosien johtajat sekä muhtarit eli pienempien asuinalueiden virkamiehet (hoitavat henkilörekisteriä sekä alueen etuja). Kaupunginjohtajan seka kaupunginosien johtajan virkoihin on yleensä monelta puolueelta omat ehdokkaansa joka tarkoittaa sitä että ehdokkaiden määrä per kaupunki on todella suuri. Muhtarilla ei saa olla poliittista puoluekantaa, joten he mainostavat itsenäisesti yleensä nimibanderollein sekä esittein.

Ebrufinin ja minun inhoamat vaalibussit ovat vaalitaiston yksi riesa jotka kiertävät ympäri kaupunkia soittaen hirveällä volyymillä jonkun ehdokkaan vaalikappaletta. Laulun sanat menevät yleensä näin: "Mehmet Ahmet tulee, muutos tulee, anna äänesi Mehmet Ahmetille", muutos tulee. Sävel on yleensä sovitettu jonkun mieleenjäävän kappaleen (jopa tunnettujen hittibiisien) tyyppiseksi, jolloin se jää soimaan ihmisten mieleen (kyllä, mulla soi viikon yhden ehdokkaan kappale päässä "Hei hei Mersin, hei, Mehmet Tat tulee" ARGH).



Puoluejohtajat kiertelevät ympäri Turkkia maakunnissa esittelemässä vaaliohjelmaansa sekä puhumassa alueen ihmisten kanssa (tietenkin näytön vuoksi). Viime viikolla Mersinissä vierailivat isoista puolueista MHP:n puoluejohtaja Bahceli. Huomenna olisi AKP ja pääministeri Erdogan tulossa ja odotetaan isoakin "miitingiä" eli kokousta. Ensi viikolla vuoro on CHP:n Deniz Baykalilla. Tulkoot vaan, tervetuloa :)

Tietenkin kaupunkien pääkadut ovat täynnä vaalipropagandaa eli julisteita, lippuja sekä vapaaehtoisia jakamassa ehdokkaiden esitteitä. Kaıkkı mainokset lupaavat hienoja asioita kaupungille sekä tietenkin pääsana joka vaaleissa on "muutos". "Nyt on aika muutokseen!" Luvataan puhtaampaa, modernimpaa, parempaa, ihmisten arvoille sopivaa, uskomatonta uutta kaupunkia. Kuulostaa hyvältä mutta yleensä vaalien jälkeen ei mitään tapahdu.


Televisiokanavien välityksellä ehdokkaat heittävät lokaa toistensa niskaan, julistavat vastapuolueen ehdokkaan itse Saatanaksi ja uhkailevat oikeustoimilla heiluttelemalla kansioita kameroille. "Heillä on todisteita laittomuuksista!" Eipä ole tähän mennessä yhtään rikosilmoitusta kuitenkaan avattu. Tähänkin menoon olen jo tylsistynyt. Alkuaikoina tätä jaksoi jopa naureskellen seurata. Nykyään uutisista 60 % on vain ehdokkaiden loanheittoa vaikka tärkeämpiäkin asioita olisi uutisoitavana (kuten lama).

Itse äänestäminen sitten tapahtuu 29. maaliskuuta valtion rakennuksissa kuten kouluissa. Yleensä opettajia määrätään virkamiehiksi äänestyspaikoille eli he pitävät huolta että äänestäminen sujuu laillisesti. He hoitavat äänestyslaatikoita, jakavat lipukkeet sekä lopulta myös laskevat äänet. Tämä työ voi kestää koko yön ajan ja siinä ollaan todella tarkkoja. Virheiden takia henkilö voi joutua useiden kuukausien oikeudenkäyntiin sekä rangaistuksena vankilaan vastaamaan laskennassa tapahtuneista virheistä. Äänestys on vakava asia!

Ja äänestyslipuke:

Äänestyslipukkeita saa äänestäessä yhden per valittava asema mutta vain yhden kerrallaan. Eli näissä vaaleissa ihmiset joutuvat kolme kertaa (kaupunginjohtaja, kaupunginosan johtaja sekä muhtar) menemään äänestyskoppiin leimaamaan mieleisensä puolue. Yllä olevassa kuvassa näkyy äänestyslipuke, joka siis kasvaa leveyttään mitä enemmän puolueita on ehdolla. Täällä Mersinissä lipuke ei tule olemaan noin leveä, mutta isoissa kaupungeissa kuten Istanbul, Izmir ja Ankara voidaan varmaan puhua yli metrin mittaisesta lipukkeesta :)

Jännittävät ajat siis edessä. Mulla on vain yksi toive, voi kunpa nämä vaalit olisivat jo OHI!!


Hyvää lauantaita kaikille! :)

11 kommenttia:

  1. Mua ei jaksa kauheasti kiinnostaa minkään maan politikointi, mutta tämä oli mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu postaus! :) Huvittavia nuo vaalibussit laulun renkutuksineen :)

    VastaaPoista
  2. Susadim: Olet kylla todella nopea kommentoija! :) Kiva kuulla että pidit postauksestani. Aihe ehkä ei ole mielenkiintoinen mutta monelle Suomessa asuvalle tälläinen vaaliralli voi olla tosi outoa. Suomessa sentään ollaan hiukan sivistyneempiä ja puhutaan asioista eikä heitellä vaan lokaa puolelta toiselle.
    Huvittaviahan ne bussit ovat, niin kauan kun ne eivät oman talon ympärillä pyöri :)

    VastaaPoista
  3. Nopeus selittyy sillä, että mesetän kaiket illat murun kanssa ja uudet postauksetkin tulee samalla tsekattua heti, kun kerran koneen ääressä joutuu olemaan. Juu ei kyllä taatusti ole kivaa mikään älämölö oman ikkunan alla, onneksi vaalit on suht pian ohi :)

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen postaus teidän vaalisysteemistä. Voin kuvitella miten ärsyttäviä nuo vaalibussit ovat!
    Ja onpa pitkä äänestyslipuke! Ainahan joka puolella maailmaa ennen vaaleja annetaan suuria lupauksia,joista suurin osa ei koskaan toteudu...

    VastaaPoista
  5. Vastustan! Naistenpäivä on joka päivä enkä suostu viettämään sitä vain kerran vuodessa :D

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  6. Susadim: Jep, onneksi vaalit on tosi pian ohi. Lasken paivia siihen vaaleista seuraavaan paivaan :)

    Yaelian: Olet oikeassa. Turkissa vaan on lupausten rikkominen on saanto eika poikkeus. Sen takia Turkki on talla nykyhetkisella tasollaan.

    Mizyena: Tuo on oikeaa asennetta!!! :D Hyvaa sunnuntaita myos sinnekin!!

    VastaaPoista
  7. BUAHHAHHAA mikä metrinen vaalilipuke!
    En o ikinä moista nähny!
    Täällä vaalit on kanssa aikamoista loan heittoa, mutta suht sivistynyttä silti. Ja ei ole busseja, postereita vain sitten senkin edestä.
    Mielenkiintoinen postaus, oli hauska lukea :)

    Hvyää Naistenpäivää! :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos heli! Sinulle myös ihanaa naistenpaivaa.
    kylla siella suomessakin vaalilupauksia rikotaan siina,missa taalla turkissakin. Mutta mittasuhde vaan on pienempi,kun kyseessa on vain 5 mijoonainen kansa. Ja tuo vaalitaisto on tietty hiukan erilaista. Ei niin kuuluvaa,kuin taalla.Mutta nakyvaa kyllakin. Ja ne likaiset asiat pyritaan pitamaan enemman salassa ja piilossa. Taalla ne joku taho onkii esille.Mika on minun mielestani vain hyva asia.
    Olenkohan mina jotenkin kummajainen,kun tykkaan tasta vaalihumusta ja aanekkaasta esiintymisesta. Politiikasta en kovin ymmarra,mutta katson ja kuuntelen ,jotta jotain tietaisin. Kiinnostuksen kohteet minulla ovatkin aika laajat laidasta laitaan. Tietty on asioita,mitka kiinnostaa vahemman,kuin toiset,mutta yritan aina pitaa silmat ja korvat auki joka puolelle.MUT İHAN OİKEESTİ TYKKAAN TASTA TURKİN VAALİMAİNONNASTA.

    VastaaPoista
  9. Maamaa: Jep, taalla aanestyslipukkeet on metrikamaa. Hirveeta paperintuhlausta! Eiko olisi helpompaa vaikka KIRJOITTAA sen puolueen nimi tai numero paperille?! Taalla kaikki ei osaa lukea/kirjoittaa niin tallaiseen ratkaisuun ollaan paadytty. Hauskinta on etta ehdokkaat aina nayttavat ennen vaaleja missa kohtaa vaalilipuketta heidan puolueensa on ja etta mihin kohtaan (siis heidan puolueensa lokerikkoon) tulisi se leima sitten pistaa! :) Voi tata kouluttamattomuutta....eika taalla voi aanestaa Aku Ankkaa!!!! Tosi tylsaa!!!

    Sateenkaari: Ei siina mitaan kylla tietenkin voit tykata vaaleista :) Onhan se hauskaa viihdetta. Etenkin eilen naurettiin mieheni kanssa AKP:n mitingissa naytetylle CHP-banderollille: "Ebedi Muhallefet Acıların cocuğu Baykal: Ben hic iktidar olamadım anne" :D Mutta kun sen lianheiton lomassa voisi vahan kertoa omista projekteistaan ja suunnitelmistaan eika vaan liata vastapuolueen toimia...se arsyttaa eniten! Ja Istanbulissa todellakin on tehty todella paljon viimeisen 8 vuoden aikana. Valitettavasti CHP likaa tata kehitysta ihan turhan takia vain saadakseen itselleen aania, toivottavasti turhaan.
    Olen tietenkin myos sen kannalla etta jos jotain laitonta on niin se tulisi ehdottomasti kitkea pois! Mutta naissa vaaleissa CHP etenkin on vain heilutellut kansioita telkkarissa ja syytellyt. Heilla ei loppujen lopuksi ole mitaan todisteita koska eivat ole menneet tuomioistuimiin. Samalla kun taas AKP lahtaa CHP:n kaupunginjohtajia vankilaan heidan laittomuuksistaan johdossa (eli valtion rahojen laittaminen omiin taskuihinsa). Tuomioitahan ei tule ilman hyvia todisteita asiasta....
    Mielestani jos jotain laitonta on niin heti tasta tulisi tehda rikosilmoitus eika syytella turhan takia yleison edessa.

    VastaaPoista
  10. Samaa mielta olen minakin,etta laittomuudet esille ja kuriin.
    Alkoi naurattamaan tuo kommenttisi noista kansion heiluttamisista. Oletko ajatellut,etta kansiot voivat toimia tuulettimina,kun oikein juttu "kuumenee".heh heh!

    VastaaPoista
  11. Sateenkaari: Niinpa, ne kansiot jaa lohduttamaan sitten haviajia vaalien loputtua :) Sellainen tunne on :)

    VastaaPoista