torstai 8. tammikuuta 2009

Tämä päivä MAHTAVA :)

Tämä päivä oli lähellä täydellistä. Aamulla nukuin pitkään eli yli kymmeneen. Ulkona paistoi AURINKO!!! Vieläpä pilvettömältä taivaalta. Voi että kun se teki hyvää. Koti täyttyi taas valosta ja lämmöstä. Parvekkeen ovet piti heti pistää auki ja tuulettaa. Aamupalakin syötiin nautiskellen lämpimällä leivällä ja ihanilla juustoilla.

Aamupalan jälkeen lähdimme markkinoille jotka tuntuivat pursuilevan taas herkullisia hedelmiä. Täytettiin kärryt täyteen kaikkea mitä mieli teki. Naurettiin myös hinnoille sillä ostettiin yhteensä 11 kg sitrushedelmiä (appelsiini, mandariini, sitruuna, greippi) kahdella eurolla!! Mieheni heti rupesi puristamaan mehua niistä :)

Markkinoiden jälkeen meillä oli tekemistä kaupungilla. Kävimme pormestarin (valilik) luona hakemassa papereita mun oleskelulupaa varten, kalamarkkinoilla ostamassa kalaa sekä kopioimassa mieheni kokeita koulua varten. Auringonpaisteessa tuntui että olisi kesä tullut. Katsottiin myös että auringossa olisi ollut 25 astetta :)

Kotiin tullessamme valmistin meidän illallisen: paistoin pannulla ostamamme hamsi-kalat sekä tein runsaan vihersalaatin.

Ruoan jälkeen pääsin sitten suihkuun ja voi että kuinka aurinkoenergia oli lämmittänyt veden: se oli kiehuvaa!! Nautin pitkät ajat kuumassa suihkussa ja pesin koko viime päivien harmauden pois.

Illalla olemme katsoneet telkkaria ja nauttineet iltakahvit/glögit (mieheni kun tykkää sitä juoda). Nyt seuraan uutta tv-sarjaa nimeltään "Yabanci gelin" eli ulkomaalainen morsian. Ohjelma on ns. reality-ohjelma jossa 10 ulkomaalaista tyttöä ja heidän sulhasehdokkaansa sekä sulhasten äidit (anopit siis) asuvat BB-tyyliin samassa kodissa. Tutustuvat toisiinsa ja tietty tulevalle anopille pitää sitten tuleva morsio hyväksyttää :) Suurin osa tytöistä on Venäjältä/ex-NL-maista ja Turkin naapurimaista tulleita, jotenkin "yllättäen" kaikki ovat malleja :D Yksi raukkaparka on myös norjalainen... saas nähdä minkälaisen kuvan ulkomaalaisista naisista/morsiamista tämä ohjelma antaa. Päävoittona (voittajaparille) on 50000 EUR.

14 kommenttia:

  1. Päiväsi kuulostaa ihanalta. Välimeren maiden talvipäivät ovat kyllä nautinnollisia.

    Mielenkiintoinen telkkarisarja. Näkyispä täälläkin.

    VastaaPoista
  2. Ai että miten ihkun kuulonen päivä tosiaan! Ja miten hyvä tsäkä että miehelläsi oli vapaata näin hyvänä päivänä! :) Jouduitko taas kantamaan kalapussia kaukana miehen nenästä? :D
    Tulikuumat suihkut on IHANIA! ...taidanki laittaa boostin päälle ja ottaa sitten kuuman suihkun minäkin. Sitte pitää mennä nukkumaan että huomenna jaksaa matkustaa. Bloggaan vielä aamusta lähtötunnelmat kyllä :)

    VastaaPoista
  3. Marita: Olet oikeassa. Aurinkoiset talvipäivät sekä sateiset kesäpäivät ovat aivan asia erikseen :)

    Maamaa: Jep, kalapussi pysyi kaukana miehestä :D Valista annoin sen kyl miehelleni kun kävin vaateliikkeissä silmäilemässä. Mieheni ottikin sen vastaan aivan kun se olisi joku ebola-viruspussi :D
    Kuuma suihku rentouttaa varmasti ennen matkaa :) Viettäkää oikein rentouttava ja mahtava loma :) Huomenaamulla käyn kyl heti kurkkimassa kuulumiset...

    VastaaPoista
  4. :D voin kuvitella kauhun miehesi kasvoilla kun kalapussi lähestyy ja siihen pakko koskea! 8(
    Kiitos loman toivotuksista! :)

    VastaaPoista
  5. Heitäpäs mua parilla ylimääräisellä hedelmällä..olen meinaan aivan addiktoitunut itsepuristettuun appelsiini-greippi-sitruuna mehuun. NAM!

    Susanna

    VastaaPoista
  6. Susanna: Täältä tulee...(minä =>) o/----> (hedelmiä =>) O O oo 0 0 0 :D

    VastaaPoista
  7. Jos olisi mahdollisuus, niin osallistuisitko Yabanci Gelin ohjelmaan? Aikoinaan, kun me vasta seukattiin oli ohjelma, jossa seurattiin rakkaustarinoita, joissa toinen osapuoli oli ulkomaalainen ja kälyt olisi niin halunneet meidät mukaan... itselle tulee niin kylmiä väreitä ajatuksestakin...
    Ohjelmaa kyllä varmasti tapittaisin, jos siellä olisin :-D

    VastaaPoista
  8. ihanaa,etta vihdoin saitte aurinkoisen paivan.ja paasit kuumaan suihkuun.minakin seurasin sen yabanci gelinin. tanaan viela kaikki olivat yhta hymya,mutta kuinkahan kauan. olisin odottanut enemman osanottajia ympari eurooppaa.oli siella sen norjalaisen lisaksi yksi hollantilainen. ja eikös ollut amerikkalainenkin.

    VastaaPoista
  9. Boncuk: En varmasti osallistuisi, en vaikka maksettaisi :) Onneksi ei meidan perheessa ole ehdotuksia tullut.
    Kylla eilen ohjelmaa katsoin mutta kyllastyin jo ennen kuin se loppui. Miehet eivat olleet edes komeita ja naiset kaikki jotain malleja. Anopit heti rupes niille turkkilaista kulttuuria opettamaan :)

    Sateenkaari: Joo, olihan siella loppujen lopuksi aika paljon eurooppalaisia: unkarista, liettuasta, hollannista ja norjasta :) Mut ne miehet ei ollut mielestani yhtaan sopivia niille naisille, saaliksi kavi. Anopit taasen olivat kovin ystavallisia ja lampimia. Yllatyin :)
    Hyvaa perjantaita :)

    VastaaPoista
  10. PlopPlopPlop...mistä näitä hedelmiä oikein tulee..pompsahti päähän kuin k-kaupan plussapallot konsanaan :D Iyi günler Heli!

    Susanna

    VastaaPoista
  11. janna katsoa,kuinka kauan ovat anopit noin ystavallisia. kohta ollaan tukkanuottasilla. kiva naureskella telkkariruudun takana omalla sohvalla. ihan mukavaa ajanvietetta.

    VastaaPoista
  12. Susanna: :D Varo vain palloja ;)

    sateenkaari: Joo, ei varmasti kesta viikkoakaan ennen kuin tytot ja anopit ovat toistensa kimpussa, joka paiva itketaan ja haukutaan toisia :)

    VastaaPoista
  13. Kuulostaa todella ihanalta - teidän päivä ja suhde :) Ja ilma!

    Saako sieltä muuten glögiä? Olen aina luullut, että se on pohjoismainen juoma. Itse olen ihan hulluna glögiin myös :)

    VastaaPoista
  14. Elegia: Ei onneks saa glögiä täältä, muuten sitä juotais joka päivä aamusta iltaan :D Mieheni veli Ruotsista sitä meille on pullokaupalla tuonnut, viimeksi toi tiivistettä joka nyt kestää ainakin ensi kesään asti :D
    Juotko sinäkin glögiä ympäri vuoden?

    VastaaPoista