torstai 16. lokakuuta 2008

Uusi lemmikkilintu?

Olen viimeisen kahden kuukauden ajan yrittänyt manipuloida mieheni uuden perheenjäsenen ottamisesta eli meidän lintusaldomme kasvattamisesta. Ajatuksissani on jakaa meidän iso uusi häkki keskeltä kahtia niin että syntyisi kaksi asuntoa: ylä ja alakerta. Linnuille tärkeintä lentämiseen ei ole korkeus vaan leveys ja leveys meidän häkissä on riittävä niin vanhoille kun uusillekin linnuille hyvää elämää varten.

Minulla onkin kaksi ongelmaa jäljellä: mikä lintu olisi sopiva ja saanko mieheni suostumuksen asiaan? Näistä ongelmista jälkimmäinen on ratkaistu eli olen saanut jo mieheni myöntymyksen asiaan "palkkana" ahkerasta viime aikojen emännöinnistä vieraille :D Tosin tämä myöntymys voi myöhemmin taas muuttua. Minulle suurempi probleema onkin minkä linnun ottaisin? Kolme vaihtoehtoa: 2 uutta undulaattia jolloin häkkiä ei tarvitse puolittaa, tai vaihtoehtoisesti 1 kanarian lintu tai 1 neitokakadu.

Kaikilla vaihtoehdoilla on hyviä ja huonoja puolia.

2 uutta undua (yhteensä kolme undua aiheuttaa tappeluita eli undut ostetaan parettain):

+ meidän undut saa uutta seuraa, undut ovat parvilintuja
- isossa unduparvessa kesyyntyminen ei ole mahdollista
- neljä lintua on ehkä liikaa?









1 kanarian lintu

+ laulaa kauniisti
+ väritykset upeita
+ mieheni suosikki
- Ei kesyynny eli ei ole ihmisläheinen mitenkään.
- Pidettävä häkissä aina.



1 neitokakadu


+ minun suosikkini
+ kesyyntyy, on leikkisä, vilkas, ihmisläheinen
+ oppii laulamaan ja joitain sanoja
- voivat elää yli 15 vuotiaksi eli vaatii pitkää sitoutumista



Olen jo alustavasti kierrellyt lemmikkieläinkauppoja seuraillen minkälaisia lintuja on näinä päivinä myytävänä. Minua joka kerta sävähdyttää nuo neitokakadut koska nekin ovat upean värisiä ja hauskan näköisiä, mutta myös mieheni puolesta kanarianlinnut ovat olleet mielessäni. Tosin haluaisin linnun jonka kanssa pystyisi puuhailemaan eikä kanarianlintu tähän oikein sovellu. Se hyvin harvoin sietää edes ihmisen kättä lähellään joten häkistä ulostulo tai leikkiminen linnun kanssa on mahdotonta. Mieheni taasen rakastaa kanarian lintujen laulua aivan mielettomästi, itselleni lintujen laulu ei ole se tärkein tekijä.


Meille myös yksi ongelma on matkustelu. Jos mitään erikoista elämäntilanteessamme ei tapahdu seuraavan vuoden aikaan, on taattua että tulemme ensi vuonna matkustelemaan ainakin Marmarikseen sekä mieheni kotikaupunkiin. Sinne olemme taas menossa muutenkin parin kuukauden päästä muutamaksi päiväksi mutta lintujen yksinolo pari-kolme päivää kotona ei ole ongelma, viimekin kerralla pärjäsivät mainiosti yksin. Pitempi poissaolo on ongelma. Meidän viime kesänä lintuja hoitanut pet shop setä ottaa varmasti linnut uudestaan hoiviinsa, mutta tällä kertaa häkkejä tulee olemaan kaksi eli tuplasti hoidettavaa sekä tuplasti kuluja. Mahdollisesti neitokakaduja voi myös kuljettaa mukana koska ne ovat kestävämpiä matkustajia kuin esim undulaatit. Kanarianlintuja ei suositella ollenkaan siirtelemästä paikasta toiseen.

Monia ongelmakohtia on siis tiedossa. Paljon mietittävää ja pohdittavaa. En halua ostaa jotain lintua vaan hetken mielijohteesta sillä siihen eläimeen sitoudun moneksi vuodeksi eteenpäin. Katsotaan mitä seuraavat päivät ja viikot tuovat tullessaan :)

12 kommenttia:

  1. Mulla on ollut kaksi neitokadua. Ne olivat tosi hauskoja lintuja. Yrin opettaa niitä sanomaan sanojakin, mutta en onnistunut, mutta taitavasti ne osas matkia vihellyksiä.


    Olen aina haaveillut myös undulaateista, käyn silloin tällöin eläinkaupassa niitä katselemassa.

    VastaaPoista
  2. terve itkupilli! Minkalaisia kokemuksia sinulla oli neitokakaduista? Eniten minua huolestuttaa "ääntely" ja kuinka paljon neitsikat todella tarvitsevat huomiota? Undut on aika helppohoitoisia ja mielettoman suloisia :) Niiden kanssa voi peuhailla vaikka kuinka paljon ja oppivat sanoja (urokset) jos vaan jaksat opettaa. Suosittelen :)

    VastaaPoista
  3. Meillä on ollut unduja ja kanarianlintuja. Kanarianlinnut kyllä laulavat todella kauniisti ja niitäkin voi ihan kouluttaa siinä laulamisessa. Ihan oma harrastus siitäkin.

    Kakadua en tunne mutta kuulostaa ja näyttää hauskalta linnulta.

    VastaaPoista
  4. Kyllä ne mielestäni tarvitsevat huomiota, että viihtyvät hyvin, mutta ei ne mielestäni mitenkään liian äänekkäitä ollut, toki piti peittää yöksi, mutta sillähän ne sai myös hyvin hiljaiseksi. Mua kyllä harmitti, että mulla ei ollut tarpeeksi aikaa niille linnuille ja en ehkä tarpeeksi päästänyt niitä lentelemään, ja siksi ne olikin niin kahjoja, että lentelivät päin seiniä.

    Tosin siitä on niin kauan aikaa, että oikeastaan en ihan oikeasti muista, miten paljon ne jutteli.

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän tekstin.

    VastaaPoista
  6. Marita: kiinnostukseni herasi, miten noita kanarioita voisi sitten kouluttaa? Oppivatko ne jotenkin vihellyksen mukaan laulamaan vai musiikin?

    Itkupilli: kiitos kokemuksistasi. Meidankin linnut alussa lenteli pain ovia ja seinia kun ei oikein nuo lentojarrut viela hyvin toimineet :) Parin paivan lentelyn paasta ne oli kun vanhoja taitureita.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi:Oletko ajatellut mitään parakiittejä? Meillä on kaksi viktoriankaijasta, ne ovat todella sosiaalisia lintuja, mutta niitä pitää olla kaksi. Suosittelen!

    VastaaPoista
  8. anonyymi: kiitos vinkistasi tosin en ole kuullutkaan viktoriankaijasta joten en osaa oikein sanoa miten ne meille sopisi. Täällä Turkissa ei kovin monipuolisesti ole noita lintujakaan myynnissä: 80% joko undulaatteja tai sitten kanarianlintuja. 10% neitokakaduja ja 10% muita lintuja kuten seeprapeippo, rakkauspapukaija, ara sekä muut isot papukaijat.

    VastaaPoista
  9. Heippa taas.. ystäväperheellämme on täällä kaupungissamme lintukauppa ja mies kouluttaa lintuja laulamaan. Soittaa niille "kanariaa" :D cd:ltä ainakin mutta en ole kysynyt tarkemmin.

    Meillä oli kerran kesähoidossa kaksi kanariaa nimeltään Sitruuna ja Porkkana. Oli kyllä niin kaunista laulua mutta itse en muuten niin lintuystävällinen, että omaksi ottaisin paitsi jos joku muu hoitaisi ne :)

    VastaaPoista
  10. marita: kuulostaapa erikoiselta koulutustavalta mutta varmasti tehokas :)
    Mekin mietitaan etta jaksetaanko me sita laulua kuinka pitkaan. Se on tietenkin kaunista aluksi mutta kun aamusta iltaan sita kuuntelee ja jos se kovin kova-aaniseksi alkaa niin mitas sitten tehdaan... tosin tassa ollaan jo yli vuosi unduja katseltu ja kuunneltu eika ainakaan viela oo potuttanut joten eikohan se kanariakin jotenkin kesteta :)

    VastaaPoista
  11. Hei,
    Meillä on hankinnassa toinen kanarianlintu. Tämä meidän poikalintu on vähän masis, ei enää laula ja ilmeisesti kaipaa kaveria. Ja nehän on vain pojat, jotka laulaa. Ja käsittääkseni kanarianlinnun pitää päästä lentelemään häkin ulkopuolellekin. Tosin nyt kun lintu on ollut masentunut, se ei ole tullut lentelemäänkään. Eli tyttöystävää odotellessa...

    VastaaPoista
  12. anonyymi: kiitos kokemuksistasi. Mekin ostetaan varmasti poika ja ainakin talvisin myos tulokas paasee lentelemaan kotona mutta kesaisin on aivan liian kuuma ikkunoiden/ovien kiinnipitamikseksi. Toivon etta loydatte sopivan tyttoystavan masentuneelle kaverille :)

    VastaaPoista