Pieni kysely

Mistä aiheista kirjottaisin enemmän?

A) jokapäiväisesta arjesta ja perhe-elämästä

B) yleisesti turkista, sen kulttuurista ja päivittäisistä jutunaiheista

C) mersinistä

D) mitä meidän perheessä syödään, reseptejä yms.

E) kaikesta ylläolevasta silloin tällöin

Yritän muokata blogia sellaiseksi että se miellyttäisi monta lukijaa. Voitte myös ehdottaa omia aiheitanne.

Vastauksia kommenttilaatikkoon. Pelkkä vaihtoehdon kirjain riittää :)

Syyria osa 1

Eilen Hesarissa oli taas artikkeli koskien syyrialaisia pakolaisia Turkissa. Artikkelin voitte lukea tästä.  Ajattelin kirjoittaa hieman omista kokemuksistani koskien syyrialaisia, luultavasti enemmän kuin kerran.

Turkkiinhan on ihan parissa vuodessa paennut 1,6 miljoonaa pakolaista Syyrian kauhuista, joka ei näytä kiinnostavan yhtään maailman päättäjää. Viralliset ja epäviralliset luvut pakolaisten määrässä on vaihdellut suuresti.

Kotikaupungissani Mersinissa, joka on vain n. 300 km Syyrian rajalta asuu nykyään virallisesti 150 tuhatta syyrialaista. Osa todella rikkaita, osa keskiluokkaa ja masentava osa köyhiä, jotka majoittuvat raunioissa tai itserakentamissaan hökkeleissä. Jokaisessa asuinalueeni talossa asuu ainakin yksi syyrialaisperhe, halvemmissa monia. Kaikkein huonommassa tilassa olevat asuvat rajojen täyteenahdetuissa leireissä valtion hoivissa. Parempiosaiset ovat avanneet ravintoloita, kauppoja ja kahviloita ympäri Mersiniä palvellen pääosin syyrialaisia. Moniin turkkilaisiin yrityksiin on myös palkattu syyrialaisia helppoihin töihin kuten vaikka pesemään autoja tai auttamaan kirjakaupassa. He ovat myös avanneet kouluja jossa opettavat turkin kieltä sekä muita kouluaineita kuten liikkeenjohtoa, englannin kielellä. Olen yllättynyt kuinka moni syyrialaisista osaa hyvää englantia! He ovat varmasti olleet hyvissä asemissa omassa maassaan ennen lähtöä.

Syyrialaisille on myös tarjottu mahdollisuus jatkaa opiskelujasn Turkin yliopistoissa ilman pääsykoetta. Monet syyrialaiset lapset käyvät koulua normaaleissa turkkilaisissa kouluissa.

Kaupungissa pyörii huhuja talon asukkaita häiriköivistä syyrialaisperheistä, syyrialaisten prostituutiosta sekä varastelusta. On totta että turkkilaiset lapset läpikävivät uuden rokotuskampanjan lapsihalvausta vastaan syyrialaisten takia. Huhutaan myös että syyrialaisten "likaisuuden" takia uima-altaissa ei voi uida. Moni näistä ja muistakin mustamaalaamisista tulee hallituspuoluetta ja sen pakolaispolitiikkaa vastustavilta. Monesti joudun ihan häpeämään niitä puheita jota kuulen. Turkkilaisten rasistisuus siis nostaa päätään. Naiset etenkin juoruavat busseissa, kouluissa ja omissa ystäväpiireissään. Syyrialaisista naisista puhutaan huorina ja inhoten, koska he käyttävät "kaapujensa" alla seksikkäitä vaatteita ja heillä näyttää olevan rahaa ostaa kauneudenhoito tuotteita. Aivan kun heidän pukeutumisensa veisi jotain pois heidän elämästään.  Harvemmin myös pakolaisten puolustajia kuunnellaan.

Valtiolla on ollut ongelmia keksiä hyviä keinoja näin suuren pakolaismäärän kotiuttamiseen. On myös normaalia että sodan ongelmat seuraavat pakolaisia. Suurin osa on menettänyt perhettään, kotinsa ja koko elämänsä. Kaiken tämän he joutuivat jättämään taakse ja paeta uuteen, tuntemattomasn maahan. Se ei ole helppoa, kenellekään. Rikollisuutta ei tietenkään tule ymmärtää ja heidät tulisikin karkoittaa takaisin Syyriaan.

Pakolaisten takia Turkissa pyörii uutisia heidän aiheuttamistaan ongelmista: valitettavasti on ollut muutama tapaus jossa syyrialaisten ja turkkilaisten välillä on ollut vakavia tappeluita. Samoin syyrialaisten välillä. Paikallisissa lehdissä vaaditaan syyrialaisia sulkemaan yrityksensä koska he vievät tienestit turkkilaisilta. Rajakaupungeissa monet turkkilaiset miehet ovat menneet naimisiin syyrialaisten naisten kanssa, josta eivät turkkilaiset naiset taas pidä. Jo ongelmalliset itä-Turkin kaupungit ovat vastaanottaneet suurimman osan pakolaisista jolloin työttömyys ja rikollisuus on noussut. Suurkaupungeissa köyhät kerjäävät kaduilla, joissa myös asuvat. Miehet yrittävät etsiä pätkätöitä pystyäkseen elättämään perheensa. Antalya on sanonut karkoittavansa kaikki laittomat syyrialaiset kaupungistaan.

Omien kokemusten jä näkemieni asioiden takia olen huomannut että syyrialaiset ovat uskomattoman aktiivisia. Vaikka kaikki naiset ovat peitettyjä, pitävät he itsestään hyvin huolta, ajavat autoa ja liikkuvat ympäri kaupunkia. Heitä näkyy markkinoilla, kaduilla ja puistoissa aina ryhmissä. Osa kulkee koulukirjat mukana. He kysyvät rohkeasti huonolla turkilla hintoja ja tuotteita. Monet heistä työskentelevät myös vaateliikkeissä tai ruokakaupoissa. Ja hyvin ahkeria tuntuvat olevan. Miehet yleensä työskentelevät omissa yrityksissään, joissa tuntuu asiakkaita riittävän. En ole koskaan nähnyt syyrialaisten aiheuttavan ongelmia. He ovat myös ystävällisiä. Olen jutellut meidän talossa asuvien syyrialaisnaisten kanssa monesti, englanniksi. Mieheni myös ystävystyi vakihuoltiksella työskennelleen syyrialaismiehen kanssa. Kaikki ovat olleet ihania persoonoita.

Lopettaakseni haluaisin myös ilmaista inhoni näitä eurooppalaisia maita sekä heidän ihmisoikeusjärjestöjään kohtaan. Turkki on joutunut mielestäni epäreilun arvostelun kohteeksi pakolaisten kohtelun takia. Kuinkakohan moni Euroopan maa pystyisi kotiuttamaan parissa vuodessa 2 miljoonaa pakolaista? Leirit on täynnä ja valtio on käyttänyt miljoonia euroja niiden ylläpitämiseen, euroopan tyytyen vain auttamaan rahallisesti ja vastaanottamaan muutama tuhat pakolaista per maa. Uusien leirien rakentaminen on varmasti tarpeellista. Mutta Turkinkin mahdollisuudet ovat rajalliset.

Olisiko kuitenkin tärkeämpää saada sota Syyriassa loppumaan, jotta nämä pakolaiset pystyisivät palaamaan takaisin. Mitään loppua teurastamiselle ei näy. Länsimaiden tekemättömyys (verrattuna öljyrikkaaseen Irakiin) vain aiheuttaa raivoa ja kostonhimoa syyrian sisällä. Tämä on siis hyvä kasvualusta terroristijärjestöjen kasvulle. Myöhemmin varmasti tämä tulee aiheuttamaan ongelmia länsimaissa. En välistä yhtään ihmettele miksi eurooppalaiset nuoret pakenevat syyriaan taistelemaan kapinallisten tai isisin piireihin. Jotain on tehtävä kun koko maailma vaan seisoo vieressä kuin katsoen +18 teatteriesitystä.

Voitaisiin tehdä sopimus: Eurooppa voisi heti vastaanottaa miljoona pakolaista ja jättää Turkkiin miljoonan. Silloin varmasti pakolaisia pystyttäisiin hoitamaan paremmin ja heidän ansaitsemallaan tavalla....anyone??! Niinpä....

Meidan "lahipuisto"

Tämä puisto on meiltä 5 minuutin kävelymatkan päässä. Lähempänä on myös pieni arkipuisto ja tähän puistoon me yleensä mennään kerran pari kuussa. Siellä kun hupenee tunti jos toinenkin todella helposti.

Kuvia vuoden varrelta

minun uudet hiukset

pienet leipurit

näkymä olkkarin ikkunasta

ystäväni parvekkeelta kuvattu loppukesästä, alempi kuva myös.

Minun parvekkeen satoa viime keväältä

Eteenpäin sanoi mummo lumessa...

Kokeillaan lukeeko joku vielä blogiani?!

Lueskelin vanhoja kirjoituksiani ja päätin päivittää kuulumiset. Samalla voin myös testata miten bloggaaminen sujuu tabletilla.

* Lapset täyttivät pari viikkoa sitten 5 vuotta. He käyvät toista vuotta valtion esikoulua. Ensi vuonna he menevätkin jo ekalle luokalle! Kyllä aika menee nopeasti!

* asumme edelleen Mersinissä, samassa asunnossa, samalla kokoonpanolla :) lasten lisäksi perheesemme on liittynyt yksi undulaatti ja haaveissa olisi vielä kanarianlintukin. Nyt meillä on enemmän aikaa hoitaa lintuja sekä pidän erityisen tärkeänä eläinrakkauden välittämisen lapsille.

* Turkki on läpikäynyt isoja muutoksia. Viime kesänä hallitusvastaiset mielenosoitukset ja huligointi oli otsikoissa ympäri maailmaa. Mekin täällä Mersinissä jouduimme kuukauden verran kuuntelemaan ihmisten protesteja. Tosin se ei muuttanut maan johtoa mitenkään vaan samat naamat siellä edelleen on.

* Syksyllä oli kunnallisvaalit, jolloin Mersinin kaupunginjohtaja vaihtui. Myös meidän asuinalueemme johtaja vaihtui ja hän on ollutkin loistava työssään, vaikka en hänen edustamaansa puolueesta niin välitä. Vuoden sisällä Mersin ja etenkin asuinalueemme, Mezitli, on kaunistunut huomattavasti. Puistot ja tiet on huoliteltu upeasti. Uusi markkina-alue rakennettiin aivan talomme viereen. Sieltä saamme paikallisten naisten tuottamia tuotteita 6 päivänä viikossa. Ja kyllä on eroa kaupasta ostettujen ja markkinoilla myytyjen tuotteiden välillä! Ihanan ekologista lähiruokaa!

* Viime kesänä olimme onnekkaita päästessämme Suomeen. Kuukausi omassa kotimaassa rakkaan perheen ja sukulaisten kanssa oli täydellinen.

* talvikaudella aloitin pilates-aerobikin, mutta lopetin koska minulle ilmaantui ongelmia toiseen nilkkaan. Se turposi pitkäksi aikaa ja vain levolla meni ohi, uudessa kokeilussakin turvotus tuli takaisin. On siis parempi että mietin lajeja jotka ovat nilkalleni ystävällisempiä. Muuten voin hyvin! En ole lihonut vuoden sisällä ja olen ihannepainossani. Se on saavutus! Sain viime talvena 10 kiloa elopainoa alas ja "oletko raskaana"- kyselyt loppuivat siihen. Jes! Näytän siis ihan normaalilta nykyään.

Voi olla että jatkelen kirjoituksia omaksi ilokseni ja tulen myös mainostamaan lisää Mersiniä teille :)

Kevat on vaihtunut kesaan

Kevaan aikana on ehtinyt tapahtua.

Mieheni leikkaus tapahtui toukokuun alussa taalla Mersinsisa upouudessa valtionsairaalassa. Han oli sairaalassa yhden yon. Leikkaus sujui tosi hyvin ja samoin toipuminenkin. Mieheni sai ruhtinaalliset 20 paivaa lomaa leikkauksen jalkeen, jonka aikana kavaisimme Kappadokiassa lankoni ja vaimonsa kanssa :) Se oli kaksi paivaa ja kolme yota tiivista kavelya ja nahtavyyksien katsomista. Kavimme Göremen ulkoilmamuseossa, viinitehtailla alueella, Zelven ulkoilmamuseossa, Avanoksessa, Ürgüpissa, Uçhisarissa, Ortahisarissa, viimeisimpina Derinkuyun maanalaisessa kaupungissa seka Ihlara laaksossa.

Taytyy sanoa etta tuo Kappadokia on todella maaginen paikka. Maisemat jaksavat kiehtoa joka kertau uudella tavalla. Isoja miinuksia on kalleus ja huono laatu palveluissa turisteille. Esim turistialeuilta on todella vaikeaa loytaa kunnon ruokapaikkaa josta saa hyvaa ruokaa. Ruoka oli parhaimmillaan keskitasoa vaikka hinta oli todella korkea. Samoin hotellit. Halvimmillaan hotellihuoneen voi saada 20 EUR:lla per yo, mutta huoneiden taso on aivna jarkyttavaa. Loytyy hometta, ransistyneita huonekaluja, pinttyneen likaisia kylppareita (jos sellaista edes saa omaan huoneeseensa), narisevia sankyja, maalamattomia seinia, polykerros joka esineen paalla. Aamupala on naurettavan pienella lautasella hilloja ja juustoja. Siella ei tunnuta kovin laatuun panostettavan. Hienoja hotelleja on myos tarjolla mutta niiden hintahaarukka oli aivan liian kallis meille (100 EUR/yo). Ja hauskinta oli juttelu paikallisten kanssa. Heilla tuntui olevan ihmeellisimpia tarinoita kerrottavana miljoonamyynneista ja omaisuuksistaan, vaikka esim heidan kauppansa tai tehtaansa oli pienenpieni polyn kuorruttama ratisko ja han itse oli ainoana toissa (kuinka moni miljonaari on toissa itse 24 h/7). Hinnat olivat myos monissa paikoissa pilvissa!!! Loysimme sentaan yhden kaupan josta saimme ne pakolliset tuliaiset edullisesti, tosin senkin myyja tuntui olevan elamaansa kyllastynyt vanhus. Mutta kaksi kertaa Kappadokiassa riittaa minulle tassa elamassa. Ehka viela joskus muutaman vuosikymmenen jalkeen sinne voisi menna :)

Mieheni leikkauksen aikoihin aitini kavaisi myos taalla. Han oli kolme viikkoa joka oli todella mahtavaa aikaa meille! Lapset tykkasivat ja oli kivaa viettaa taas aikaa aidin kanssa. Han myos auttoi meita mieheni leikkauksen aikana huolehtimalla lapsista. Se on vain ihanaa kun on perhetta lahella sellaisina hetkina <3

Aidin ja Kappadokian reissun jalkeen mieheni isoveli Ruotsista tuli perheensa kanssa vierailulle pariksi viikoksi. Heidan kanssaan mieheni kavaisi myos yhden paivan Kappadokiassa, mutta itse en siihen enaa pystynyt vaikka olisi autossa tilaa ollutkin :) Me asustimme pari paivaa anoppini luona, varsinkin koska lapset tuolloin toipuivat elamana ensimmaisesta oksennustaudista.

Olen myos yrittanyt pari kuukautta vahentaa elopainoani siedettaviin lukemiin. Tavoitteena olisi paasta lahelle 60 kiloa ja paasta eroon lapsien syntymasta lahtien mukana roikkuneesta pomppovatsasta. Apuvalineina mulla on ollut internet, kuntopyora ja kova tahto. Tuntui etta vihdoin tana vuonna olen valmis tahan KUNNON tiputukseen. Viimekin kesana laihdutin mutta ne kilot tuli nopeasti takaisin talven ylensyonnilla. Kahden kuukauden ajan olenkin poistanut ruokavaliosta taysin limpparit ja vaalean leivan. Samoin alyton makeanhimo ja suklaansyonti on korvattu hedelmilla ja tayttavammilla aterioilla. Aamuisin syon myslia ja jogurttia, iltapaivisin paljon hedelmia, iltaisin ainoastaan yhden lautasellisen mita vaan ruokaa on tarjolla, pari kertaa viikossa pelkastaan salaattia. Illallisen jalkeen aamuun asti syon korkeintaan yhden keksin teen kanssa ja juon paljon vetta. Iltaisin poljen pyoralla ja teen vatsalihastreenia. Alkupainoni oli 66.7, eilen vaaka osoitti 61.7. Eli 5 kiloa on lahtenyt jo pois ja se nakyy! Housukoko on tippunut yhdella, vaatekoko samoin. Turvotus kasvoissa on kadonut ja vatsan pompotys reilusti havinnyt. En siis enaa nayta 5 kuukaudelta raskaana olevalta :) Viela on toita tehtava etta saan vatsalihakset kondikseen, ainakin ajattelin koko kesan ja talven ajan treenailla muutaman kerran viikossa. Ja terveellinen ruokavalio tulee pysymaan! Koko olo on parantunut huomattavasti laihdutuksen jalkeen. Suon itselleni kylla herkkujakin silloin talloin, mutta vain yhden annoksen verran :) On ihanaa kun voi vihdoin tuntea itsensa hyvaksi omassa vartalossaan eika haveta ja piilotella sita. Ehka viela joku paiva kehtaan menna bikinissakin rannalle :)

Ramadan alkoi myos eilen. Tana vuonna minulla on aikomus paastota koska en aikaisempina vuosina siihen pystynyt. Kesan pakottava kuumuus ja pitkat paastoajat vahan pelottavat mutta eikohan siihenkin totu kun ottaa rauhallisesti. Taman viikon lopulla toivottavasti paasen aloittamaan. Ollaan tehty jo paljon valmisteluja ja mietitty ruokapuolta. Ramadan on kylla ihanaa aikaa ja toivotankin kaikille ihanaa Ramadania!!

Ramadanin jalkeen olisi miehellani tiedossa reissu kotikylaansa serkkkunsa haihin. Mina en varmaankaan lasten kanssa lahde koska reissu on aivan liian raskas ja vaikea lasten kanssa jo pelkastaan yosijan takia. Katsotaan sen jalkeen mita me keksittaisiin tana kesana tehtavaksi. Ensi vuonna olisi tarkoitus lahtea sitten koko perheen voimalla Suomeen, kun mieheni vihdoin saa vihrean passin. Talloin han ei tarvitse viisumia mihinkaan Euroopan maahan, paitsi Kreikkaan. Silmissani vilisee jo ajatukset Ruotsista, Eestista ja muista lahimaiden kaupunkivierailuista, ehka jopa Venaja. Tai sitten vaan laajaa kotimaan matkailua ehka voitais kavaista jopa Lapissa :) Haaveilu on ihanaa, mutta luultavasti mikaan naista ei tule toteutumaan haluamallani tavalla! Kunpa vaan jaksaisin odottaa ensi kesaan asti!!

Toivotan kaikille mahtavaa kesaa ja ihania loma-aikoja!!

Rakastuin taysin...

Meilla on ollut kiireinen huhtikuu takana!

Aitini on ollut huhtikuun puolesta valista asti meilla. Sita ennen meilla oli vaittely mieheni struumaleikkauksesta. Alkuperaisen suunnitelman mukaan mieheni ja mina, olisimme lentaneet Istanbuliin hanen ystavansa sairaalaan se tekemaan. Mutta kustannukset ja aikataulujen takia asia jai. Aitini saapui ja mieheni paattikin uudestaan kayda kyselemassa viime vuonna taalla Mersinissa tapaamaltaan laakarilta, olisiko hanen aikataulussaan vapaata. Ainoa ongelma tulisi olemaan se, etta sairaala oli valtionsairaala ja erityisesti silla sairaalalla oli kamala maine!

MUTTA, mita naimmekaan! Vanha, rahjainen sairaala oli kuoppa maassa ja iso kasa soraa sen vieressa. Sen viereen oli vuoden sisalla rakennettu uutuuttaan hohtava, moderni sairaala. Sisalta ja ulkoa se hehkui puhtautta. Mahtavaa! Vanhat kuuden hengen huoneet olivat vaihtuneet kahden hengen huoneisiin. Ulkona ja sisalla vallovat ihmismassa olivat tasaisesti jakautuneet ympari sairaalaa, joten asiat pystyi helposti hoitamaan.

Asia oli ratkaistu, leikkaus tulisi tapahtumaan siis Mersinissa. Tassa upouudessa Toros Devlet Hastanesissa.

Jannitin itse hirveasti leikkausta. Meidat oli kutsuttu sinne klo 7.30 mutta jouduimme odottamaan vapautuvaa sankya klo 10 asti. Sen jalkeen alkoikin tapahtua. 15 minuuttia huoneenannon jalkeen mieheni vietiin jo leikkaussaliin ja klo 13.00 han sielta saapui. Kivuissa ja heraamassa nukutuksesta. Onneksi sairaanhoitajat heti reagoivat ja antoivat kipulaakkeita suoraan suoneen. Se auttoi, kivut haipyivat ja olo parani. Yhden yon olimme sairaalassa. Kahden hengen huoneessa vierustoverimme oli myos pariskunta ja kaikki oli todella mukavaa, ainoastaan jouduin nukkumaan yoni nahkaisessa nojatuolissa joka oli hyvin epamukava. Aitini katsoi lasten peraan ja seuraavana aamuna paasimme jo kotiin. Vein mieheni anopille toipumaan, koska lapset eivat olisi antaneet miehelleni rauhaa levata. Siella han oli kaksi yota ja me kavimme joka ilta lasten kanssa hanta katsomassa.

Toipuminen onneksi on sujunut hyvin. Tanaan oli 6 paiva leikkauksen jalkeen ja tikit otettiin pois. Koko tuohon hommaan plus verikokeisiin meni aikaa 20 minuuttia! Me olimme varaneet ajan klo 11 laakarille mutta kaikki asiat olimme jo hoitaneet klo 11.05 :)  Ensi maanantaina on viela uusi tarkastusaika laakarilla jolloin mieheni sairaslomaa pidennetaan, verikokeet katsotaan ja laakkeiden annostuksia muunnellaan. Mieheni pitaa nyt loppuikansa syoda kilpirauhashormoneja koska hanen kilpirauhasensa poistettiin kokonaan liikakasvuisten noduulien takia.

Rakastuin siis taysin tahan uuteen sairaalaan, uuteen tyoskentelyyn, henkilokuntaan ja yleiseen ilmapiiriin. Ihanaa etta Turkissa tapahtuu tallaisia hienoja asioita. Hienoa etta Turkissa meita yha edelleen kohdellaan ihmisina!!

Reeta Paakkinen: Kotona Istanbulissa- Tositarinoita Turkista

"Arki erosi heti uutisotsikoista: suomalaistytön hame oli liian pitka, se piti ensi tilassa vaihtaa lyhyempaan.

Kuvitteletko tietavasi kuinka Turkissa eletaan ja ajatellaan? Tutustu tuhansien tarinoiden Turkkiin Istanbulissa aikuistuneen suomalaisen toimittajan matkassa."

Nain lupasi takakannen teksti tassa upouudessa, toimittaja Reeta Paakkisen kirjoittamassa, kirjassa. Olin odottanut kirjaa jo monta viikkoa ja innostuneena syvennyin siihen. Minkalaiselta kirja tuntuisi minusta, myoskin Turkissa aikuistuneelta?!

Ensimmaiseksi minun ja Reetan taustojen erilaisuudesta johtuen, Reetan kirjassa mainittu "suomalaistytön hame oli liian pitka" oli minulle aikoinaan "suomalaistytön hame oli  liian lyhyt". Mieheni perhe seka heidan tuolloinen asuinpaikkansa ovat aika uskonnollisia joten anoppia tavatessani minun topit ja sortsit jouduin vaihtamaan pitkiin hameisiin, salvar-pussihousuihin ja lyhythihaisiin :) Minua se ei haitannut ja nykyaan anoppini kanssa pystyn pukeutumaan mihin haluan, vaikkapa roiskelappa sortseihin jos kehtaisin.

Palataanpa kirjaan, se koostuu monesta erilaisesta tarinasta Turkin ja turkkilaisen kulttuurin eri osa-alueista. Aiheista, jotka varmasti meissa suomalaisissa herattaa monia tunteita kuten ahdistelevat myyjat Alanyassa, hunnutetut naiset ja paastokuukausi Ramadan.  Reeta on omien kokemustensa ja vahvan tietokantansa avulla tehnyt hyvin viihdyttavan ja informoivan tietopaketin jokaiselle Turkista kiinnostuneelle. Reetan toimittajan tyon mukana tuomat henkilotarinat seka kokemukset ovat erittain mielenkiintoisia. Vakavimmastakin aiheista kuten Kreikan ja Pohjois-Kyproksen tilanteesta on kirjoitettu hyvin ja asiantuntevasti..Paaosin kirjan tapahtumat sijoittuivat Istanbuliin ja seikkailinkin Reetan kertomuksien tahdittamana tutuissa maisemissa.

Kun kirjan olin lukenut minulle tuli mieleen MIKSI tallaista kirjaa ei oltu kirjoitettu aikaisemmin?! Tama kirja on mainio valaitsemaan Turkin oikeaa tilannetta, eika sita mita media Suomessa yrittaa meille tyrkyttaa tai mita me koemme Alanyan tai Marmariksen lomakohteissa. Sita oikeaa elamaa, jota minakin yritan omalle tuttavapiirilleni valoittaa. Vaikka minulla ei ole samanlaista taustaa taalla Turkissa kuten Reetalla, pystyin samastumaan kaikkiin hanen kirjoittamiinsa asioihin. Omaa taustaani peilatessa voin vain ihailla hanen ammattitaitoaan ja menestystaan taalla.

Myos Pohjois-Kyproksen tilanne, joka minulle on aika mysteeri ja varmasti monelle suomalaisellekin, valoittui mainiosti Reetan kertomana. Han hyvin asiantuntevasti ja jopa suomalaisia rauhanturvaajia haastatellen selvitti ne syyt joka johti saaren jakautumiseen kahtia vuonna 1974 kun Turkki teki aseellisen valiintulon. Pohjois-Kyproksen turkkilaisten asukkaiden karsimykset olivat niin koskettavia etta itkin. Vaikuttavin kirjan osa oli kuitenkin kirjoittajan hyvin henkilokohtainen, viimeinen kappale. Siina Reeta hyppasi pois toimittajan saappaista ja kertoi kohtaamastaan tragediasta. Toivotankin onnea hanelle uuteen elamaansa!!

Takaan kirjan murtavan kaikki ennakkoluulot ja korjaavan vaarat tiedot. Lukija ei pysty enaa ajattelemaan Turkista samalla tavalla kuin ennen. Se sopii ihan peruslomailijalle kun Turkkiin tyomielessa suuntautuville. Suosittelen sita erityisesti sellaisille jotka ovat kiinnostuneita Turkista maana, tuosta Lahi-Idan ja maailman nousevasta tahdesta.

Lainatkaa, ostakaa, lukekaa! Ette varmasti kadu! 

Kiitos Reeta kun toit meidan turkinsuomalaisten tunteman OIKEAN Turkin kaikkien ulottuville!!

Kirjan tiedot:

Julkaisija	Kustannusosakeyhtiö Otava
Julkaisuvuosi	2013
Tekijä	Paakkinen Reeta
Teoksen nimi	Kotona Istanbulissa. Tositarinoita Turkista

Sivumäärä	288

EAN	9789511268284

Loytyy netista myytavana mm. seuraavista osoitteista:

Booky.fi 

Adlibris.fi

Valimeren Kisat 2013 Mersinissa

Mersin on jo pari vuotta valmistautunut henkisesti ja fyysisesti noihin isoihin kilpailuihin joista kukaan meista ei ollut aikaisemmin kuullut. Kun Istanbulin mahtikaupunki hakee vuoden 2020 olympialaisia, jaa Mersinille valittavaksi vain tallaiset pikkukisat. Kymmenen paivan verran kesakuussa olisi tarkoitus juoksuttaa, hypyttaa, loikkauttaa ja muutenkin vain kilpailuttaa osaanottajia Valimeren alueen maista. Hehkutukset ja odotukset ovat kovat ympari Mersinia. Totuus jaa luultavasti huomattavasti vaiemmaksi.

Tassa pari viikkoa sitten yhden ystavamme kanssa juttelimme aiheesta. Han on aikamoinen realisti eika usko kisoista mitaan isoa yleisomenestysta tulevan. Kuinka moni turkkilainen on valmis MAKSAMAAN ja menemaan katsomaan lajeja, joista heilla ei ole yhtaan tietoa?! Ehka jalkapallo ja yleisurheilu voivat olla ne kaksi lajia joihin katsojia ehka puoli katsomollista loytyy, mutta entapas ne muut lajit kuten kasipallo, voimistelu, kiekoheitto, karate tai judo? Ainoastaan niissa lajeissa joissa turkkilaisilla on mahdollista voittaa muutama katsoja loytyy. Mutta mista loytaa sit ne kolme-neljakymmenta tuhatta katsojaa lisaa? Ulkomailta? En usko.

Ystavamme mielesta tuohon aikaan Mersinin kaupunki aikoo jakaa kaikille tyontekijoilleen vapaalippuja sellaisiin lajeihin jotka eivat myy. Samoin opettajat (joilla on tuona aikana seminaareja) "paasevat" ilmaiseksi katsomaan vaikka vesipalloa! Katsomot on taynna ja paattajat myhailevat kun telkkarissa nakyy "menestys".

Toinen asia joka mietityttaa on kisoja varten rakennetut urheiluhallit ja -tilat. Ne on rakennettu sellaisella valonopeudella etta ajatuksia herattaa rakennusten kestavyys. Olen asunut Mersinissa jo melkein 6 vuotta, joten nykyisen kaupunginhallinnon uskomaton sahlays ihan perus kaupunginjohtamisessa on tuttua.

 Katuja tehdaan miten sattuu ja se kestaa kuukausia (yksi kino hiekkaa odottaa siis tekijoita monta kuukautta). Seuraavana vuonna tehdyt kadut revitaan pois ja tehdaan uudestaan. Eika ne tehdyt kadut mitaan kaytannollisia ole. Katukivet on aseteltu hienonhienon hiekan paalle joten ensimmaisen sateen jalkeen kadut on kuhmuraisia ja taynna kuoppia kun se hiekka sielta alta lahtee liikkeelle. Monet autotietkin tehdaan samalla taktiikalla. Joka vuosi sitten uudestaan. Viime vuonna kisoja varten asfaltilla paallystetyt tiet ovat jo ihan kuoppaisia. Kuopat sit paikataan asfalteilla joten teilla ajaminen paikoin muistuttaa metsatiella menoa. 

Tassa ovat tyontekijat tekemassa tata "mahtavaa" katua

Rannat ovat roskia taynna, puistoissa penkeista puolet on rikki, leikkipuistoista puuttuu portaita tai liukumakia. Hyvaa mainosta Mersinille! Kolme vuotta sitten valitin asuinalueeni hallinnolle kirjallisesti viereisen puistomme huonosta kunnosta. Vastaus oli etta "puisto on suunnitelmavaiheessa ja sen teko alkaa lahiaikoina". 3 vuotta on kulunut eika kukaan ole puistoa tehnyt. Ainoastaan isoimpia kuoppia yritetaan paikkailla hiekalla, joka tekee siella kavelysta aivan jarkyttavaa!! Etenkin lastenvaunuja tyontaessa monet kirosanat lensi kun juutuin jokaiseen kuoppaan.

Kuva rakennettavasta yleisurheiluareenasta

Tama kuva on urheilijoille rakennettavista asuntoloista jossa rakenteet murtuivat: 6 tyontekijaa loukkaantui

Siis, tallaisia "palveluita" tarjoava kaupunginhallinto aikoo lapikayda kansainvaliset urheilukisat. Pelottavaa ajatella! Kaikki nuo urheiluhallit sijaitsevat ihan keskella ei mitaan. Sinne ei ole minkaanlaista julkista kuljetusta, jolleivat he sitten hyvin suunnitellusti kesalla aio tahan muutosta tehda. Urheiluhallien ymparilla on slummeja, peltoja ja isoja roskalajia. Katuja ja teita ei ole. Olemassaolevat tiet ovat peltotien tasoisia. Tehtavaa on paljon ja aikaa 3 kuukautta!

Ajattelenkin etta uutisissa saadaan Turkin menestyksen sijasta lukea minka urheiluhallin katsomo romahti tai minka hallin katto lensi. Toivomme vaan peukut pystyssa ettemme nolaa itseamme!!! Ja jos ajattelette menenko katsomaan kisoja, vastaukseni on: en! (tai toisin ajatellen, missas lajissa niita komeita, puolialastomia miehia onkaan?! nyt paasis varmaan eturiviin niita ihastelemaan :)

Huhtikuu jo mielessa

Marraskuu on jo loppupuolella, mutta taman perheen katse on jo huhtikuussa.

Huhtikuu tarkoittaa aluksi kevatta. Kevat tarkoittaa kevatsiivousta ja sisustamista minulle!! Tana vuonna onkin aika laittaa kotia uuteen jarjestykseen! :)

Kun me muutettiin tahan asuntoon, olin raskaana. Me oltiin tata ennen aina asuttu vuokralla, eika haluttu tuolloin ostella mitaan erikoista kuten mattoja. Suurin osa kaikesta kodin tarvikkeista tuli anopilta, kiitos hanelle siita. Kun vihdoin se omistusasunto toteutui, alkoi minunkin paassani pyoria kaikenlaiset sisustusideat! Turkki on oikein sisutajien taivas. Kaikkea loytaa, halvalla tai kalliilla. Taalla Mersinissa on isoja sisustuskauppoja vieri vieressa paakadun varrella monia kymmenia. Niista loytyy kaikki mita voit kodissasi tarvita (huonekalujen lisaksi): verhoja, peittoja, lakanoita, mattoja, keittiovalineita, astiastoja, pyyhkeita. Ihan kaikkea! Naiden isojen kauppojen vieressa on taas pienempia, erikoiskauppoja. Joistain niista loytyy ranskalaista tyylia, joistain loytyy vain vaikka mattoja. Yhdesta ainoastaan muoviesineita. Kodin sisustaminen voikin olla pitka, rasittava taival koska vaihtoehtoja on niin paljon. Turkkilaiset kodit ovatkin hyvin tyylikkaita. Verhot ovat savysavyyn koko asunnossa, samoin matot. Pyodilla kimaltavat muutamat koriste-esineet. Huonekaluissa itsessaan on nahkaa ja kimalletta. Olohuoneissa yleensa on vitriinit joissa nakyy kalliimpia esineita tai hienoin porseliini-astiasto, jota kaytetaan vain tarkeiden vieraiden tullessa.

Meidan "ylakatu", GMK bulevardi (kuva ei ole meidan kotoa otetttu:)

Kun lapset ovat ihan pienia ja budjetti rajallinen, emme ostaneet mitaan hienoja mattoja tai huonekaluja uuteen asuntoon. Verhot kylla teetetin kaikki uudet ja just sellaiset kun halusin. Matot ostimme kaikki halvimmista paasta ja kaytimme vanhoja, koska ne varmasti tulisivat likaantumaan jotain niille kaatuessa. Sitten myohemmin ajattelimme ostaa kokonaan uudet ja sellaiset kuin haluaisimme. Tana vuonna vihdoin tuntuu silta etta lapset olisivat "valmiita" uusiin mattoihin ja huonekaluihin. Ostinkin sitten uudet kesamatot, jotka sopivat huomattavasti paremmin meidan muun asunnon vareihin. Entiset oli vaaleanpunaiset/keltaiset, nyt ostin ruskeat.. Myohemmin kesalla tai viimeistaan ensi kesana olisi tarkoitus ostaa uudet sohvat vanhojen ja ransistyneiden tilalle. Ensi vuonna laitatamme uutta tapettia olkkariin seka maalaamme olkkarin seinat uudestaan. Ensi vuonna olisi myos tarkoitus uudistaa joitain verhoja, voi olla etta jo tana vuonna uudistan olkkarin verhot sopimaan meidan uusien huonekalujen vareihin. Rahaa tulee menemaan ja sen takia kaikki kesaiset lomat ym ovat meilla jaassa.

Kesamatot: DONE!

Toinen asia, mika meilla on edessa, on mieheni struumaleikkaus. Huhtikuun puolessavalissa matkustamme Istanbuliin jossa mieheni ystava, joka on korva-nena-kurkku laakari (mika se on suomeksi?) ja jolla on oma sairaala, leikkaa sitten mieheni. Tata leikkausta me ollaan suunniteltu monta vuotta, mutta aina oli loytynyt jotain tekosyita. Nyt tana vuonna mieheni on paatoksensa tehnyt. Onneksi leikkauksen ei odoteta olevan vaikea ja toipuminen pitaisi olla nopeaa. Eika onneksi kyseessa paikka jonka takia mieheni joutuis sankypotilaaksi vaan voi ruveta kavelemaan ihan heti leikkauksen jalkeen. Istanbulissa me aiotaan olla kolme-nelja paivaa. Ehka kavaisen myos IKEA:ssakin silla reissulla :) Tarkkailin jo kartalta etta sairaalan vieressa melkein on yksi IKEA. Mieheni nukkuessa siella voin piipahtaa :)

Ja kun paasemme kotiin Istanbulista, aitini tulee kolmeksi viikoksi! Ihanaa! Miehenikin paasee kunnolla lepaamaan ja rentoutumaan kun me voidaan aitini kanssa surffailla lasten kanssa ympariinsa :)

Toivon mukaan Suomessakin alkaisi kevat jo pikkuhiljaa! Taalla lampotilat on joka paiva yli 20 asteen, oisin kylla laskee kymmenen asteen tienoille. Aurinkoa on suurimmaksi osaksi mutta tanaan on sateinen paiva. Kuulema ensi kesankin ennustetaan olevan kaikkein kuumin kesa 50 vuoteen....ei kivaa!