Jatkan uudessa osoitteessa

Koska minulla on ollut ongelmia Facebookissa koskien blogini osoitetta, päätin siirtää blogini uuteen osoitteeseen.

Jatkan siis osoitteessa ikuisenauringon.blogspot.com

Facebookista blogini löytää www.facebook.com/helimersin osoitteesta!

Tervetuloa lukemaan!!

Viikonlopun mietteitä

Olen ollut viikon verran yskäflunssassa, joka on vienyt mehuja. Kiireiden jälkeen tuntuu että sohvalle vajoaminen ja siellä nukahtaminen on parhainta luksusta mitä elämässä on. Tänäänkin pitäisi jaksaa vääntäytyä koululle vanhempienkokoukseen. Katsotaan miten meidän mukulat on pärjänneet :)

Turkissa on viimeisten parin viikon aikana taas kuohunut. Ensimmäinen isku oli kun koulutusministeriö päätti että lukioissa ruvetaan opiskelemaan pakollisena aineena ottomaanien turkkia. Se siis on vanhoillista turkin kieltä arabialaisilla kirjaimilla kirjoitettuna. Tämä nostatti suuren vastustuksen koska kyseistä kieltä ei enää käytetä missään. Valinnaisena aineena se nyt vielä menisi.

Toinen asia on ollut viikon aikana tehdyt iskut uskonoppinut Fethullah Gülenin lahkon Turkissa toimiviin mediajärjestöihin ja eilen itse johtajasta tehtiin kansainvälinen etsintäkuulutus. Nykyinen presidentti siis uskoo että hän on ollut koko korruptioskandaalin takana, jonka takia viimeiset pari vuotta hänen uskonlahkonsa on kokenut vaikeita aikoja täällä.

En ole vuoteen lukenut sanomalehdistä muuta kuin otsikot, koska en enää kestä niitä jännitteitä joita lehdistä aina hehkuu. En myöskään katso uutisia telkkarista koskaan. Elämä on tämän takia huomattavasti stressittömämpää. Turkissa olen myös oppinut ettei ystävien kanssa voi puhua politiikasta mitenkään. Turkkilaiset eivät pysty asialliseen ja kehittävään poliittiseen keskusteluun, jonka takia aina jossain vaiheessa vastapuoli alentuu henkilökohtaisuuksiin ja toisen solvaamiseen. Etenkin silloin, jos puolustat jotain nykyisen valtapuolueen tekemisiä. En tietenkään puhu laittomuuksista, niitä ei puolustele kukaan.

Poliittinen ilmapiiri siis on kireä. Mutta valtapuolueen kannatus ei tunnu laskevan mitenkään. Kaiken negatiivisuuden vierellä Turkin talous kasvaa ja monet alat kehittyvät. Elämä täällä on leppoisaa, jos et ole poliittisesti aktiivinen ja välttelet sanomalehtiä.

Lasten esikoulu

Normaalisti, me herääämme klo 6.30, syömme aamupalan yhdessä perheenä jonka jälkeen vien mieheni bussille sekä lapset kouluun.

Lapset ovat ns. aamuvuorossa esikoulussa. Heidän koulupäivänsä alkaa klo 07.30 ja päättyy klo 12.00. Iltapäiväryhmäläiset aloittavat 12.40 ja lopettavat klo 17.00. Viime vuonnakin olimme aamuryhmäläisiä, joka tuntuu toimivan meille hyvin. Lapset menevät nukkumaan klo 20 ja muutenkin talvisaikaan on kiva että voimme hyödyntää valoisan ajan tehokkaasti. Esimerkiksi joka päivä olemme koulun jälkeen koulun pihalla ainakin tunnin. Pihalla on liukumäkiä, hiekkaleluja, liikennepuisto polkuautoineen sekä pieni eläintarha. Tarhassa on isossa häkissä kanoja, ankkoja ja pupuja yhdessä. Melkein päivittäin tuommekin niille kotoa jotain vihanneksia syötäväksi.

Monet vanhemmat eivät voi ymmärtää miksi olemme aamuryhmässä. "Lapset saavat nukkua pitempään." "Ei niitä voi herättää niin aikaisin." "Lapset ei ole heränneitä aamuisin joten eivät opi mitään." Näitä perusteluita kuulen siihen miksi iltapäiväryhmä on parempi. Mielestäni monille äideille suurin ongelma on oma laiskuus, koska he eivät jaksa aamulla herätä tai herättää lastaan tarpeeksi ajoissa koulua varten.

Lastemme koulu on myös ihan valtion esikoulu. Koulussa on yhteensä kahdessa vuorossa 300 oppilasta. Maksamme sinne 100 liiran eli vähän yli 30 euron kuukausimaksua per lapsi, jota vastaan koululla tarjotaan joka päivä vaihtuva aamupala. Aamupalat on ollut hyvin erilaisia joka on ollut mieleeni. Kaikkea on tarjolla munakkaista piirakoihin ja lämpimiin voileipiin tai joinain aamuina voi olla ainoastaan vaikka muroja. Lapset oppivat siis syömään erilaisia ruokia.  Kerran kahdessa viikossa 5 liiran, eli noin 2 euron, maksua vastaan koulussa on näytelmiä, esityksiä tai vaikka taikuri kuten viime viikolla. Tarjolla on myös 30 euron kuukausimaksua vastaan koulukuljetus kotoa kouluun ja takaisin, mutta me emme sitä ole tarvinneet. 

Koulussa on alakerrassa työntekijöitä ns "abla" (isosisko) jotka auttavat oikeat lapset oikeaan bussiin ja luokkaan sekä avustavat pukeutumisessa tarvittaessa. Ihania naisia kaikki! Opettajat ovat myös tarkkoja siitä kuka lapsia koulusta hakee. He vaativat yleensä toiselta vanhemmalta vahvennusta jos joku toinen henkilö sinä päivänä lapsen on hakemassa. Hakutilanteessakin lapsi yleensä tulee opettajan kanssa ovelle ja opettaja vielä tuolloinkin soittaa vanhemmalle tarkistaen hakijan henkilöllisyyden. Hienoa tarkkaavaisuutta!

Mitäs siellä koulussa sitten opiskellaan?! Tänä vuonna opetusohjelmaan kuuluu suoraan ekalle luokalle valmistaminen. Täällä mennään nimittäin peruskouluun jo 5 vuotiaina! Opetellaan numeroita, kirjaimia, värejä, käsitteitä kuten pitkä-lyhyt tai takana-edessä sekä muotoja. Välillä opetuksessa käydään läpi myös Atatürkin elämää ja vaikka kirjoittamisen historiaa. He myös käyttävät paljon saksia ja muovailuvahaa, jotta käsien motoriset taidot kehittyisivät. Koulussa opetellaan myös syömään ja pukemaan ilman apua (yllättävän moni 5 vee ei vielä sitä osaa). Unohtamatta tietenkin leikkimistä, laulamista ja satujen kerrontaa. Ryhmäkoko on 30 oppilasta per opettaja. Opettajalla on myös avustamassa 2-3 harjoittelijaa päivittäin jotka auttavat lasten kanssa.

Olemme olleet tyytyväisiä opetukseen ja opettajiin. Tänä vuonna lapset ovat eri luokilla, koska näin he kehittyisivät paremmin yksilöinä. Esman opettaja lähettää usein pieniä tehtäviä myös kotiin sekä tuntuu tehokkaasti etenevän uusissa aiheissa ja oppikirjassa eteenpäin. Erenin opettaja on keskittynyt enemmänkin lasten henkiseen kehitykseen ja heidän luokassaan leikkiminen ja hauskanpito on enemmän esillä, eikä yhtään läksyjä.

Ensi vuosi jo jännittää ja jo nyt joudumme miettimään koulua sekä kysellä missä koulussa mikäkin luokanopettaja on parhain. Sen mukaan joudumme ensi kesänä tappelemaan hyvistä paikoista muiden vanhempien kanssa. Unohtamatta suhteiden käyttöä. Turkissa hyvällä koulutuksella on suuri merkitys, vaikka se olisikin ihan valtion peruskoulussa.

Vanhemmat vaativat, etukäteen kyselevät ja valmistautuvat hyvin turvatakseen lapselleen parhaimman mahdollisen opiskelupaikan. 

Esimerkkinä kilpailusta voin kertoa meidän esikoulun ilmoittautumiskaaoksesta: ilmoittautuminen alkaa aamulla ja jo edellisestä illasta lähtien koulun pihalle majoittuvat kymmenet vanhemmat jotta pääsevät hyville "apajille". Järjestyksen mukaan voi siis valita mihin vuoroon lapsensa pistää (aamu vai iltapäivä) sekä mille opettajalle. Mattimyöhäisille jää harvemmin muita kuin aamuvuorolaisten paikkoja, jos niitäkään. Yleensä kaikki paikat on täynnä muutamassa tunnissa.

Alla on kuvia koulusta viime vuodelta.

Pieni kysely

Mistä aiheista kirjottaisin enemmän?

A) jokapäiväisesta arjesta ja perhe-elämästä

B) yleisesti turkista, sen kulttuurista ja päivittäisistä jutunaiheista

C) mersinistä

D) mitä meidän perheessä syödään, reseptejä yms.

E) kaikesta ylläolevasta silloin tällöin

Yritän muokata blogia sellaiseksi että se miellyttäisi monta lukijaa. Voitte myös ehdottaa omia aiheitanne.

Vastauksia kommenttilaatikkoon. Pelkkä vaihtoehdon kirjain riittää :)

Syyria osa 1

Eilen Hesarissa oli taas artikkeli koskien syyrialaisia pakolaisia Turkissa. Artikkelin voitte lukea tästä.  Ajattelin kirjoittaa hieman omista kokemuksistani koskien syyrialaisia, luultavasti enemmän kuin kerran.

Turkkiinhan on ihan parissa vuodessa paennut 1,6 miljoonaa pakolaista Syyrian kauhuista, joka ei näytä kiinnostavan yhtään maailman päättäjää. Viralliset ja epäviralliset luvut pakolaisten määrässä on vaihdellut suuresti.

Kotikaupungissani Mersinissa, joka on vain n. 300 km Syyrian rajalta asuu nykyään virallisesti 150 tuhatta syyrialaista. Osa todella rikkaita, osa keskiluokkaa ja masentava osa köyhiä, jotka majoittuvat raunioissa tai itserakentamissaan hökkeleissä. Jokaisessa asuinalueeni talossa asuu ainakin yksi syyrialaisperhe, halvemmissa monia. Kaikkein huonommassa tilassa olevat asuvat rajojen täyteenahdetuissa leireissä valtion hoivissa. Parempiosaiset ovat avanneet ravintoloita, kauppoja ja kahviloita ympäri Mersiniä palvellen pääosin syyrialaisia. Moniin turkkilaisiin yrityksiin on myös palkattu syyrialaisia helppoihin töihin kuten vaikka pesemään autoja tai auttamaan kirjakaupassa. He ovat myös avanneet kouluja jossa opettavat turkin kieltä sekä muita kouluaineita kuten liikkeenjohtoa, englannin kielellä. Olen yllättynyt kuinka moni syyrialaisista osaa hyvää englantia! He ovat varmasti olleet hyvissä asemissa omassa maassaan ennen lähtöä.

Syyrialaisille on myös tarjottu mahdollisuus jatkaa opiskelujasn Turkin yliopistoissa ilman pääsykoetta. Monet syyrialaiset lapset käyvät koulua normaaleissa turkkilaisissa kouluissa.

Kaupungissa pyörii huhuja talon asukkaita häiriköivistä syyrialaisperheistä, syyrialaisten prostituutiosta sekä varastelusta. On totta että turkkilaiset lapset läpikävivät uuden rokotuskampanjan lapsihalvausta vastaan syyrialaisten takia. Huhutaan myös että syyrialaisten "likaisuuden" takia uima-altaissa ei voi uida. Moni näistä ja muistakin mustamaalaamisista tulee hallituspuoluetta ja sen pakolaispolitiikkaa vastustavilta. Monesti joudun ihan häpeämään niitä puheita jota kuulen. Turkkilaisten rasistisuus siis nostaa päätään. Naiset etenkin juoruavat busseissa, kouluissa ja omissa ystäväpiireissään. Syyrialaisista naisista puhutaan huorina ja inhoten, koska he käyttävät "kaapujensa" alla seksikkäitä vaatteita ja heillä näyttää olevan rahaa ostaa kauneudenhoito tuotteita. Aivan kun heidän pukeutumisensa veisi jotain pois heidän elämästään.  Harvemmin myös pakolaisten puolustajia kuunnellaan.

Valtiolla on ollut ongelmia keksiä hyviä keinoja näin suuren pakolaismäärän kotiuttamiseen. On myös normaalia että sodan ongelmat seuraavat pakolaisia. Suurin osa on menettänyt perhettään, kotinsa ja koko elämänsä. Kaiken tämän he joutuivat jättämään taakse ja paeta uuteen, tuntemattomasn maahan. Se ei ole helppoa, kenellekään. Rikollisuutta ei tietenkään tule ymmärtää ja heidät tulisikin karkoittaa takaisin Syyriaan.

Pakolaisten takia Turkissa pyörii uutisia heidän aiheuttamistaan ongelmista: valitettavasti on ollut muutama tapaus jossa syyrialaisten ja turkkilaisten välillä on ollut vakavia tappeluita. Samoin syyrialaisten välillä. Paikallisissa lehdissä vaaditaan syyrialaisia sulkemaan yrityksensä koska he vievät tienestit turkkilaisilta. Rajakaupungeissa monet turkkilaiset miehet ovat menneet naimisiin syyrialaisten naisten kanssa, josta eivät turkkilaiset naiset taas pidä. Jo ongelmalliset itä-Turkin kaupungit ovat vastaanottaneet suurimman osan pakolaisista jolloin työttömyys ja rikollisuus on noussut. Suurkaupungeissa köyhät kerjäävät kaduilla, joissa myös asuvat. Miehet yrittävät etsiä pätkätöitä pystyäkseen elättämään perheensa. Antalya on sanonut karkoittavansa kaikki laittomat syyrialaiset kaupungistaan.

Omien kokemusten jä näkemieni asioiden takia olen huomannut että syyrialaiset ovat uskomattoman aktiivisia. Vaikka kaikki naiset ovat peitettyjä, pitävät he itsestään hyvin huolta, ajavat autoa ja liikkuvat ympäri kaupunkia. Heitä näkyy markkinoilla, kaduilla ja puistoissa aina ryhmissä. Osa kulkee koulukirjat mukana. He kysyvät rohkeasti huonolla turkilla hintoja ja tuotteita. Monet heistä työskentelevät myös vaateliikkeissä tai ruokakaupoissa. Ja hyvin ahkeria tuntuvat olevan. Miehet yleensä työskentelevät omissa yrityksissään, joissa tuntuu asiakkaita riittävän. En ole koskaan nähnyt syyrialaisten aiheuttavan ongelmia. He ovat myös ystävällisiä. Olen jutellut meidän talossa asuvien syyrialaisnaisten kanssa monesti, englanniksi. Mieheni myös ystävystyi vakihuoltiksella työskennelleen syyrialaismiehen kanssa. Kaikki ovat olleet ihania persoonoita.

Lopettaakseni haluaisin myös ilmaista inhoni näitä eurooppalaisia maita sekä heidän ihmisoikeusjärjestöjään kohtaan. Turkki on joutunut mielestäni epäreilun arvostelun kohteeksi pakolaisten kohtelun takia. Kuinkakohan moni Euroopan maa pystyisi kotiuttamaan parissa vuodessa 2 miljoonaa pakolaista? Leirit on täynnä ja valtio on käyttänyt miljoonia euroja niiden ylläpitämiseen, euroopan tyytyen vain auttamaan rahallisesti ja vastaanottamaan muutama tuhat pakolaista per maa. Uusien leirien rakentaminen on varmasti tarpeellista. Mutta Turkinkin mahdollisuudet ovat rajalliset.

Olisiko kuitenkin tärkeämpää saada sota Syyriassa loppumaan, jotta nämä pakolaiset pystyisivät palaamaan takaisin. Mitään loppua teurastamiselle ei näy. Länsimaiden tekemättömyys (verrattuna öljyrikkaaseen Irakiin) vain aiheuttaa raivoa ja kostonhimoa syyrian sisällä. Tämä on siis hyvä kasvualusta terroristijärjestöjen kasvulle. Myöhemmin varmasti tämä tulee aiheuttamaan ongelmia länsimaissa. En välistä yhtään ihmettele miksi eurooppalaiset nuoret pakenevat syyriaan taistelemaan kapinallisten tai isisin piireihin. Jotain on tehtävä kun koko maailma vaan seisoo vieressä kuin katsoen +18 teatteriesitystä.

Voitaisiin tehdä sopimus: Eurooppa voisi heti vastaanottaa miljoona pakolaista ja jättää Turkkiin miljoonan. Silloin varmasti pakolaisia pystyttäisiin hoitamaan paremmin ja heidän ansaitsemallaan tavalla....anyone??! Niinpä....

Meidan "lahipuisto"

Tämä puisto on meiltä 5 minuutin kävelymatkan päässä. Lähempänä on myös pieni arkipuisto ja tähän puistoon me yleensä mennään kerran pari kuussa. Siellä kun hupenee tunti jos toinenkin todella helposti.

Kuvia vuoden varrelta

minun uudet hiukset

pienet leipurit

näkymä olkkarin ikkunasta

ystäväni parvekkeelta kuvattu loppukesästä, alempi kuva myös.

Minun parvekkeen satoa viime keväältä

Eteenpäin sanoi mummo lumessa...

Kokeillaan lukeeko joku vielä blogiani?!

Lueskelin vanhoja kirjoituksiani ja päätin päivittää kuulumiset. Samalla voin myös testata miten bloggaaminen sujuu tabletilla.

* Lapset täyttivät pari viikkoa sitten 5 vuotta. He käyvät toista vuotta valtion esikoulua. Ensi vuonna he menevätkin jo ekalle luokalle! Kyllä aika menee nopeasti!

* asumme edelleen Mersinissä, samassa asunnossa, samalla kokoonpanolla :) lasten lisäksi perheesemme on liittynyt yksi undulaatti ja haaveissa olisi vielä kanarianlintukin. Nyt meillä on enemmän aikaa hoitaa lintuja sekä pidän erityisen tärkeänä eläinrakkauden välittämisen lapsille.

* Turkki on läpikäynyt isoja muutoksia. Viime kesänä hallitusvastaiset mielenosoitukset ja huligointi oli otsikoissa ympäri maailmaa. Mekin täällä Mersinissä jouduimme kuukauden verran kuuntelemaan ihmisten protesteja. Tosin se ei muuttanut maan johtoa mitenkään vaan samat naamat siellä edelleen on.

* Syksyllä oli kunnallisvaalit, jolloin Mersinin kaupunginjohtaja vaihtui. Myös meidän asuinalueemme johtaja vaihtui ja hän on ollutkin loistava työssään, vaikka en hänen edustamaansa puolueesta niin välitä. Vuoden sisällä Mersin ja etenkin asuinalueemme, Mezitli, on kaunistunut huomattavasti. Puistot ja tiet on huoliteltu upeasti. Uusi markkina-alue rakennettiin aivan talomme viereen. Sieltä saamme paikallisten naisten tuottamia tuotteita 6 päivänä viikossa. Ja kyllä on eroa kaupasta ostettujen ja markkinoilla myytyjen tuotteiden välillä! Ihanan ekologista lähiruokaa!

* Viime kesänä olimme onnekkaita päästessämme Suomeen. Kuukausi omassa kotimaassa rakkaan perheen ja sukulaisten kanssa oli täydellinen.

* talvikaudella aloitin pilates-aerobikin, mutta lopetin koska minulle ilmaantui ongelmia toiseen nilkkaan. Se turposi pitkäksi aikaa ja vain levolla meni ohi, uudessa kokeilussakin turvotus tuli takaisin. On siis parempi että mietin lajeja jotka ovat nilkalleni ystävällisempiä. Muuten voin hyvin! En ole lihonut vuoden sisällä ja olen ihannepainossani. Se on saavutus! Sain viime talvena 10 kiloa elopainoa alas ja "oletko raskaana"- kyselyt loppuivat siihen. Jes! Näytän siis ihan normaalilta nykyään.

Voi olla että jatkelen kirjoituksia omaksi ilokseni ja tulen myös mainostamaan lisää Mersiniä teille :)

Kevat on vaihtunut kesaan

Kevaan aikana on ehtinyt tapahtua.

Mieheni leikkaus tapahtui toukokuun alussa taalla Mersinsisa upouudessa valtionsairaalassa. Han oli sairaalassa yhden yon. Leikkaus sujui tosi hyvin ja samoin toipuminenkin. Mieheni sai ruhtinaalliset 20 paivaa lomaa leikkauksen jalkeen, jonka aikana kavaisimme Kappadokiassa lankoni ja vaimonsa kanssa :) Se oli kaksi paivaa ja kolme yota tiivista kavelya ja nahtavyyksien katsomista. Kavimme Göremen ulkoilmamuseossa, viinitehtailla alueella, Zelven ulkoilmamuseossa, Avanoksessa, Ürgüpissa, Uçhisarissa, Ortahisarissa, viimeisimpina Derinkuyun maanalaisessa kaupungissa seka Ihlara laaksossa.

Taytyy sanoa etta tuo Kappadokia on todella maaginen paikka. Maisemat jaksavat kiehtoa joka kertau uudella tavalla. Isoja miinuksia on kalleus ja huono laatu palveluissa turisteille. Esim turistialeuilta on todella vaikeaa loytaa kunnon ruokapaikkaa josta saa hyvaa ruokaa. Ruoka oli parhaimmillaan keskitasoa vaikka hinta oli todella korkea. Samoin hotellit. Halvimmillaan hotellihuoneen voi saada 20 EUR:lla per yo, mutta huoneiden taso on aivna jarkyttavaa. Loytyy hometta, ransistyneita huonekaluja, pinttyneen likaisia kylppareita (jos sellaista edes saa omaan huoneeseensa), narisevia sankyja, maalamattomia seinia, polykerros joka esineen paalla. Aamupala on naurettavan pienella lautasella hilloja ja juustoja. Siella ei tunnuta kovin laatuun panostettavan. Hienoja hotelleja on myos tarjolla mutta niiden hintahaarukka oli aivan liian kallis meille (100 EUR/yo). Ja hauskinta oli juttelu paikallisten kanssa. Heilla tuntui olevan ihmeellisimpia tarinoita kerrottavana miljoonamyynneista ja omaisuuksistaan, vaikka esim heidan kauppansa tai tehtaansa oli pienenpieni polyn kuorruttama ratisko ja han itse oli ainoana toissa (kuinka moni miljonaari on toissa itse 24 h/7). Hinnat olivat myos monissa paikoissa pilvissa!!! Loysimme sentaan yhden kaupan josta saimme ne pakolliset tuliaiset edullisesti, tosin senkin myyja tuntui olevan elamaansa kyllastynyt vanhus. Mutta kaksi kertaa Kappadokiassa riittaa minulle tassa elamassa. Ehka viela joskus muutaman vuosikymmenen jalkeen sinne voisi menna :)

Mieheni leikkauksen aikoihin aitini kavaisi myos taalla. Han oli kolme viikkoa joka oli todella mahtavaa aikaa meille! Lapset tykkasivat ja oli kivaa viettaa taas aikaa aidin kanssa. Han myos auttoi meita mieheni leikkauksen aikana huolehtimalla lapsista. Se on vain ihanaa kun on perhetta lahella sellaisina hetkina <3

Aidin ja Kappadokian reissun jalkeen mieheni isoveli Ruotsista tuli perheensa kanssa vierailulle pariksi viikoksi. Heidan kanssaan mieheni kavaisi myos yhden paivan Kappadokiassa, mutta itse en siihen enaa pystynyt vaikka olisi autossa tilaa ollutkin :) Me asustimme pari paivaa anoppini luona, varsinkin koska lapset tuolloin toipuivat elamana ensimmaisesta oksennustaudista.

Olen myos yrittanyt pari kuukautta vahentaa elopainoani siedettaviin lukemiin. Tavoitteena olisi paasta lahelle 60 kiloa ja paasta eroon lapsien syntymasta lahtien mukana roikkuneesta pomppovatsasta. Apuvalineina mulla on ollut internet, kuntopyora ja kova tahto. Tuntui etta vihdoin tana vuonna olen valmis tahan KUNNON tiputukseen. Viimekin kesana laihdutin mutta ne kilot tuli nopeasti takaisin talven ylensyonnilla. Kahden kuukauden ajan olenkin poistanut ruokavaliosta taysin limpparit ja vaalean leivan. Samoin alyton makeanhimo ja suklaansyonti on korvattu hedelmilla ja tayttavammilla aterioilla. Aamuisin syon myslia ja jogurttia, iltapaivisin paljon hedelmia, iltaisin ainoastaan yhden lautasellisen mita vaan ruokaa on tarjolla, pari kertaa viikossa pelkastaan salaattia. Illallisen jalkeen aamuun asti syon korkeintaan yhden keksin teen kanssa ja juon paljon vetta. Iltaisin poljen pyoralla ja teen vatsalihastreenia. Alkupainoni oli 66.7, eilen vaaka osoitti 61.7. Eli 5 kiloa on lahtenyt jo pois ja se nakyy! Housukoko on tippunut yhdella, vaatekoko samoin. Turvotus kasvoissa on kadonut ja vatsan pompotys reilusti havinnyt. En siis enaa nayta 5 kuukaudelta raskaana olevalta :) Viela on toita tehtava etta saan vatsalihakset kondikseen, ainakin ajattelin koko kesan ja talven ajan treenailla muutaman kerran viikossa. Ja terveellinen ruokavalio tulee pysymaan! Koko olo on parantunut huomattavasti laihdutuksen jalkeen. Suon itselleni kylla herkkujakin silloin talloin, mutta vain yhden annoksen verran :) On ihanaa kun voi vihdoin tuntea itsensa hyvaksi omassa vartalossaan eika haveta ja piilotella sita. Ehka viela joku paiva kehtaan menna bikinissakin rannalle :)

Ramadan alkoi myos eilen. Tana vuonna minulla on aikomus paastota koska en aikaisempina vuosina siihen pystynyt. Kesan pakottava kuumuus ja pitkat paastoajat vahan pelottavat mutta eikohan siihenkin totu kun ottaa rauhallisesti. Taman viikon lopulla toivottavasti paasen aloittamaan. Ollaan tehty jo paljon valmisteluja ja mietitty ruokapuolta. Ramadan on kylla ihanaa aikaa ja toivotankin kaikille ihanaa Ramadania!!

Ramadanin jalkeen olisi miehellani tiedossa reissu kotikylaansa serkkkunsa haihin. Mina en varmaankaan lasten kanssa lahde koska reissu on aivan liian raskas ja vaikea lasten kanssa jo pelkastaan yosijan takia. Katsotaan sen jalkeen mita me keksittaisiin tana kesana tehtavaksi. Ensi vuonna olisi tarkoitus lahtea sitten koko perheen voimalla Suomeen, kun mieheni vihdoin saa vihrean passin. Talloin han ei tarvitse viisumia mihinkaan Euroopan maahan, paitsi Kreikkaan. Silmissani vilisee jo ajatukset Ruotsista, Eestista ja muista lahimaiden kaupunkivierailuista, ehka jopa Venaja. Tai sitten vaan laajaa kotimaan matkailua ehka voitais kavaista jopa Lapissa :) Haaveilu on ihanaa, mutta luultavasti mikaan naista ei tule toteutumaan haluamallani tavalla! Kunpa vaan jaksaisin odottaa ensi kesaan asti!!

Toivotan kaikille mahtavaa kesaa ja ihania loma-aikoja!!

Rakastuin taysin...

Meilla on ollut kiireinen huhtikuu takana!

Aitini on ollut huhtikuun puolesta valista asti meilla. Sita ennen meilla oli vaittely mieheni struumaleikkauksesta. Alkuperaisen suunnitelman mukaan mieheni ja mina, olisimme lentaneet Istanbuliin hanen ystavansa sairaalaan se tekemaan. Mutta kustannukset ja aikataulujen takia asia jai. Aitini saapui ja mieheni paattikin uudestaan kayda kyselemassa viime vuonna taalla Mersinissa tapaamaltaan laakarilta, olisiko hanen aikataulussaan vapaata. Ainoa ongelma tulisi olemaan se, etta sairaala oli valtionsairaala ja erityisesti silla sairaalalla oli kamala maine!

MUTTA, mita naimmekaan! Vanha, rahjainen sairaala oli kuoppa maassa ja iso kasa soraa sen vieressa. Sen viereen oli vuoden sisalla rakennettu uutuuttaan hohtava, moderni sairaala. Sisalta ja ulkoa se hehkui puhtautta. Mahtavaa! Vanhat kuuden hengen huoneet olivat vaihtuneet kahden hengen huoneisiin. Ulkona ja sisalla vallovat ihmismassa olivat tasaisesti jakautuneet ympari sairaalaa, joten asiat pystyi helposti hoitamaan.

Asia oli ratkaistu, leikkaus tulisi tapahtumaan siis Mersinissa. Tassa upouudessa Toros Devlet Hastanesissa.

Jannitin itse hirveasti leikkausta. Meidat oli kutsuttu sinne klo 7.30 mutta jouduimme odottamaan vapautuvaa sankya klo 10 asti. Sen jalkeen alkoikin tapahtua. 15 minuuttia huoneenannon jalkeen mieheni vietiin jo leikkaussaliin ja klo 13.00 han sielta saapui. Kivuissa ja heraamassa nukutuksesta. Onneksi sairaanhoitajat heti reagoivat ja antoivat kipulaakkeita suoraan suoneen. Se auttoi, kivut haipyivat ja olo parani. Yhden yon olimme sairaalassa. Kahden hengen huoneessa vierustoverimme oli myos pariskunta ja kaikki oli todella mukavaa, ainoastaan jouduin nukkumaan yoni nahkaisessa nojatuolissa joka oli hyvin epamukava. Aitini katsoi lasten peraan ja seuraavana aamuna paasimme jo kotiin. Vein mieheni anopille toipumaan, koska lapset eivat olisi antaneet miehelleni rauhaa levata. Siella han oli kaksi yota ja me kavimme joka ilta lasten kanssa hanta katsomassa.

Toipuminen onneksi on sujunut hyvin. Tanaan oli 6 paiva leikkauksen jalkeen ja tikit otettiin pois. Koko tuohon hommaan plus verikokeisiin meni aikaa 20 minuuttia! Me olimme varaneet ajan klo 11 laakarille mutta kaikki asiat olimme jo hoitaneet klo 11.05 :)  Ensi maanantaina on viela uusi tarkastusaika laakarilla jolloin mieheni sairaslomaa pidennetaan, verikokeet katsotaan ja laakkeiden annostuksia muunnellaan. Mieheni pitaa nyt loppuikansa syoda kilpirauhashormoneja koska hanen kilpirauhasensa poistettiin kokonaan liikakasvuisten noduulien takia.

Rakastuin siis taysin tahan uuteen sairaalaan, uuteen tyoskentelyyn, henkilokuntaan ja yleiseen ilmapiiriin. Ihanaa etta Turkissa tapahtuu tallaisia hienoja asioita. Hienoa etta Turkissa meita yha edelleen kohdellaan ihmisina!!