tiistai 5. helmikuuta 2013

Mersinista asuntoa ostaville Mersinista asiaa

Selaillessani nettia huomasin Suomi24-sivustolla jonkun kysyneen asunnon ostamisesta Mersinista.

Ajattelin kirjoittaa muutaman asian (negatiivisen ja positiivisen) jonka suosittelen jokaisen taalta asuntoa haalivan miettivan:

Ennen kun menen asiaan, suosittelen EHDOTTOMASTI vierailua taalla ennen asunnon ostoa. Viikko ja pari antavat kuvan minkalainen kaupunki on kyseessa ja millainen paikka uuden asunnon ymparisto on. Voin kertoa vaikka kuinka paljon Mersinista taalla mutta se ei koskaan tarkoita samaa kun oma kokemus.


Ensimmaisena puhutaan negatiivisista asioista: 

* Mersin EI ole Alanyan tai Antalyan tasoinen kaupunki, jolla olisi vuosikymmenien historia turistien parissa. Mersin on vasta viime vuosina noustanut kiinnostuksensa ulkomaalaisten joukossa. Aikaisemmin taalla lomailivat ainoastaan turkkilaiset, jotka eivat etsi samanlaista tasoa lomaltaan kun hyvaan elinkeinoon tottuneet ulkomaalaiset. Mersinin kaikkein isoin turistirysa, Kız kalesi/Susanoğlu, on viela lastenkengissa verrattuna Alanyaan. Ne ovat taynna motelleja ja apart-hotelleja, jotka ovat kuuluisia halvasta hinnasta. Ekat viiden tahden hotellit rakennettiin Mersiniin vasta viimeisen 5 vuoden sisalla. Taalla kaupungin infrastruktuuri on todella huonoa: kadut on huonosti tehtyja, puistot sotkuisia ja kaupunkisuunnittelu nollaa. Mersin on enemmankin perusturkkilainen kaupunki kun turistikaupunki. Unohtakaa siis muu kokemanne Turkki tanne tullessanne!

* Mersinin kaupunki on yksi Turkin kapeimmista, pisimmista kaupungeista. Rantaviivaa on koko Mersinin rajan verran eli varmaan yli 450 kilsaa. Mersinin kaupunki itsessaan leviaa rantaa pitkin yli 30 kilometrin alueelle, tosin sisamaatan kohti on nykyaan ruvettu rakentamaan urakalla. Tama tarkoittaa sita etta valimatkat ovat alyttoman pitkia. Jos asuntonne on keskustan ulkopuolella, matka keskustaan voi kestaa puolitoista tuntiakin. Keskustan ulkopuoli on viela hyvin harvaan asuttua aluetta. Ainoastaan vuosikymmenia sitten rakennetut valtavat kesa-asuntolat tukkivat rantamaisemaa. Taman takana yleensa on useiden satojen hehtaarien kokoiset appelsiini-sitruuna-greippi tarhat.

* Kuten ehka muissa Turkin lomakohteissa, Mersinissa ei parjaa suomella, ei valttamatta englannillakaan vaan on suositeltavaa opiskella hieman turkkia. Elekielella se isanikin taalla useimmiten asiansa hoitaa, mutta esim virastoissa seka normaaleissa turkkilaisssa kaupoissa ei englantia osata ollenkaan. Eika saksaa.

* Yleinen siisteystaso on viela huono. Yleiset rannat kaupungin keskustassa ovat etenkin kesaisin taynna roskia, koska suurin osa turkkilaisista ei osaa vieda roskia roskiin. Kadut ja puistot ovat taynna pahkinankuoria. Toivon sydammestani taman asian paranevan tulevaisuudessa. Kaupungin siivoojat kylla ahkerasti tyoskentelevat etenkin kantakaupungin alueella, mutta heidankin mahdollisuutensa on rajatut.

* Mersini vaesto on monivarista. Taalla on paljon ihmisia ympari Turkkia ja varmaan aidot mersinilaiset ovat talla hetkella hyvin pieni ryhma. 60-70-luvuilla tanne pakkomuutettiin tuhansia perheita ita-Turkista pakoon terrorismia ja kasvattamaan tietyn puolueen kannatusta. Taman takia nykypaivana etenkin Mersinin ita-osat, jossa tama kansanryhma enimmillaan asuu, on hyvin levotonta. Mersin on myos kuuluisa terroristijarjesto PKK:n mielenosoituksista. Tiettyina paivina vuodessa, kaupungin tietyt alueet ovat vaarallisia kulkea.
Kız kalesı eli neitsytlinna

* Asuntokaupoissa taalla kannattaa huomioida ettei asunnon hintaan yleensa kuulu huonekaluja, kodinkoneita tai muutakaan irtaimistoa, ellei siita toisin mainita. Etenkin yksityisilla markkinoilla asunnot myydaan "tyhjina" jolloin itse teidan kuuluu ostaa kaikki tarvittava. Tama tuo tietenkin oman lisakulunsa mutta tarkoittaa myos sita etta saatte valita kaiken itse. Useissa asunnoissa on kuitenkin kaapit valmiina eteisessa, kylpparissa ja keittiossa. Asuntojen kuukausimaksut (aidat) voivat olla korkeita sellaisissa taloissa jossa on paljon palveluja kuten uima-allas, yovahdit ja puutarhurit. Summa kannattaa selvittaa ennen ostoa!

No niin, eikohan tassa tullut tarpeeksi negatiivista.

Mennanpas plussiin!

* Mersinin ilmasto on mahtava!. Kesat ovat pitkia ja kuumia, seka kosteita! Ilmankosteus on lahella sataa prosenttia. Lampotilat pahimmillaan nousevat yli 40 asteeseen. Helpotukseksi kuumaan ympari kaupunkia on paljon rantoja seka useilla taloilla on omat uima-altaat. Iltaisin kuumuus onneksi helpottaa! Mutta suomalaiseen makuun varmasti on todella kuumaa, joten asuntoon suosittelen ehdottomasti ilmastointilaitteiden hankkimista! Talvet ovat myos verrattavissa Suomen syksyyn: vetta sataa paljon! Mutta valista aurinko pilkottaa ja lampotilat voi talloin nousta yli 20 asteen. Kylmimmillaankin paivalampotila on 6-7 astetta ja yolampotila nollan vahan ylapuolella. Koska asunnot ei ole samalla tavalla lammitettyja kuten Suomessa, koti voi tuntua todella kylmalta talvisin. Suosittelenkin sopivan lammitysjarjestelman suunnittelemista jo asuntoa ostaessa. Joko lampopumppu, joka myos viilentaa, on sopiva tai sitten kattavampi patterilammitys omalla lammittimella (toimii joko sahkolla tai maakaasulla, jota ei viela kaupungin jokaisesta osasta loydy). Tai ehka jopa infrapunalammittimet, jotka ovat myos edullisia sahkonkuluttajia. Sahkonhinta Mersinissa on sama kun Suomessa. Talvisin esim meidan perheen kahden huoneen lammitys plus muut normaali kotielama on tuonut meille 200 liiran eli noin 90 EUR:n sahkolaskut. Kesan kuumimpina jaksoina samankokoiset laskut ovat myos odotettavissa kun kotia viilennetaan. Talvisin rannat ovat typotyhjia ja merivesi on viela lamminta pitkalti loppuvuotta kohti. Isani on kaynyt uimassa jopa joulukuussa!

Nakyma Mersinin yhdelta rannalta kesakuumalla

* Hintatasoltaan Mersin on edullinen! Niiin asuntojen kun yleisen elamisenkin tasolla. Viikottaisilla hedelma-vihannesmarkkinoilla menee suunnilleen 20 liiraa (9 EUR) neljan hengen perheen perustarpeisiin. Dolmus-bussien hinta on 1,75 liiraa/suunta/hlo eli sekin noin 0,80 EUR. Hintaan ei vaikuta matkan pituus, joten pitemmat matkat ovat todella edullisia tehda dolmuksilla. Talloin kylla on suositeltavaa tietaa missapain on jaamassa pois. Hyvan, upouuden ja laadukkaan asunnon saa yksityisilta markkinoilta (ei siis asunnonvalittajilta) 70 000 EUR:lla lahelta keskustaa. Hintaan tietenkin lisataan viela huonekalut, kodinkoneet, kulut asuntokaupoista seka verot (ovat yhteensa noin 1000 EUR).

Nakyma vihannesmarkkinoilta

* Mersiniin on viela hyvat kulkuyhteydet Suomesta. Turkish Airlinesilla paasee Istanbuliin, jossa konetta vaihdetaan Adanaan. Turkish airlinesin ruoka ja palvelu ovat maailmankuuluja. Itse suosin aina THY:ta! He myos pitavat asiakkaista hyvaa huolta jos lennot ovat myohassa/peruttu. Adanan lentokentalta on vahan yli tunnin ajomatka Mersiniin. Monet lentoyhtiot tarjoavat palvelubusseja lentokentalta Mersiniin 13 liiran/hlo/suunta, hintaan. Myos lentoyhteydet Antalyasta Adanaan onnistuu (Sunexpress), kuten bussikin (Güney Akdeniz). Bussimatka Antalyasta kestaa noin 10 tuntia.

Valimeren kisat 2013

* Vuoden 2013 positiivisuus on Valimeren Kisat jotka pelataan Mersinissa. Kymmenet maat kilpailevat monissa urheilulajeissa, kuten yleisurheilu, jalkapallo, voimistelu, pyoraily, koripallo, ratsastus, lentopallo. Kisat kestavat viikon ja alkavat 13 kesakuuta. Kisojen takia viimeisten kahden vuoden ajan kaupunkiin on tehty runsaasti parannuksia tieverkostossa seka rakennettu monia uusia urheiluhalleja. Odotettavissa on kymmenia tuhansia kilpailijoita, katsojia seka median edustajia. Parhainta mainosta Mersinille! Taman jalkeen paattajat odottavat muitakin isoja tapahtumia Mersiniin jarjestettaviksi.

* Yleisesti ottaen Mersin on hyvin dynaaminen kaupunki. Sen asukkaat ovat nuoria ja kaupunki on kokojan kehittymassa. Taloja rakennetaan ennatysvauhtia ympari kaupunkia. Nopea kehitys tuo tanne myohemmin kiinnostusta isoilta kauppakeskuksiltakin. Nykyaan taalta loytyy muutama kauppakeskus, joilla on myos omat ilmaiset palvelubussinsa. Mersin tulee olemaan siis huomattavasti erilainen kymmenen vuoden paasta kun esimerkiksi Alanya, joka on jo mielestani kehityksensa loppupaassa. Kehitys tarkoittaa myos sita etta ostamanne asuntonne arvo nousee vuosien mittaan.

* Koska Mersin ei ole turistikaupunki, se ei ole viela ns. pilaantunut. Taalta loytaa yha edelleen aitoja turkkilaisia, sellaisia jotka valittavat aidosti toisistaan, auttavat ja ovat iloisia. Turkkilaisia, jotka eivat katso jokaista turistia mahdollisena rahanlahteena vaan pyrkivat oppimaan heilta jotain. Sen takia varmasti jokainen turisti joutuukin monesti selvittamaan mista on kotoisin, mita kielta siella puhutaan, minka takia han on taalla. Turkkilaiset ovat avoimesti kiinnostuneita! Merivesi etenkin kaupungin ulkopuolella on putipuhdas ja useimpien pohja on hiekkaista, tosin muutamia isoja kivilohkareita voi siella taalla olla.

Forum-kauppakeskus

* Nahtavyyksia Mersinista ei loydy hirveasti, mutta kuitenkin riittavasti.  Keskustasta loytyy pieni Mersinin museo seka uusi Merimuseo. Tarsuksesta loytyy muutama historiallinen kohde kuten Tarsuksen oman pojan, Pyhan Pietarin, kirkko seka vanha Tarsuksen kaupunginosa. Sielta loytyy myos elainpuisto, jossa on laaja valikoima elaimia, tosin surkeissa oloissa. Tarsuksen lahella on myos Seitsaman Nukkuvan luola, jolla on merkitys niin kristinuskossa kun islamissakin. Eshab-i-Kehf houkuttelee tuhansia turkkilaisia uskovaisia kuten ulkomaalaisia. Kız kalesi eli neitsytlinna (n. 70 km Mersinista lanteen) on kuuluisin nahtavyys. Linna sijaitsee saarelle jonne jarjestetaan veneretkia. Alueelta loytyy myos Cennet ve Cehennem eli Taivas ja Helvetti, jota myos suosittelen. Tuon paikan historia liittyy kreikkalaisiin myytteihin. Taivaan ja Helvetin lahella sijaitsee myos Astim (Astma)-luola, joka on tippukiviluola. Tata luolaa suosittellaan erityisesti astmaatikoille. Jos Mersinin nahtavyydet tympii, naapurikaupunki Adanaan paasee helposti :) Adanan lentokentalta on myos hyvat yhteydet ympari Turkkia kuten myos Pohjois-Kyproksellekin. Kyproksen Ercan-lentokentalle lentoaika kestaa vain 30 minuuttia. Suomalaisella passilla paasee myos helposti kaymaan etela-Kyproksella Lefkosan rajakaupungista.

Taivas (vas.) ja Helvetti



Eshab-i-Kehf

* Cukurovan lentokenttaa ollaan rakentamassa puoleenvaliin Mersinia ja Adanaa. Sen tulisi avautua 2015 kevaalla. Talloin matka lentokentalta Mersiniin olisi vain 40 kilometria, eli vahentaisi matka aikaa ainakin puoli tuntia. Luultavimmin Adanan vanha, keskella keskustaa sijaitseva, lentokentta lopettaa toimintansa taysin taman uuden lentokentan avautuessa.

* Mersinissa on hyvat mahdollisuudet liikuntaan. Mersinin noin 10 kilometrin kaunis rantabulevardi houkuttelee pyorailemaan, juoksemaan tai kavelemaan. Ympari kaupunkia on kaupungin asettamia kuntokeskuksia, joissa voi kavelyn ohella jumpata. Kaupungilta loytyy myos tenniskenttia, koripallokenttia, ratsastustalli, monia jalkapallokenttia, uimahalli ja kaksi vesipuistoa. Kuntosaleja on myos melkein joka kadulla. Halukkaammat voivat seurata Turkin ykkosliigan jalkapalloa. Kaupungin jalkapallojoukkue Mersin Idman Yurdu pelaa talvikaudella pari kertaa kuukaudessa. Lippuja saa stadionilta (Teyfik Sirri Gür stadioni) muutama paiva ennen matsia.

Mersinin rantabulevardi

Suosittelen viela tutustumaan ihan perusturkkilaiseen elamaan ystavani Petran blogia (http://ulkosuomalainenaiti.blogspot.fi/) , jossa han on laajasti selvittanyt monia varmasti teitakin askaruuttaneita asioita turkkilaisesta kulttuurista hanen omien kokemuksiensa pohjalta. Han asuu Ankarassa, mutta pystyn samaistumaan lahes 100 % kaikkeen mita han on kokenut ja mita han kirjoittaa.


Viela lopuksi, tervetuloa Mersiniin!!! Elama Turkissa on leppoisaa ja stressitonta verrattuna Suomeen. En ole viela taallaoloani katunut kertaakaan :)

4 kommenttia:

  1. Heippa Heli, olipa kiva postaus Mersinista, vaikuttaa mielenkiintoiselta paikalta jota turistivirrat eivat ole pilanneet ja aika kivoja nahtavyyksiakin siella on. Kiitos linkista blogiini, varmasti jaamme monia samoja ajatuksia elamastamme taalla pienten lasten aiteina, niin positiivisia kuin joitakin negatiivisiakin. Mukavaa viikon jatkoa rannikolle!

    VastaaPoista
  2. Hei Heli! Kiva nähdä että vieläkin postailet :) Olen itsekin naimisissa turkkilaisen miehen kanssa, kotoisin Kahramanmarasin läheisyydeltä.. Nyt asumme tosin opiskelujen takia Suomessa. Tulevaisuudessa todennäköisesti muutamme vielä Turkkiin, ihastuttava ja kauhistuttava ajatus!

    ps. Oon nauranut vedet silmissä sun anoppi-postauksille. :D Ahhhh... turkkilaiset äidit :D <3

    VastaaPoista
  3. Petra: Samoin sinullekin kivaa loppuviikkoa! :)

    Manna: Minunkin mieheni on Kahramanmaraksen laheisyydelta, Pazarcikista. Mista sinun miehesi on kotoisn? Tervetuloa Turkkiin, elama taalla on hyvinkin leppoisaa ja mukavaa alkuvaikeuksien jalkeen :)

    Anoppipostaukset jatkuvat myohemmin ;)

    VastaaPoista
  4. Minun mies on Elbistanista kotoisin! :) Ensimmäinen kerta Elbistanissa muutama vuosi sitten oli aikamoinen kulttuurishokki, mutta totuin kyllä sitten nopeasti. Kesällä taas kuukaudeksi sinne sukuloimaan.. :)

    VastaaPoista